United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Elias kävi miettiväiseksi. "Kuinkas ne nyt, arvelee hän, voivat elää? Muut menevät niittämään, eikä heillä ole mitään, kun niitty on pantissa. Kun ruis joutuu, menevät ihmiset leikkuuseen (ja hyvää se ruis tänä vuonna tuleekin), mutta heillä ei ole toivon aihettakaan, kun peltosarka on ennalta rikkaalle naapurille myöty. Minun lähdettyäni joutuvat ne taas kurjuuteen." Ja Elias ajatteli niin ja ajatteli näin ja kun ei selville päässyt, niin ei lähtenytkään illan suussa jätti menonsa aamuun. Hän meni pihalle maata; siellä siunasi itsensä ja asettui levolle, mutta ei voinut nukkua: pitäisi lähteä johan sitä muutoinkin on rahaa ja aikaa kulunut ylen paljon mutta sääli on kovin tuota väkeä. Nyt pitäisi jo lunastaa niitty ja peltokin. Ja kun pellon lunastaa, täytyy naisväelle ostaa lehmä ja miehelle hevonen viljan vetoon. Pahasti olet nyt takertunut, Elias Bobroff. Eihän sitä kaikkia saata auttaa. Tahdoin vaan tuoda heille vettä ja antaa kullekin palan leipää, ja nyt on jo täytynyt näin kauas joutua. Nyt on laiva liikkeellä ja vaikea tässä on takaisin kääntyä. Elias nousi, otti kauhtanansa päänsä alta, aukaisi sen, sai sarvensa ja pisti nuuskaa, arvellen sillä ajatuksensa selvittävänsä; mutta ei siitäkään apua lähtenyt; ajatteli ja arveli eikä nähnyt mitään keinoa. Lähteä pitäisi ja sääli on ihmisiä; ei tiedä kuinka olla ja elää. Kääri kauhtanansa päänsä alle ja rupesi levolle. Loikoi siinä loikomistaan, kukotkin jo alkoivat laulaa ja olipa hän jo nukahtaakin.
Mutta Uoti renki, hänpä ei lähtenytkään pappilasta pois juuri "niinkuin varpunen ohran päästä;" hänellä oli täällä joitakin salaperäisiä puuhia ja viivykkeitä. Hän oli usein liikkeessä öilläkin, kartellen kaikkien näkemistä.
Mikä lie isäntään tänä iltana mennyt, kun se ei maata lähtenytkään, vaikka me kaikki nuoret jo ajoissa pirtistä poistuimme mutta sinne se vaan jäi istumaan ja isäsi jäi kanssa. Porstuasta kuulin, että ne siellä jotakin juttelivat.
Kynästä ei lähtenytkään mitään. Tapanin silmät menivät tavattoman pyöreiksi ja melkein hätäisesti huudahti hän: "Loppuiko tästä aine?" Maria naurahti ja suu aukesi sanomaan: "Voi kun sinä olet lapsellinen!" mutta tapasi huuliltaan kiinni sen sanan ja muutti sanaksi: "Ei siitä ole aine loppunut, vaan sydän on kulunut puun tasaan. Katsohan kun minä vuolen, niin saat nähdä että lähtee."
Ei näkynyt... Ja kun ei Sohvi pitäne huolta ajasta eikä ole tullut vaikka lupasi, niin pysyköön, tottapa sitä lie ruvennut jänestämään viime tingassa, ja niin ei lähtenytkään. Eikä hän viitsinyt Sannalle virkkaa mitään koko niistä puheistaan Sohvin kanssa. Kävelivät kolmikannassa päärakennusta kohden, kopistivat portaita vastaan lunta saappaistaan. Silloin ajaa säväytti taas hevonen pihalle.
Olin jäänyt aivan yksin asumattomaan saareen, ei kukaan ollut tullut minua ajatelleeksi eikä kaivanneeksi. Jouduin hirveän tuskan valtaan. Eihän minulla ollut minkäänlaisia ruokavaroja, minun siis täytyi nääntyä täällä nälkään. Kaduin jo kovasti, että olin koko matkalle lähtenytkään, sillä mielestäni olin jo ensi matkallani saanut aivan kylliksi kärsiä.
Joillakin asemilla konduktööri reippaasti riuhtasi oven auki, lausui pari kolme sanaa, joista viimeinen aina oli "pliis!" Mies leikkasi loven ja katosi, lukiten oven jälkeensä. Mutta muutamalla asemalla konduktööri ei niin vähällä lähtenytkään, vaan piti ovea auki, huitoi käsillään ja huuteli "aut, aut!"
Jos se pysähtyisikin välille jonkin kiven kupeeseen, en kuitenkaan pääsisi sitä niin lähelle, että saisin sen koukkuun kuohuvassa koskessa. Ja mitenkä minä veisin koukunkaan sinne mennessäni? On uhkapeliä lähteä näin yöllä yksin ilman apua isoja ottamaan. Kun en ollenkaan olisi lähtenytkään... Jos en heittäisikään... Kunpa en saisi, vaikka heittäisinkin...
Ja siinä onneton impi huusi, reutoili ja tempaili tuskissansa, mutta turhaan. Ilkeällä kiljunalla raahasi hänen peikko syvimpään luolaansa ja imi hänestä veren aina viimeiseen pisaraan asti. Mutta tapahtui ihme: henki ei lähtenytkään neitosen jäsenistä, vaan hän jäi elämään verettömänä, lumivalkeana; murheellisena kuoleman haamuna Kalman maasta.
Yhä samassa asemassa, sama hempeys Agnesin kasvoissa, sama ilmeinen ihailu Antin silmissä. Minua ei muistettu eikä kaivattu. Olin täällä vallan tarpeeton. Tiettyä se! Miksi olin tänne lähtenytkään? Olisihan minun pitänyt jo edeltäpäin tämä ymmärtää ja arvata. Minä musersin heidät silmilläni, iskin heihin katseen terävän kuin miekan. He eivät mitään nähneet.