United States or Saint Lucia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Myöhemmin ei ole puuttunut yrityksiä sekä puolelta että toiselta solmia ne uudestaan. Kun 1904 sota Japanin kanssa alkoi, selitti yht'äkkiä koko Venäjän sanomalehdistö ylhäältä saamansa viittauksen johdosta , että Bismarckin loukkaus vuonna 1878 johtui väärinkäsityksestä: ei Saksa vaan Englanti oli silloin saanut aikaan nuo Venäjälle niin nöyryyttävät Berliinin kongressin määräykset.
Lontoossa Shuvaloville 30 p. toukok. 1878 annettiin ne ehdot, joilla Englanti tahtoi luopua sodasta Venäjää vastaan: turkkilaisen vasallivaltion Bulgarian supistaminen kolmanteen osaan sille San Stefanossa määrätystä koosta, sekä Venäjälle, Serbialle ja Montenegrolle luovutettavien alueiden vähentäminen.
Majassa myös Teidän loistakoon Kirkkahana tämä taivaan laina, Ympärillenne se virratkoon Valoa ja lämmitystä aina, Onnen, rauhan saakoon nousemaan Iloks kansamme ja isänmaan. Suomen Kuvalehti 15/10 1876; Kaikuja Hämeestä 1878. ALEKSIS KIVEN HAUTAKIVE
Ne perustettiin Ranskan mallin mukaan 1801 ja johtivat 1878 seuraavia hallintohaaroja: hovia, ulkoasioita, sisäasioita, raha-asioita, lainkäyttöä, kansanvalistusta, valtion tiluksia, sotalaitosta ja sotalaivastoa. Laajimmat olivat sisäasiainministeriön tehtävät, joka luonteeltaan oli keskuspoliisivirasto ja semmoisena huolehti sisäisen järjestyksen voimassa-pitämisestä koko valtakunnassa.
Runeberg on se »jättikannel», jonka kaikuessa hän kaikkien ammattitoveriensa puolesta nöyrästi tunnustaa: »Meilt' ääni vieno maahan vaipuu.» Ja runossaan Runebergin muistoksi 6 p. toukok. 1878 hän tekee tässä suhteessa täydellisen esteettisen uskontunnustuksensa. Hän alkaa siinä alusta.
Vapaaherra *Vilhelm Wrede*, syntynyt 1827, tuli luutnantiksi meriväkeen 1849, otti eron majurin arvolla 1857 ja kuoli 1878. Oli avioliitossa vuodesta 1851 *Hedvig Armfeltin* kanssa, joka oli syntynyt 1833 ja kuoli 1882. Silloin muuttuikin heti elämä talossa toisenlaiseksi.
Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, hän, hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän, ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on. Paavo Cajander. Runo. Suomalaisen alkeisopiston vihkiäisissä v. 1878.
Mut kirouksein saakoon hän, Ken povest' isänmaansa Imeepi mehun, elämän Ja voiman kansastansa, Ja kurjaks näin sen saatuaan, Hekuman helmoiss' istuu vaan Ja kantajaansa herjaa. Kaikuja Hämeestä 1878. Yht' ihanaisena, kuin sinut kerran näin, olet tuossa Taian luomana taas, kaunoinen salomaa. Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, Lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo.
Vuonna 1878 lokakuun 18 päivänä läksin koirineni metsälle Kalmarin kartanosta, jossa siihen aikaan asuin. Oli metsästykselle erinomaisen sopiva päivä, ilma tyyni ja taivas pilvessä; maa oli parahiksi kostea ja koirat levähtäneet. Kuleskelin koiriani taluttaen sellaisia seutuja pitkin, joista metsänviljan jo niin tarkoin olin hävittänyt, että turhaa olisi ollut irti päästää niitä. Matkani määränä olivat Hirvimäen metsiköt, joissa, puheiden mukaan, oli niin "hirmuisen" paljo jäniksiä ja lintuja. Tienoot tulivat yhä enemmän miellyttävämmiksi; luonnon kauneus ja seutujen soveliaisuus metsästykselle sen tekivät. Koirat laskin vihdoin irti ja kuleskelin hiljalleen mäkistä tietä, joka useissa paikoin näytti ihan mahdottomalta ajotieksi. Varmaan tunnin ajan olin näin kulkenut yhä syvemmälle sydänmaahan, ilman että koirat mitään löysivät. Tosin kyllä haukahti lintukoira Daana silloin tällöin, vaan linnut eivät pysyneet puissa. Minä nautin kuitenkin syys-aamun raittiutta tuossa yhä enemmän ja enemmän viehättävällä metsäisellä ylänteellä. Etäältä yksinäisten metsätorppain riihistä kuului säännöllinen varrasten kopse, toisaalta taas teirien sorahteleva soidin ja maatiaiskoirain kestävä, yksitoikkoinen ääni, kun omaa kaikuansa haukkuivat. Viimeinkin lentää pyrähti pyy tien yli. Menin muutamia askelia metsään ja valitsin mukavan kiven istuimekseni, asetin kiväärin poikkipuolin polvilleni ja tapani mukaan kutsuin sitä kahdella pyypillillä. Samaan aikaan alkoi vanha Hei ajon, ja heti yhdistyi siihen Daanan kauniisti kaikuva haukunta. Päätin kuitenkin koettaa ampua muutamia pyypoikueesta, samalla kun kuuntelin, mille suunnalle ajo vetäytyi. Kauan aikaa viheltelin turhaan mitään vastausta saamatta ja koirain haukunta vetäytyi kauas erään jyrkän metsäharjanteen toiselle puolen.
Ja kirkas valo auringon Se sinun lemmittysi on, Ja tämän valkeuden laina Se matkallas sua johtaa aina. Ja kohti määrääs riennät vain, Tien pituutta et kysy lain, Et kysy, millaiset on alat, Sä toivot vaan ja lemmit, palat. Oi, kirkas pieni tähtönen, Ma välkkynääsi katselen, Ja aina kun ma katson sinuun, Käy tunne oudonlainen minuun. Suomen Kuvalehti 1/6 1875; Kaikuja Hämeestä 1878.