United States or Pakistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän on Shemeikan talon saunassa, lauteilla, lapsi vieressään olkien päällä. Yhtäkkiä se ei olekaan lapsi, vaan kissan penikka, jonka hän repäisee rinnoiltaan ja nakkaa lattialle. Siellä se on taas lapsi ja makaa lakanallaan kynnyksen alla. Marja ei saa itseään irti, on niinkuin olisi sidottuna käsistään ja jaloistaan lauteisiin. Askeleita tömähtää seinän takana.
MARIANA. Perkeleitä ei ole tässä. TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla? MARIANA. Tämä on saarnastuoli, täältä puhalletaan he huokauksilla pois. MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sinä nenäkäs penikka. MARIANA. No hyvä frouva, miksi haukkuu hän huonettamme? TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin.
Näytti siltä, kuin pari myllynsiipeä olisi suhissut ilmassa. Tuon tuostakin hän uhkaili valkeilla hampaillaan takaa-ajajoitansa. Kun Hannu ja Robert joutuivat tappelupaikalle, penikka näkyi jo vähän virkistyneen ja pysyi nyt äitinsä rinnalla. Mutta koirat eivät luopuneet heistä, vaan kihisivät heidän ympärillänsä kuin paarmat.
Joka epävakaista paikkaa karttaen, koetti Martti aina päästä jonkun nietoksen varjoon, ja ehti sillä tapaa onnellisesti vielä nytkin kolmekymmentä kyynärää eteenpäin, eikä karhu huomannut häntä. Mutta äkkiä hän seisahtui. "Mikä valtaa?" kysyi Leo hiljaan. "Katsoppas tuonne!" vastasi Martti. "Tuo penikka hylky on niin kauvan kilvannut täällä edestakaisin, että se on joutunut ihan lähelle meitä.
Samalla hetkellä, kun pappi kumartui katsomaan, oikaisi koira kouristuksissa itseään pitkälleen ja kuudes pieni penikka tuli ulos. Riemastuneina alkoivat silloin kaikki nulikat huutaa käsiään taputtaen: Vielä tuli yksi, vielä tuli yksi. Se oli heistä hauska, aivan luonnollinen leikki, jossa ei ollut mitään epäsiveellistä.
Pian se oppi tuntemaan "Gran' mère'in" ääntä ja kääntyi usein äidin rinnalta, ojentaen kättänsä Reine Allix'ille. Se kasvoi kauniiksi ja vahvaksi ja koko seuraavan talven eli se kuin metsä-hirvi tai leikitteli kuin pieni penikka Reine Allix'in jaloissa uunin vieressä.
TIERA. No, elä pelästy noin surkeasti, Nyyrikki. Sinä näet, ettei hän sanoistasi lukua pidä. NYYRIKKI. Anteeksi pyytämään valmis olen. KULLERVO. Sinä kehno penikka! NYYRIKKI. Ja heikko, kovin heikko; sillä enpä ole sinun hirveätä voimaas osakseni saanut. Mutta muistanko oikein? Me ennenkin olemme yhdessä olleet, ja viimeiseksi, luulen, seppä Ilmarisen pihalla.
Ilosta haukahti penikka kertasen, riemastui ruunan lerppuvasta huulesta, hypähteli, haukahteli ja tapasi iloissaan kuin haukata ruunan huulta. Mutta silloin tavoittaa hampsasi ruuna unisena penikka-pahaa huulillaan, noin vain, sivumennen. Huulet lompsahtivat.
Kiivas ammunta alkoi; missä tahansa karhu näkyi, se sai luotia turkkiinsa. Mutta hän kesti kauvan moista kestitystä, ravistelihe ainoastansa, ikäänkuin hän olisi tahtonut pudistaa luodit itsestänsä. "Kas vaan, tuolla on penikka myös!" Hannu huudahti. "Se onkin naaraskarhu! Siinä hänen raivoutensa ja kovapintaisuutensa.
Ei tarvinnut hänen myöskään syntyä metsään eikä tallin sillan alle, jonne on saanut syntyä niin moni muu halvempirotuinen penikka.