United States or Ireland ? Vote for the TOP Country of the Week !


Vannokaa tämän ristin päällä ehdoton vaiti-olo... Tahdotteko, sanokaa?" Villon ojensi kätensä pyhää kuvaa kohden, joka rippui seinässä, ja lausui vaaditun valan vastaukseksi. "Kiitoksia!" munkki sanoi. "Siitä on jo niin pitkä aika, kun olen mitään puhunut ... muutoin kuin Jumalan kanssa." Fridolin astui hänen eteensä: "Veli Starck, pitääkö minun mennä pois?" "Ei; jää tänne, lapseni.

Sieltä vuokrattiin vene Lucern'iin saakka. Matkalla Villon koki saada joitakin tietoja tuosta kummallisesta veli Starck'ista. Fridolin ei tiennyt hauskempaa kuin saada puhua. Pahaksi onneksi hän ei suuria tiennyt, paitsi että veli Starck oli hyvin hyvä, hyvin lempeä, varreltaan ja voimiltaan oikein erinomainen.

Jumalan lähettämä pelastaja, pää-enkeli: Veli Starck! Vihan vimmassa herttua vetäytyi takaisin ja syöksi kahta pientä kaupunkia vastaan, jotka olivat hänen takanansa: Laupen ja Gumminen. Niitä oli tosin myöskin pantu puolustustilaan, vaan näytti hyvin epäiltävältä voisivatko vastustaa tämmöistä rynnäkköä. Ne vastustivat sentäänkin.

Hän kyykistyi hätähätää oviverhojen ta'a. Toisella puolen Villon häntä suojeli korkealla varrellaan. Tämä nyt vuorostaan astui esiin ja kumarsi abbatin edessä. "Niinmuodoin", johtaja kysyi, "se on veli Starck, jota tulitte etsimään meidän joukostamme." "Se oli todellakin matkani tarkoitus", runoilija vastasi. "Mutta äsken sain kuulla, ett'ei hän enää olekkaan Erakkoin pyhän neitseen luona."

"Meidän kylämme oli vuorenlohkeaman kautta hävitetty ja kaikki ihmiset hukkuneet, paitsi yksi lapsi, jonka kehtoa joku hirsi oli suojellut. Veli Starck kiirehti paikalle jo seuraavana aamuna. Hän auttoi niitä, jotka kaivoivat esiin jäännöksiä, ja teki yksin enemmin työtä, kuin kaikki muut yhteensä. Lapsen huuto tunki hänen korviinsa. Hän löysi pian kehdon. Tuo lapsi olin minä."

"Niin, minä tiedän sen", Villon mutisi, "itse kuningas on minulle kertonut koko tapauksen." "Ennenkun hän antoi minun mennä", veli Starck jatkoi, "hän kyseli nimeäni ja kotikylääni. Minä lähdin, mielissäni, kun niin hyvällä kaupalla pääsin. Muutaman kuukauden vasta olin ollut naimisissa. Vaimoani jumaloitsin. Olin vaan kahdenkymmenen vuotias, elämä oli niin suloista!"

"Nämä kolme sanaa, mitkä ne ovat?" "Hetki on tullut. Hän sen ymmärtää. Sinä ... sinun ei tarvitsekkaan ymmärtää." "Olkoon niin!... Mistä löydän tämän miehen?" "Sveitsistä, Einsiedeln'in luostarista, likellä Schwütz'iä." "Hän on siis munkki nykyään?" "Benediktolainen." "Miksi häntä kutsutaan?" "Veli Starck'iksi." "Nimi sopii hänelle hyvin, sillä, jos en erehdy, Starck merkitsee vahvaa."

Hän pääsi kahden askeleen päähän Schwütz'in lipusta ja kuroitti jo kättänsä tarttuakseen siihen. Mutta veli Starck oli siellä pitäen kädessään summattoman suurta miekkaa, joka oli yhtä painava kuin tuo nuija ennen, sekä yhtä pitkä ja terävä kuin viikate. Tämä tärähti Château-Guyon'in kypärään, joka ei kuitenkaan tullut vialle, niin tukevaa työtä se oli.

Bartolomeo samassa jatkoi: "Ber'in miehet ovat tulossa tänne; Aigle'n miehet saapuvat tappelun melun kuultuansa..." Frey keskeytti hänet uudella murinalla. Kaikki olivat ääneti ja seisoivat alallaan erään kallion takana. Toisella kädellä pidättäen Frey'tä, veli Starck käski toisella sitä vaikeneen, ja koira vaikeni. Useampia varjoja, kulkien linnasta alas, alkoi tulla näkyviin pimeässä.

Veli Starck keksi keinon lähestyäkseen Bartolomeoa; hän sanoi tälle matalalla äänellä: "Tuo pamppu-juutas on tiellämme. Osaatko ampua tarkkaan?" "Niinkuin sinäkin, veli Starck, minä harvoin lasken kiitävää kotkaa harhaan." "No hyvä! kun hän nyt jälleen kääntyy, heti kohta kun olen antanut merkin, tähtäät ja ammut." He menivät erilleen. Kumpikin pani nuolen joutseensa.