United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Meillä oli täten tärkein omaisuutemme, vene, hyvin kätkettynä ja aivan silmäimme edessä. Maaperä oli hiekkaista ja kuivaa, ja kun paikalla kasvoi korkea hongikko, ei nuotiostamme lähtevä savu näkynyt järvelle. Puron rannoilla ja lähteen ympärillä kasvoi sen verran koivupensaikkoa, että kämppä oli hyvin suojattuna kaikilta tuulilta.
Ja emäntä on herttainen, on hyvä niin ett' oikein, Hän paistit ja ruohotkin saa maistumaan, Hän lapsiparvess' askaroi, hän toimittaa ja hyörii, Kuin lempeä mettis-emo huoneissaan. Tääll' ympärill' on hongikko, joss' oravia juoksee. Mä istun ja kuulen: teiret kukertaa. Kas, tuolla kerttu ahkera kuin käenpoikaa ruokkii, Tuo joutilas minua noin muistuttaa!
"Hätäkös on rakentaa, kun ihan pellon ait'vierestä alkaa hongikko ja semmoinen hongikko", tuumaili Kaisa, silmät ilosta kiiluen, "ja navetta tehdään kanssa kaksinkertainen, kun kerran metsää on." "Niin", myönsi Matti, "ja sitä metsää ei suinkaan voida muiden maalle lohkaista."
Hitainen kulku oli omansa mitä voimakkaimmin painamaan kaikki tien varrella olevat talot ja maisemat mieleen; jokainen käänne, jokainen myötä ja vastamäki, silta, puro, järvi, pelto, metsä, hongikko, talo ja torppa muuttuivat aina uudistuvina muistoina sisällöksi, osaksi omasta elämästä, joihin kiintyi iloa täi surua, mielihyvää tai vastenmielistä vaikutusta aina sen mukaan, millainen oli sää, millainen keli, kuljettiinko kotiin vai kouluun päin.
Terve, sinä kultainen järvi, joka ennen venhettäni tuudittelit; terve, sinä kukkula, joka annoit mun ihailla maailman avaruutta ja syntymäseutuni kauneutta, ja terve sinä jylhä hongikko, jonka salaista huminaa kesäilloin niin hurmaantuneena kuuntelin! Yhtä kauniisti vihannoitsee tuo nurmi nyt kuin silloinkin, yhtä suloisesti tuoksuvat metsän kukkaset ja yhtä viehättävä on lintujen laulu.
Eikä sitä ollut kukaan tahallaan särkenyt. Mutta semmoista on elämä. Kun päivä laskee ja hongikko humisee ja kukat tuoksuvat, käy mieli niin kummaksi, että onni voi särkyä. Ja paha tyttö kävi hiljaiseksi ja surulliseksi, eikä enää osannut nauraa niinkuin ennen. Se päivä koitti sitten, jolloin hän lepäsi kalpeana vuoteellaan ja tunsi kuoleman tulevan.
Ei vilkkunut ikkunan valo. Oli kolkko se humina hongikon ja synkkänä huokasi salo. Ei viihtynyt erakko tuvassaan, hän metsiä hiihti ja harhaili vaan, ja kylmä, kylm' oli mökin lies ja kylm' oli mökin mies. Mut kerran kun palas hän töllilleen, kas, vilkkuvi ikkunan valo! Oli hongikko huolittu hopeiseen ja kullassa kulisi salo.
Minusta tuntuu nyt siltä, kuin ei niitä olisi koskaan ollutkaan ... niinkuin aina olisin tätä tietä kävellyt ja tulisin vastakin kävelemään! Mutta tämä alkaakin lupaavasti ... katsokaa noita koivuja, kuinka ne ovat solakoita ja valkoisia ja puhtaita ... tämä on kuin pyhä lehto, temppelin etehistö ... tuolla taampana on tuo jylhä hongikko, ja se on itse kirkkoholvi...
"omanpa henkeni kieltä ne puhuu honkain humina ja luonto muu itse en sydäntä hillitä taida, riemusta soikohon raikas suu " Eivätkä he voineet hillitä sydäntään, vaan lauloivat kaikki yhteen ääneen: hoi laari laari laa, hoi laari laari laa kaikuu mun suloinen Suomeni maa Niin juuri, sanoi Kalle. Mutta olettekos todenperästä kuulostaneet kuinka se hongikko humisee?
Eikä yksikään armelias kuusenkarahka pidä kiinni varasta, minun omaa veljeäni Svante Aprillia, joka on varastanut kaikki minun kukkani! Ei, ... kukaan ei saa nähdä minun itkevän! Hyvää huomenta, metsä! Tunnetteko minua, herra Hongikko. Kenties rouva Kuusela muistaa minut menneestä vuodesta? Enkös minä sinutellut neiti Lehmusta, Vaahteraa, Pihlajaista ja Tuomista?