Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Menee paras palvelija; haaveihinsa Hurtta haipuu, näkee unta uneksija, kuinka kaikki katoo, vaipuu, yksinäistyy ympärillä; ymmärrä ei häntä kansa, huolt' on monta ihmisillä, Hurtall' yksin sielustansa. HURTAN L
Ma mustin purjein purressa uin Yli aavojen hyrskiväin; Sä tiedät, kuink' olen murheinen, Ja loukkaat vain mua näin. Kuin tuuli on mieles uskoton, Se liehuu pois ja päin; Ma mustin purjein purressa uin Yli aavojen hyrskiväin. Ja aallot ne vyöryvät tyrskyin Vain rantahan; Ne paisuu, vaipuu hyrskyin Vain santahan. Ne voimakkaat on, nuivat, Yhä saapuvat nuo; Ne viimein vimmastuivat, Mit' auttaa tuo?
Hänellä ei ole voimaa seurata auktoriteettia eikä omaa vakaumustansa, siksi lyyhistyy hän kokoon molempien edessä; heikkona vaipuu hän milloin minkin tuulten ja sysäysten kätyriksi. Puolue- ja sotakuria alkohooli helpottaa, vähentäen omaa neuvokkaisuutta ja itsenäistä toimintakykyä.
Vaan hän ei ymmärrä hänen sanojaan eikä Yrjö voi selittää mitä hän tarkoittaa... Tuo äskeinen tunteenkiihotus on vielä enemmän hervaissut hänen sielunvoimiaan ja sillä aikaa kun hän turhaan koettaa saada sanotuksi mitä hän tahtoo, häviävät levottomat mielikuvitukset vähitellen ja hän vaipuu syvään tunnottomuuteen...
Noin paras ihmisen paatuvi, vaipuu, jos sitä ei tue kauneuden kaipuu. Aurinko armias Permian taivaan, et iki lähtene ilmojen laivaan? Jos tulet jälleen huomenen tullen, veisaamme vienoimmat virtemme sullen. Kauneuden kaipuu Permian lasten, et iki turtune vaivoja vasten. Vaikka sä turtuisit tuhannen vuotta, ei ole laulumme kaikunut suotta.
Hänen lanteensa läikkyy ja lainehtii, hänen rintansa nousee ja vaipuu, hänen varpaansa väijyy ja vaaneksii, hänen vartensa kaarena taipuu, kuin korsi se keinuu, kuin korvessa palmu, sen latvassa huultensa hehkuva valmu.
ANNA lankee polvillensa, hiljainen rukous huulilla ja kasvot kirkastettuna. Nousee sitte seisoalle, mutta vaipuu Marian syliin. Oi, levähtää mun anna!... MARIA. Oi, hän kuolee! ANNA. Oon rauhaa saanut. Valkoista ja tyyntä On syömessäni. Terveisiä ... äidill'! Hän kuolee. Maria laskee hänen hiljaa puun juurelle maata. MARIA. Hän taistelun on päättänyt ja nukkuu Nyt turvallisna puhtaudessaan!
Ja "tunne itses!" "tunne itses!" sydämeen vain soi, Ja syvemmäs ja syvemmäs hän katsoo kaihomiellä. Hän näkee siinä, miten usko harhaks vainen haipuu, Hän siinä näkee, miten totuus haipuu harhaks vaan. Mut kaiken kauniin ihanteen hän näkee kasvoissaan, Ja niin nyt omaa kuvaansa hän ihanoimaan vaipuu. Ei enää nousta voi hän työhön, toimeen tarmoin, innoin!
Seitsentoista-vuotias tyttö. En tiedä, mitä toivon, Ja toivon kuitenkin, Sydämmein on niin autee, Ja täynnä kumminkin. Mitä rauhatuus tää tähtää, Jok' ei vie perillen? Mä mitä mielin, tahdon, Mä mitä aattelen? Mä istun neuloskellen Kuin orja yhtenään; Teen työtä ahkerasti, S' ei joudu sittekään. Käteeni otsa vaipuu, Unohdan neulasen. Mä mitä mielin, tahdon, Mä mitä aattelen?
Ma rankaistustani, oi Herra, ootan, Vaan käännä armos maahan köyhään päin, Mun isänmaahani, jon pettää tahdoin! Vaipuu polvillensa, kädet kasvoin edessä. Oi, kauhealta tuntuu hetki tää! Mun maa ja taivas hylkäs. Sydäntä Ei löydy, eestäni mi rukoilis. MARIA, lankee polvillensa von Stöbernin viereen. Tää sydän eestäs tahtoo rukoilla!
Päivän Sana
Muut Etsivät