United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ilo valtasi mieleni. Minulla oli rahaa. Nyt en lähtenytkään tyhjin käsin maailmaan. Annoin kaikki Mataralle anteeksi. Kaikissa taloissa, joiden ohi kuljettiin, nukkuivat vielä ihmiset. Joskus haukahti pihan vartija ohikulkijoita, mutta ei näyttänyt maksavan vaivaa lähteä niitä seuraamaan.
No", hän lisäsi uhka-äänellä, "minä pyydän teistä eron. Maksakaa vain, minkä olen hyväksenne kuluttanut!" Koira kerran haukahti puheen päätteeksi, ikäänkuin sanoaksensa: "Niin maksakaatte, taikka!"
Hämärän hiipiessä puitten väliin oli kuin olisivat paikat pyhiksi muuttuneet, ja pieni pyörylä metsän sisässä, jonka laitaa tiekin kunnioittavasti kiersi, oli kuin salaperäinen sakaristo. Jo pisti pellon nurkkaus metsän sisään. Jo oli tuossa riihi ja veräjä. Halli haukahti pihasta päin. Näkyi pirtin harja ja kaivon vintti ruispellon yli mäen selältä pilvetöntä taivasta vasten.
Muutaman kummun luona, jossa lahonut honka makasi pitkollaan, haukahti vihdoinkin Polle ja pyrki päästä eteenpäin; samalla näin 3 karhua kohoutuvan sammalvuoteelta honkien lomasta. Ammuin niin sukkelaan, kuin ennätin, ja onneksi osasin toisen täysikasvuisen karhun pennun sydämeen, niin että karhu kellahti paikalle.
Sille se on ahne ... välistä kuorii itsekin puita juuresta latvaan. Pojat alkoivat uhreineen hiljaa hiipiä kuuseen päin, kun heidän koiransa haukahti vihaisesti ja he huomasivat polun päässä miehen, jonka Jouko tunsi Reidaksi. Jouko istui yhä liikkumatonna kivellään. Mitä pojat hiipivät? kysyi Reita luo tullen. Niin, kun siinä nukkuu haltija tuossa ja sille uhrataan. Missä? Tuossapa tuossa...
Kun se kanoja ajoi ja haukahti, oli se leikinlyöntiä eikä vainonhalua; kun lammas kääntyi päin ja polki jalkaa, pysähtyi hän kummastellen sitä katsomaan ja lakkasi telmimästä, koska ei toinenkaan enää näkynyt olevan siitä huvitettu.
Ensimmäinen, joka kuuli heidän tulonsa, oli tietysti talon tarkkakuuloinen koira Sutki. Se haukahti muutaman kerran ja lähti vastaan otolle. Severin näki sen jo kaukana tulevan liehakoiden. Se oli uusi pistos hänen mielessänsä niistä monesta samanlaisesta, jotka hän oli tänäpänä tuntenut. Hänen oli mahdoton käsittää, kuinka Sutki oli iloinen hänen kotiin tulostansa, hän kun oli niin sortuneena.
Silloin haukahti koira, silloin vilkahti valo akkunoista. Olin siis lähellä kylää. Majatalon edessä seisoivat avonaiset vaunut, kaksi hevosta edessä, päät juuri sinne käsin, minne minäkin olin lähtenyt vaeltamaan.
Sen korkeiden muurien takana oli paljasta iloa ja valoa. "Se on Aigle'n herran, Torrens'in kreivin asunto", kylänvanhin selitti; "hän pitää luullakseni par'aikaa suuria pitoja Lombardialaisille." "Kuulkaa!" sanoi Fridolin äkkiä, "Frey murisee." Kaikkien silmät kääntyivät koiraan. Kuono länttä kohden, se haisteli ilmaa, nosti korvansa pystyyn ja haukahti. "Vait!" veli Starck käski.
Vuonna 1878 lokakuun 18 päivänä läksin koirineni metsälle Kalmarin kartanosta, jossa siihen aikaan asuin. Oli metsästykselle erinomaisen sopiva päivä, ilma tyyni ja taivas pilvessä; maa oli parahiksi kostea ja koirat levähtäneet. Kuleskelin koiriani taluttaen sellaisia seutuja pitkin, joista metsänviljan jo niin tarkoin olin hävittänyt, että turhaa olisi ollut irti päästää niitä. Matkani määränä olivat Hirvimäen metsiköt, joissa, puheiden mukaan, oli niin "hirmuisen" paljo jäniksiä ja lintuja. Tienoot tulivat yhä enemmän miellyttävämmiksi; luonnon kauneus ja seutujen soveliaisuus metsästykselle sen tekivät. Koirat laskin vihdoin irti ja kuleskelin hiljalleen mäkistä tietä, joka useissa paikoin näytti ihan mahdottomalta ajotieksi. Varmaan tunnin ajan olin näin kulkenut yhä syvemmälle sydänmaahan, ilman että koirat mitään löysivät. Tosin kyllä haukahti lintukoira Daana silloin tällöin, vaan linnut eivät pysyneet puissa. Minä nautin kuitenkin syys-aamun raittiutta tuossa yhä enemmän ja enemmän viehättävällä metsäisellä ylänteellä. Etäältä yksinäisten metsätorppain riihistä kuului säännöllinen varrasten kopse, toisaalta taas teirien sorahteleva soidin ja maatiaiskoirain kestävä, yksitoikkoinen ääni, kun omaa kaikuansa haukkuivat. Viimeinkin lentää pyrähti pyy tien yli. Menin muutamia askelia metsään ja valitsin mukavan kiven istuimekseni, asetin kiväärin poikkipuolin polvilleni ja tapani mukaan kutsuin sitä kahdella pyypillillä. Samaan aikaan alkoi vanha Hei ajon, ja heti yhdistyi siihen Daanan kauniisti kaikuva haukunta. Päätin kuitenkin koettaa ampua muutamia pyypoikueesta, samalla kun kuuntelin, mille suunnalle ajo vetäytyi. Kauan aikaa viheltelin turhaan mitään vastausta saamatta ja koirain haukunta vetäytyi kauas erään jyrkän metsäharjanteen toiselle puolen.