Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Syyn, syyttömyyden hän huiput nähköön sitten tulkohon tumma yö. Hiljaa, hiljaa, muuten kuolema tulee, nyt ollaan oudoilla ovilla. Hiljaa, hiljaa, tai katkee kaikki, nyt jousi on liiaksi jännitetty. Ei askeltakaan, ei ees, ei taaksi, nyt parhaint' on pysyä paikoillaan. Hiljaa, hiljaa, aivan hiljaa, ettei risukaan risahtais. On malja täysi. Yks pisara lisää ja kaikki kaatuvi kerrassaan.
Kun olivat valmiina, he juoksivat joukottain sen makasinin luo, jossa jo edeltäpäin olivat tilanneet työtä itselleen; yks kaks he löysivät työpiirinsä ja paikkansa keskellä sillikasoja, joihin heidän puukenkänsä upposivat, keskellä suola-astioita ja tynnyriä ja tuon onnettoman talikynttilän ympärillä, joka, kiinnitettynä kepin päähän, oli pistetty sillikasaan ja aina oli vastuksena kun sitä piti niistää märillä sormilla, kun se kaatui tai muuta hankaluutta aikaan sai.
JETTER. Hoi! Kuules! Hoi, naapuri, yksi sana! RAKENNUSMESTARI. Mene tiehes, ja ole hiljaa! JETTER. Vaan yks' sana! Eikö mitään uutta? RAKENNUSMESTARI. Ei mitään, sen kun meidät on taas uudestaan kielletty puhumasta. JETTER. Mitä, hä'? RAKENNUSMESTARI. Käykää tänne lähemmä seinustaa! Varokaa itseänne!
Siis kaikki työhön käsiksi, Ja kaikki auman tekoon! Ja rikas niinkuin köyhäkin Se tuokoon kortta kekoon! Jokainen työnsä hedelmää: Yks tuokoon hengen kultaa Ja toinen tiedon aarteitaan Ja kolmas innon tultaan! Ett' auma nousis täyteläs, Mi talven tuiskut kestäis Ja kylmän kouriin kansankin Pois kuolemasta estäis.
Mut Adlercreutz viel' alallensa jää, yks toimi häll' on valvottava vielä: joella viel' yks joukko viivähtää, ei liiku askelta, ei peräydy tää, lippunsa luona vaan se seisoo siellä. Sen johtaja jo väsyi pakoon, häpeään, kun vaihtoi sotatannert' yhtä päätä, paluunsa päätti hän, nyt vaiti, mietteissään hän joukkons' eessä seisoo, käydä ryntäämään hän tahtoo, muuten siihen paikkaan jäädä.
Uhkaa pohjan ääret aavat, hohkaa hanget kuolemaa, taivaat oudon siinnon saavat, Louhen linnat loimottaa, vankuu merenselkä laaka, ulvoo hukka, hirvi syö; painui päivän kultavaaka, nousee raudan, roudan yö. Yks on yössä vapaa valta: pauhaa koski kuurapää. Katsoo kuusi kukkulalta, tähti päällä kimmeltää.
Ja nainen nuori, vierelläin mi makaa, myös viime matkallani vierelläin on seisova kuin Pallaan patsas vakaa Manankin mahteja näin viehättäin, sen muotonsa tuo marmor-tyyni takaa ja poven päiväkummut kukkapäin; ma niitä suutelen ja hiljaa kuulen, hän kuinka herää humistessa huulen: »Ei muu kuin kuolo erottaa voi meitä, meill' yks on tuska lemmen, yksi tie, me käymme yhdess' yön ja päivän teitä mik' eessä elon armolahja lie, se suokoon kukkia tai kyyneleitä, meit' autuaita sama arpa vie ain autuudesta autuuteen, kuin kantaa hääpurtta yö päin punapilven rantaa.
Se oli Matin kokoinen, Mut mikä pukiks teki sen, Siit' ei nyt vielä ollut selko. Ja nytkös mytyt, tukut jo Toisensa perään saliin kulki, Yks ensin, toinen, kolmas, no, Jo taas, jo taaskin, kummako Jos ilo oikein puhkes julki! Kuin peltokanat lensimme, Lu'imme kirjoitukset kaikin. Paketin tyhjän löysimme. Mut sormus oli minulle, Ja tanssipojan Roosa saikin.
Mont' on sulhoa minulla, Yks' on Yrtti, toinen Tortti, Kolmas koito Paalikkainen, Neljäs Nerkko niemen päässä, Viies Winnyrin Tapani, Kuues kainu Karjalainen, Seitsemäs sepän Simana, Kaheksas on Kaitaparta, Yheksäsi Yrjä raukka, Kylän vanhin kymmenesi; Repo rukka reunimmainen, Päivän-poika päällimmäinen, Kirjavissa kintahissa, Kaunehissa kauhtanoissa, Vaipassa vanutetussa, Ostetuissa saappahissa.
Sen sanottuansa, seisahdutti hän hevosen hetkeksi, Liisa nousi rekeen ja istui Hartun viereen kuorman yli levitetylle niinimatolle. Harttu läiskähytti hevosta ohjaksilla ja reki luisti sukkelaa menoansa, Hartun toistamiseen laulellessa: Kylä on täynnä Tyttöjä, neitoja vaan. Yks niistä onkin Kuin kaunihin ruusu. Ja tällä kertaa lauloi hän laulunsa loppuun asti.
Päivän Sana
Muut Etsivät