United States or Georgia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja nyt heräsi äkkiä semmoinen halu päästä pois metsään aivan yksin, niemen nenään, sinne kauas, jossa laineet loiskien tulivat rantaan. Mutta hän ei millään tavalla kehdannut lähteä astumaan lattian yli, ne olisivat kaikki silloin katsoneet häneen. Kiusaantui sitten ennemmin siinä, missä oli. Woldemar kääntyi nyt Hannaan, sillä Olga oli joutunut kiistaan Tirrin kanssa.
»Hanna, tule pois sieltä», lausui Olga tuvan toisesta päästä. Woldemarin täytyi väistyä edestä ja yhdessä he nyt tulivat muiden luokse. Olga katseli ikkunasta ulos eikä puhunut mitään. Hanna istui häntä lähelle, otti nuppineulan rinnastaan ja piirteli sillä pöytään. »Mitäs hauskaa me tänään keksisimme?» kysyi Woldemar. »Lähdetään ongelle», ehdoitti Tirri. »Suostutteko, tytöt?»
Betty arveli, että ukkonen mahtoi olla ilmassa, koska tuntui niin rasittavalta. Ruoan jälkeen menivät pojat ulos ja pitivät pienen neuvottelun. Olga ja Hanna panivat sen molemmat merkille. Sitten tulivat kaikki kolme, Woldemar etupäässä, ja sanoivat jäähyväiset. Olivat viivytelleet liian kauan; heidän olisi jo aikoja ennen pitänyt lähteä. Betty vastusteli.
Sitten huoletta jatkoi: »Woldemar, Woldemar, Woldemar.» Pysähdys. Uni yritti tapaamaan. Mutta valpastui hän vielä uudelleen hiukan. Ja taas: »Woldemar, Woldemar, Woldemar ... Wol-de-mar ... Wol-de-mar...» Siihen vaipui. Tuli toinen päivä, se oli yhtä iloinen ja hauska. Meni kuin siivillä. Samoin kolmas. Mutta neljännen päivän aamuna tapahtui jotakin erinomaista, joka matkaansai suuren muutoksen.
Ei voisi, jos tahtoisikin, siltä ne jalat tuntuivat. Tuollahan jo ilmestyivät ovessa, loistavina ja iloisina kuin päivän säteet. Woldemar varsinkin, joka edeltä tuli. Olga meni taitavasti puoliväliin lattiata heitä vastaan, kätteli ja sanoi hyvää huomenta. Kai Hannankin pitäisi, mutta, voi herra, kuinka se oli vaikeata. Pari askelta sai otetuksi, kun pojat ennättivät luokse.
Kun ovi oli sulkeutunut heidän jälkeensä ja Hanna vääntänyt avaimen ympäri, jäi hän miettimään. Ensi kerran Woldemar heillä kävi, miltä lienee hänestä näyttänyt? Pianon päällä oli ollut pölyä; Hannaa se kauheasti harmitti. Poikien siellä ollessa hän siitä niin kiusaantui, ettei sanoa voi. Mutta ehkeivät he huomanneet, kun istuivat syrjin.
Sattumalta, ihan sattumalta tulivat Woldemar ja Hanna toistensa viereen, kun he molemmat olivat sillä rajalla, jossa poikien ja tyttöjen puoli piiristä yhtyi. Hannan käsi mahtui niin hyvin Woldemarin käteen; oli juuri kuin siihen luotu, ja Hanna toivoi sydämessään, ettei kukaan ottaisi häntä eikä Woldemaria piiriin.
Mutta hänen ajatuksensa mahtoivat olla niin kokonaan Tirrin luona, ettei hän joutanut semmoisia merkille panemaan. Päivä valkeni, ennenkuin tytöt herkesivät juttelemasta. Sen jälkeenkin vielä, vaikka silmät jo olivat ummessa, kaikui Hannan mielessä yhä: »Woldemar, Woldemar, Woldemar.» Hän käänsi päänsä pois, ettei Olga kuulisi, jos ne vahingossa sattuisi pujahtamaan hänen huuliltaan.
Lyseolaiset aikoivat panna toimeen hankiaisretken Kemilänmäelle seuraavana lauantaina ja he olivat tulleet kutsumaan Hannaa mukaan. Kylläpä se olisi ollut hauskaa, oikein ihmeen hauskaa, mutta työt, työt! Ei hän voinut lähteä, ei mitenkään. Woldemar kävi totiseksi. Tahtoi tietää mitkä ne työt olivat, ja Hanna luetteli.
Taas tuli vastaukseksi kolme. Jotain nämä molemmat ajattelivat yhtä haavaa, vaikka eivät siitä mitään puhuneet. Välttivätpä vielä katsoakin toisiinsa. Kaupungissa erosi kukin omalle haaralleen, mutta Woldemar meni Hannaa saattamaan. Portilla hän jäähyväisiä ottaessaan antoi kokoon käärityn paperin hänelle käteen. »Tässä on tuo aine. Elä näytä kenellekään.»