Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Miks' lehtipuut niin humisette Vienosti hiljalleen? Miks' taivaan pilvet katselette Nyt maahan alhaiseen? Oi hauta, kun Jo ottais' mun Ja antais' rauhan unta!
Erkki oli polvillaan siinä vieressä melkein tiedottomana surussaan. Kuin unessa kulki hän surusaatossa, kuuli kellojen kaikuvan kumahdellen ja pastorin puhuvan sanoista: »Autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan.» Hän näki kukkasiin peittyneen kirstun, kuuli kumahdukset, kun hautaan multaa luotiin ja tunsi kädenpuristuksia. Mutta kaikki oli hänelle kuin unta.
Lieneehän neiti vain hyvin puettu, meillä on jotenkin pitkä matka ja ilta tuntuu olevan kylmä. Minä en ole ollenkaan arka kylmälle, vakuutti hän. Mutta miten kummalliselta tuntuu olla nyt pääkaupungissa; minä olen usein uneksinut tätä hetkeä, mutta nyt en minä tahdo saada tajuuni, että todellakin olen täällä. Miten valoisaa kaikkialla, luulenpa, ett'ei täällä unta muistetakaan.
Huomaatko rintani nousun, huomaatko silmäni iskun, Kuuletko kahlehen kalskeen? haa, onko unta se vaan? Onko se unta? Ei, ei se on luonnon ja Jumalan kieltä, Rintani kieltä se on, kieltä on vapauden. Sen mulle neuvoi koskien kuohut ja harmajat hongat, Neuvoi kukkaset maan, neuvoi taivahan kuu.
"Se ei ole hullumpaa, mutta totta " "Totta on kai mielestäsi vain se, mikä näyttää kaikista surullisimmalta. "Mutta sano nyt, miten tuo toinen, unirunosi jatkuu?" "Se ei ole kokonaan unta. "Eikä se ole kokonaan runoa. "Minä pelkään, että se on totta." "Kerro sentään!"
Kuningas viittasi hänet luokseen, koputti varovasti hänen kaljua päälakeaan ja virkkoi: Kun minä sanon, että se on unta, niin se on unta. Vai tahdotko tehdä minut valehtelijaksi? Jos sinä sitäpaitsi voit sanoa minulle, mikä on ero unen ja todellisuuden välillä, niin sinä saat viisi markkaa minulta.
Aika käy meille pitkäksi. Kukapa saisi unta näissä vietävän suurissa kaupungeissa? Vaunuja, yövartijoita, rumpuja, kissoja, korpraaleja ei koskaan lakkaa jyrisemästä, huutamasta, pärisemästä, naukumasta, kiroilemasta; aivan kuin yö olisi kaikkea muuta kuin lepoa varten. Kuppi teetä, armollinen neiti? Tee ei minulle maistu. Minä keitätän omaa suklaatamme. Keitätä, itsellesi! Itselleni?
Toisia öitä oli, jolloin taivasta ei näkynyt lainkaan, eikä ilmestynyt yhtä ainoata tähteä korkeudessa. Sysimusta pimeys peitti joka kohdan sisässä ja ulkona. Tuuli vinkui, myrsky pauhasi. Tuvan nurkat natisivat ja seinät uhkasivat pudota alas. Kivut silloin yltyivät suuriksi, joka hetki oli täynnä tuskaa ja kuitenkin hän kauheasti pelkäsi, että huojuva tupa römähtäisi kumoon ja lopettaisi elämän heiltä kaikilta. Vähän väliä ruskahtelivat seinät, jok'ainoan kerran veret sävähtivät hänen ruumiissaan, pelko kasvoi ja vaivat kasvoivat. Hän odotti aamua ja kärsi; mutta aamu viipyi, yön kauhut olivat valloillaan ja poltteen liekit riutunutta ruumista repivät. Ympärillä kaikki nukkuivat sikeätä unta, hän yksin valvoi.
Tuollainen silmäys oli jo väkivaltaisuutta ja loukkausta!... Oliko se mahdollista?... Oliko kaikki, vain unta?... Hän, ylpeä kuningatar Frédérique. joka ennen oli loistavissa hovijuhlissa hyljännyt niin monta ylhäistä ja kuulua ihailijaa, hän, joka aina oli säilyttänyt sydämensä ylpeyden, oli nyt lahjoittamaisillansa sen tuollaiselle mitättömälle kansan lapselle!
Siellä nään mä näännyksissä pienen joukon nukkuvan, Vaikk' on päivä ylähällä uinuu raukat untahan, Kunnes uni jännervoimat ehtinyt on virkistää, Kunnes lämpö Luojan silmän valppahimmat herättää. Innoissansa jalkehille nää nyt huutain kavahtaa, Jotta joukko torkkuvainen tuosta pystyyn havahtaa, Hieroo unta silmistänsä, tuntee huomentuulosen, Tuntee taaskin suonissansa vanhat nesteet nuoruuden.
Päivän Sana
Muut Etsivät