United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Et tiennytkään Sä silloin kuolemahan rientäväs. Nyt hyvästi, mun uljas toverini, Ja lepää makeasti matkaltas! ELMA. »Hyvästi, Pauli», lempeesti hän vastaa. MARKUS. Niin, niin! Ja häneltä en anteiks' saanut. ELMA. Ja Tyko, eikö anteiks' antais hän? Oi katsokaat, mi tyynyys ihana Ja kuva sovinnon on kasvoissansa.
Suo anteiks', enpä kärsi Mä pitkää rakkauden ilmoitusta Hiuskarvan hienost' esiin saatettuna Ja imarruksen makeutta täynnä. Näin sanoin. Minkä vastauksen saan? Tää sointo autuas, mi oli tämä, Mi virtas hänen armailt' huuliltansa? Kuin hämärässä seison! Leimaus Mun päällein ihana on langennut Ja heijaisnut mun näköni. PAULI. Siis ei? Mun Paulini! PAULI. Mä olen onnellinen!
Sen rinnoilla ma lepään, Jok' ompi sieluin hekuma ja autuus Ja josta elämäni, toivoin tulee. En ole kuollut, vaikka kuolla tahdoin; Oi, anteiks' anna, taivaan vallitsija! HANNA. Sä unijuomaa joit, et myrkkyä. ELMA. Nyt ymmärrän. Ja Tykoni on tullut? HANNA. Ja veljes Pauli myös. ELMA. Mun kaunis veljein, Sua tervehdin. PAULI. Mun sisareni armas! ELMA. En petollinen ollut Tykolleni?
Mut osaattepa teeskennellä te, Oo peijakas! kuin hyvät näyttelijät, Niin, oikein komiantit, tenhomiehet Ja silmänkääntäjät. No, veli Tyko, Me ehkä kohta vähän nykäilemme. TYKO. Sen teemme kohta, malta hieman, Niilo. Suokaatten anteiks', isät, suokaat myös Mun teille lyhyesti kertoa Se kohtalo, se retki vaikea, Mi vihdoin viimein Suomen laaksoihin Taas saattoi meidät, ja me riemuitsimme.
Tai, kun halla vie, hän päänsä painaa Alas, katkerasti surren, anoo Anteiks syntejänsä leivän tähden. Vaan kun leipä runsas on, hän kuorsaa Kirkoss' ajan ratoks istuessaan. Mitä kielt' ei haastais leivän tähden Kaupungissa, maalla kauppasuku? Tosi, valhe, oikea ja väärä, Käsi liukas, kieli lipeäinen Tuusin luusin kiehtoo tuhansia, Leipää, viinaleipää ansaitakseen.
Sua lakkaamatta täällä, Kun kuluessa vuoden kahdeksan Te sotaretkillänne harhailitte, Mä kaipauksell' apealla muistin. PAULI. Mut muistelinpa vähän minä sua; Suo anteiks'; harvoin, harvoin muistelin, Kun tästä kaukana me retkeilimme. Mut nyt, kun taasen sinut näin, Mä silloin lempeni myös näin, Ja nyt, sun laulus kuultuani tässä, Kuin kevään tulva paisui tunteeni, Ja visseyteen kiirehtiä päätin.
Siell' äidin ääni hellän soiva On omantunnon rauhan hoiva, Ja isän sana, lemmen laki, Paremmin tuntoon tiensä haki Kuin runne vitsan vierahan. Jos erhetyn kun paljon puuttuu Maailma mulle tiuskoo, suuttuu; Vaan kotonani armas nainen On kaikki anteiks antavainen, Hän sylihinsä sulkee mun. Kun väsyn, ken niin virvoittaisi, Jos kotimökk' ei aukeaisi?