United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kohta seisoo nyt hänen äitinsä tiellä. Hänen pienet pistävät silmänsä katsovat Aslakia. "Hyvää päivää poikaseni; kuinka tapaan ma sinua tähän aikaan? Mihinkä matka? Kas nyt minä tulen käymään sekä sinun että Gunnarin luona. Sinä olet kai valmis nyt, Aslak, ja minä lyön sitten viimeisen iskun. Kas tässä " kuiskasi hän karhealla äänellään ja veti liinan sisältä muutamia paksuja myrkkykasvia.
Aslak puolusti itseänsä niin hyvin kuin mahdollista, mutta nähdessään että Gunnar nosti kättänsä lyöntiin, kumartui hän alas ja huusi hänen korvaansa sanat: "muista Aslak Braaten'ia, Gunnar!" Gunnar horjui kuolon kalpeana taaksepäin, mutta Aslak tarttui lakkiinsa ja luikahti ulos. Gunnarin silmissä kaikki musteni, ihmiset kokoontuivat hänen ympärilleen.
Hän repäsi huivin päästänsä, jotta mustat hiukset pääsivät valloilleen, juoksi sitten Gunnarin kimppuun, tahtoen repiä häntä kynsillänsä ja huutamalla vaatien häneltä miestänsä takaisin. Ihmiset vetivät hänet syrjälle, vaan Gunnar ei sanonut sanaakaan. Vaimo koetti syöstä esiin taas, hän uhkasi nyrkillään, hän kirosi, hän itki. Heittäysi sitten miehensä yli siunaten ja kiroillen yht'aikaa.
Hän vimmastui, kätensä vapisi kun hän syöksi esiin, tarttuakseen Aslak'in rintaan. "Ulos! Ulos, kuuletkos!" huusi hän, vetäen Aslakia pihalle, "eikö ole kuin helvetin tuli silmistäsi leimuisi?" Aslak ojensi itseänsä suoraksi, tarttui molemmin käsin Gunnarin röijyyn, sysäsi hänet luotansa kerrassaan, jotta Gunnar melkein oli kaatua selälleen,
Eikä koko tämän ajan kuluessa ole yhtään pahaa sanaa lausuttu Gunnarin ja hänen vävynsä välillä. Aslak hallitsee nyt Haugenissa ja on saanut siitä hyvän talon. Liv istuu iloisena ja onnellisena tuvassa rukkinsa ääressä, ja pieni vikkelä poika leikkii pihalla. Se on pieni Gunnar, joka on kasvanut suureksi ja on jotenkin ylpeä kun hän istuu kuorman päällä isänsä vieressä ja lähtee kaupunkiin.
Ja sinä, Liv mitenkä sinä olet tullut tänne? vaan sama se. Lyö minua nyt, Gunnar Haugen, muuten en saa mitään rauhaa lyö minua nyt ennen kuin menen, ja Jumala siunatkoon sinua jos tahdot olla hyvä lastani kohtaan". Hän tarttui Gunnarin käteen, pudisti sitä hartaasti ja suuteli sitä kyynel-silmin. Sitten aikoi hän lähteä, mutta Gunnar pidätti häntä.
Yö tuli, varjot pitenivät ja pimenivät ja tuvassa oli pilkkosen pimeä; mutta Gunnar ei sitä huomannut. Ja ensimmäinen auringon säde, joka loisti tunturin yli seuraavana aamuna, näki Gunnarin vielä penkillänsä istuvan.
Gunnarin on lähteminen kaupunkiin. "Nyt tahdon lähteä itse", sanoo hän, "Aslak voi sillä aikaa talosta huolta pitää. Tämä taitaa kestää noin viikon päivät, arvaan ma saan sitten nähdä, mitenkä hän menettelee toimessaan". "Kun isäsi palajaa, niin sanotaan hänelle koko totuus, se olkoon päätetty", sanoo Aslak, "ja sitten häät muutaman viikon perästä".
Sentähden oli se kaadettava, se ei kelvannut, mutta juuresta oli oksanen kasvava suoraan ja korkeaksi päivää kohti, ja tätä nuorta vesaa Gunnarin oli hoitaminen. Sentähden hän ei saisi tuntea isäänsä eikä sitä elämää, jota tämä oli kokenut nuoruutensa päivinä.
"Syötyänsä näitä, Gunnarin lehmät varmaankin ovat saaneet tarpeensa, vai mitäs arvelet?" Hän nauroi, jotta vapisi. "Katsos vaan kuinka heidän mielensä siihen tekee", sanoi hän pitäen kasvit lehmän kuonon alla, joka niitä tavoitteli. Aslak oli seisonut liikahtamatta, mutta yht'äkkiä tarttui hän äitinsä käsivarteen ja löi kasvit hänen kädestään, jotta lensivät tietä myöten.