United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei muisteta: tuo puro kotoisin On synkältä ja hallaiselta suolta, Ja korven kautta juosten, kuulikin Se näljänhätää, itkua ja huolta. Nyt, kukkaniityn läpi kulkeissaan, Vilkastui puro, iloisammin hyppii, Vaan murhe kuvastuupi muodossaan, Kun rinnassa viel' entismuistot sykkii. Keväällä. Nyt on Suomen suloin aika: Nyt sen luonto kukoistaa, Nyt sen kaikuu laulun taika Väinön kannel kajahtaa.
Kun reet ja hevoset ovat saapuneet ja karhu kuhunkin niistä nostettu, lähtee jono liikkeelle Jorman laulaessa ja toisten säestäessä vanhaa karhuvirttä, jonka hän sanan muuttamatta sanoo olevan Väinön itsensä sepittämän. Sen laulettuaan heittävät naiset esiliinansa silmilleen, asettuvat kahden puolen tietä ja antavat karhusaattueen välistään kulkea, liittyen sitten jälkijoukkona miesten perään.
Jorma ei nyt huolinut ruveta mieltään ilmaisemaan, virkkoihan vain vieressään istuvalle miehelle: En tiedä Väinön linnun raatoja kuljetelleen ... luvut luki ja anoi apua Ukolta... Mutta vouti oli matkasta väsynyt ja käski tilaa laittamaan. Yksin pantiin herra suureen tupaan nukkumaan, muut miehet poistuivat toiseen pirttiin yötään viettämään.
Se syöksähtää, lentää, pyörii, tempaa irti, vetää myötänsä, paukahtaa ja jyrisee ja siitä tulee, kiitos taivaan, yhteinen huuto, julkinen crescendo, yleinen vihan ja vainon chorus. Kuka perhana voisi sitä vastustaa? BARTHOLO. Mutta mitä lörpötystä te tuolla somerratte, Bazil? Ja mikä yhteys tuolla piano-crescendo'lla lienee minun asemani kanssa? BAZIL. Kuinka, mikä yhteys?
Vaan lähteissänsä vielä Käy luo hän tietäjän: "Kuink', ukko, sodan tiellä Sä näät mun kestävän?" Ja vanhus kohoaapi Ja häneen katsahtaa: "Verissäns valittaapi Koht' armas Suomenmaa." "Ja vainon valta vankka Se maassa vallitsee; Mut sua, Hannu Krankka, Ain' onnes suojelee." "Vaan mieleesi sä paina Tää neuvo totinen: Sä karhu tapa aina, Ennenkuin nyljet sen."
Minun täytyy sanoa totuus, ja minä tahdon sen sanoa niin, että se kuuluu, ei vain tässä tuvassa, vaan tunkee sen seinien läpi ja poikki synkkien salojen ja yli kylien ja kaupunkien aina sinne, missä tämän vainon alku ja juuri on, missä ja kenessä se sitten lieneekin.
Ei tomun hiventä vielä. Revin ne, ripottelenkin Sinne, tänne! Kirveltääkö? Ei kysytä, kärsi kaikki! Nyt sydän on suojatonna, Paljas myrskylle sen annan. Sen tekee vetehen mieli Heitän aaltojen ajolle! Viskaa loitolle. Näitkö, äiti? TAINA. Lapsi kulta! Kallista sydämmes korva Ymmärryksen ohjaella! Etkö syttyisi ilosta Päästessäsi päivän maille, Väinön vierikumppaniksi!
Kun Tepon ja Väinön kylmän tuulen puhumat kasvot siinä monien kynttilöiden valossa näyttivät pikemmin kuvamaisilta kuin eläviltä kasvoilta, niin emäntä arvasi tulijoilla olevan vilun, nousi lähtemään ulos ja viittasi tyttöjä mukaansa.
Ei voimoa puutu pelto ja mehevä musta on multa, kun taivas antavi sadetta vaan ja lämpöä päivän kulta. Ja Jumala armon-paistettaan on Suomenmaalle suova ja nostava orahat aaltoamaan ja laihot laajat luova Ja riemuja raikuvi Väinön maa ja toivehet lauluja kaiuttaa ja kautta kumpujen, vuorten helavalkeat leimuaa. Mut tyyni on kansojen surma, ei myrsky, ei tuulispää.
Kun oikeuttasi, uskoas Ja Väinön kieltäsi hoidat, Ei pelkoa sull' ole kateistas, Ei voittaa voi sua noidat: Sä keväin kukkiva vanha tuomi, Sä jälleen nuortuva vanha Suomi, Sä talvet vihreä vanha kuus, Sä Suomi Vanha ja Uus!