United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onpa täällä väkeä toista kouraa! tuumaili Antti. On sitä ja toista saadaan! arveli siihen Jaakko. Melkein joka viikko tulee tänne uusia asukkaita. Eihän tänne enään sovi? arveli Antti Jaakolle. Hyvä sopu sijaa antaa, vastasi Jaakko. Vaan miten lie tämän hyvän sovun laita ollut täällä? Muuan eukko toraili juuri toiselle, että hän suurella sängyn rottelollaan valtasi tilaa liian paljon.
Sa viljo veikko, kättä lyö ja kouraa kämmentäin; ja reilu ryyppy otetaan taas pitkäst' aikaa näin. Kai täyden tuopin kestät, mies, voin taata itseäin: hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin! Taas pitkäst' aikaa tavattiin, taas pitkäst' aikaa näin; hei, muistoin malja otetaan taas pitkäst' aikaa näin! Ei ketään.
Siksi hän raotti silmiään: kaksi koukkuista jalkaa kuljetti häntä kohti isoa, karvaista päätä ja kahta pitkää, suurta kouraa. Ei suinkaan tuo surkea aikone..? Nelma kavahti istumaan. Ja se tuli yhä kohti, laahustaen kieroa jalkaansa. Sakris lähestyi Nelmaa, puhui helliä sanoja ... liverteli lempinimityksiä. Pyysi häneltä ... pientä muiskua! Nelma torjui.
Kaikki väistyivät pöydän luota, paitsi Simo, joka vihasta punottavin poskin potkasi lattiaa, ojensi jäntevän nyrkin Köllisköä kohden ja kiljasi: "lyö miestä, elä värkkejä;" mutta samalla tunsi hän kaksi vahvaa kouraa tarttuvan täyteläisiin vyötäisiinsä, jotka hänet äkki arvaamatta paiskasivat pöydän luota keskilaattialle ja hän kuuli Kaurismaan Aapon karjasevan: "Minä en anna teidän tapella.
Etkö milloinkaan enää vaella tällaisilla jumalattomitten retkillä? En koskaan; päästäkää irti! Päästetään irti mies kurja, ehkä parantaa tapansa. Puhu Matti, puhu sinä, sanoi Yrjö, kyllä minä teen, minulla on kaksi kovaa kouraa, sinulla on pää. Armahtakaa minua pienten lasteni tähden, rukoili taas Himmeliini.
Lahjat hyvät, hyödylliset ol'sin minä mielelläni kiitokseta, kunnialla koko joukolle jaellut, yhtä tuolle, toista tälle, vähän kullekin varoista. Pistäsin mä pivon täyden järjen lahjaa juomarille. Sille jok' on siivotoina hyvän sukunsa häväistys, Kaksi kouraa kunniata. Vaivansa valittajalle, joka ruikuttaa rumasti, kapallisen kärsimystä.
Jokin kaukainen vaara vain kohoo kuin aave usvameren sisästä. Siellä täällä nostaa jokin kelohonka latvaansa, kuin hukkuneen jäykistynyttä kouraa, joistakin jäätyneistä kuohuista. Koskea ei näy, mutta sen kohina kuuluu niin läheltä, että luulisi voivansa siihen kirveen heitolla ylettää.
Sinä peijooni! aina valmis koiran-elkiin. Kas sen mä luulen. Ja sinä, Lauri, pane nyt koreasti itses nukkumaan; lopeta, velikulta, tämä leikki ja leiskuna, muutoin langetan päällesi järkähtämättömän tuomion, ja kohtapa kymmenen kouraa sun viskaa alas härkien eteen. Lopeta tämä leikki. LAURI. Vastahan alku tanssii, veljeni, tanssii.
Tuska häll' on ainainen, mutta myös ainaisen teon tulihurma, Kuolo häll' on kumppani, ystävät elon lyhven ajatus ja surma. Painavat palkeita pyrkimys sekä usko ihmiskuntaan uuteen; kohottavat kouraa kuolevaisen kaukomielet kuolemattomuuteen. Jos käsi uupuu, uuvu ei unelmien kirjokipinä-lento; usein on maailman syttänyt hehkuvan hengen säen hento.
Nykäys tuli niin äkki-arvaamatta, ett'ei Leena kerjennyt edes avata kouraansa ja laskea sen sisältöä mutaan, vaan täytyi näyttää, mitä hänellä oli kourassa. "Katsokaas!" sanoi lautamies. "Tuossa on se, jota me kaipaamme", ja osoitti Leenan kouraa, jossa näkyi jotain likaista ja rapakoista olevan. "Siinä on Löppösen Laurin kukkaro. Tules auttamaan, Lauri, niin otetaan se pois!"