United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän mulle: »Mies on Provenzan Salvani; hän täällä on, kosk' upeudessaan tahtoi ikeensä alle Sienan kaiken saada. Levähtämättä noin hän käy ja käynyt on kuolinhetkestään; saa siten maksaa se täällä, jok' on siellä ylväs liian.» Ma hälle näin: »Jos sielu, jok' ei kadu, vaan jättävi sen viime hetkehensä, jää alhaalle eik' ylös pääse aikaan
Oi, verta nuoruuden innokkaan, Jok' uhrasi elämänsä Ja kaikki turvaksi isänmaan Ja jättävi jälkehensä Tuon muiston murheisen, kirkkahan Ja tunnuksen jalomielen Sen satavuosihin kaikuvan, Kuin kautta kaatuvan kielen: »Edespäin! uskollisesti vain Te täyttäkää velvollisuus!» Tää olkohon, Suomeni kallis, ain' Sun poikasi uskollisuus Sun suuren kunnias perintö, Jonk' isä lapselle antaa, Ja sukupolvien pyrintö Se kilpi kirkasna kantaa.
Täydelliseksi maan Järjesti Luoma, Kaiho se sun on vaan, Ihmisen tuoma. Murhe kun milloin vie Mielesi kaaokseen, Huuda jo silloin sie Foibosta soittoineen! Henkehes saaos Helios loistamaan: Murhe ja kaaos Jättävi jälleen maan! Hän seisoo yli kirkkaan lähteen nojauneena vainen, Jo vuosituhansia siinä on hän seissyt noin.
Toisten on valjakot nopsemmat, vaan eip' ajajoista kilvass' ainoakaan sua kekseliäämp' ole keinoon. Niinpä sa kaikkesi tee, pane parhaas, poikani armas, jott' ei palkinnot pakeneis sivu kättesi sulta. Taitoa tarvis on veistäjän, ei vain hartiavoimaa, taidollaan perämies meren aavoill' eksymätönnä ohjaa purttaan puikkelevaa, jota viskovat tuulet; niinp' ajomieskin taidollaan taa jättävi toisen.
Mie olen mahtaja maan, terä sirppin' on tenhosa vallan: Kun minä niittelen, niin jäljet se jättävi työ. Yhtenä yönäkin pyyhkäsen pois tuhansilta mä viljat, Kukkaset pois kumoan, metsihin merkkini lyön. Yhtenä yönäkin, niikseen jos on, panen turhiksi toivot, Vuosien työt tuhoan, voittaja-askelin käyn. Mie olen mahtaja maan, mua peljätä täytyvi, täytyy, Pelkoa vaadin mä vain, sääliä tunne mä en.
Huipulla Phyleen vuoren, Ylvähän, valkeapään On astunta vaiennut urhon tään, Ja hiljennyt aatos on huima, Ja tyyntynyt tunto on tuima Tuon hurmeen hyrskyvän, nuoren. Glaukopis jättävi armahansa, Ja jumalat meidät vainossansa, Mut yhäti vierillä virtojen Soi helke laulujen hopeisten, Yölintu valveille kutsuu kuun, Ja mettiset kiitävät karkeluun Luo lehväin vihreän viinipuun.
Hän mulle: »Mies on Provenzan Salvani; hän täällä on, kosk' upeudessaan tahtoi ikeensä alle Sienan kaiken saada. Levähtämättä noin hän käy ja käynyt on kuolinhetkestään; saa siten maksaa se täällä, jok' on siellä ylväs liian.» Ma hälle näin: »Jos sielu, jok' ei kadu, vaan jättävi sen viime hetkehensä, jää alhaalle eik' ylös pääse aikaan