United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin Aslak ei voinut vastustaa enään, hän tarttui toisella kädellään Livin käteen ja toisella Gunnarin, ja sanoi: "Jumala teitä molempia siunatkoon, luulenpa melkein että mustalaisesta tulee siivo mies". Monta vuotta on kulunut siitä illasta. Mitä Gunnar oli toivonut, saavansa kuolla rauhassa Haugenissa, se on tapahtunut. Aslak ja Liv seisoivat hänen vuoteensa vieressä kun hän kuoli.
"Pelkuri en ole, vaikka noitia pelkään, ja siitä syystä sinuakin". Hän kääntyi menemään, mutta Guro piti hänestä kiinni. "Tuo vaalea haamu Haugenissa, sekö on sinua loihtunut, hän, joka minusta on lämpösen veden kaltainen? Poika parkani, niinkö pitkälle nyt olet päässyt". Hän ei saanut sanotuksi enempää, sillä Aslak kääntyi, nyrkytti kättä ja polki jalkaa.
Ja Liv luki, ja Aslak kuunteli, ja niinkuin ennen Haugenissa sanat nytkin sattuivat häneen niin syvästi että hän kätki kasvonsa; mutta hänessä oli kuitenkin enemmän rauhaa nyt kuin silloin. "Onpa tuo kertomus kaunis, kun vaan olisi yhtä todenperäinen kuin kaunis, niin Luuletko että Jumala minusta huolisi jos nyt tulisin?" kysyi hän ikäänkuin itseksensä, tuijottaen eteensä.
Tällä oli kyyneleitä silmissään. Hän nousi puoleksi sängyssä, katseli Aslakia niin kummallisen surumielisesti, niin totisesti ja hellästi, että Aslakin tuli oikein paha olla. Tätä silmäystä hän muisti niin hyvin; tuolla lailla oli hän katsellut sinä iltana Haugenissa, lukiessansa hänelle Raamatusta, ja tuo silmäys oli ollut hänen mielessänsä siitä ajasta asti.
Tuota tarinata olisi hän kuunnellut, tuo nainen tuolla huipun juurella, sillä tiesipä hän että se mies pian tulisi, tälläkin kertaa käydäkseen Haugenissa ja tälläkin kertaa kosto silmissä ja sydämmessä. Liv seisoo kallioseinän juurella, silmät käden varjossa, katselee, etsiskelee hän niitä kiviä, jotka osoittavat oikeata tietä.
Vai etkö tietänyt miksi kyläläiset tarttuivat toisiinsa ja katselivat niin kummallisesti sekä sinua että isääsi sunnuntaisin, kun Aslak kulki suorana ja totisena kirkon portin kautta. Ja sinä olisit pannut vaikka elämäsi pantiksi siitä, ett'ei hän ollut kavala. Liv! Liv! kuinka sinun käy? Talvi on tullut. Aslak on vielä Haugenissa, ja Gunnar itse häntä pidättää.
Eikä koko tämän ajan kuluessa ole yhtään pahaa sanaa lausuttu Gunnarin ja hänen vävynsä välillä. Aslak hallitsee nyt Haugenissa ja on saanut siitä hyvän talon. Liv istuu iloisena ja onnellisena tuvassa rukkinsa ääressä, ja pieni vikkelä poika leikkii pihalla. Se on pieni Gunnar, joka on kasvanut suureksi ja on jotenkin ylpeä kun hän istuu kuorman päällä isänsä vieressä ja lähtee kaupunkiin.
Hän on enimmiten itseksensä eikä huoli paljon leikistä ja huvituksista. Liv hoitaa taloa, kasvattaa Gunnaria, neuloo ja kutoo niin paljon kuin jaksaa, jotta ansaitsevat sen verran että tulevat toimeen. Kaikki käy niinkuin ennen Haugenissa, mutta Aslak sitä ei varmaankaan huomaa.