United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Särkilahti ikkunansa luoksi hän astui yöllisissä mietteissään Niin kuuma veri suonissansa juoksi, niin outo tunne autioitsi pään. Mut ensi kevätpäivä voittoisasti se teki kaupunkihin tuloaan, niin tyynen-lempeästi, laulavasti. Se oli tänään herra yli maan. Kuin voiton jälkeen nuolet viinestänsä kaikk' aikoin tuhlaella yksin tein, niin ammuskeli kultasateitansa se ikkunoihin kunnon porvarein.
»No, mutta rakkahin ystävättäreni! Näin sanoessaan koetti hän tavoitella lumivalkoisen yöröijyn houkuttelevaa helmaa, mutta Colette sysäsi hänen kätensä kylmästi pois. Enkä todellakaan ymmärrä, että kuningatar... Sillä naisella ei siis ole mitään suonissansa!...» »Colette!» »Niin, niin, tiedän teidän olevan isänne kaltaisen siinä suhteessa... Kaikki, mitä kuningatar tekee, oh!
Lemmekkäästi katsahtava nuori mies otti hänen syliinsä, suuteli häntä, ja kohta tunsi veretön impi hienon veren virran suloisena koskena juoksevan suonissansa, hänen poskensa hohti kuin aamuruskon pilvi, ja ilosta läikkyi heleä otsa.
Hän tunsi itsensä paljoa terveemmäksi; hän muisti nyt selvästi, mitä hänelle oli tapahtunut. Mutta tätä tilaa ei kestänyt kauan. Outo virkeys tuntui hänen suonissansa, kaikki näkyi hänelle niin ihmeelliseltä. Hänen päänsä tuntui raskaalta. Häntä rupesi nukuttamaan. Hän silmäili uunia ja tietämättä tarkoin, mitä hän teki, nousi hän ja heittäysi ryysyihin makaamaan uunin päälle.
Ponnistuksesta uupuneena hän sitten vaipui alas nukkuvan lapsensa viereen, suuteli sitä hiljaa, kuiskaten: «Viimeisen kerran!» Hänen jalkansa ja kätensä olivat jääkylmät, hän tunsi tuon jääkylmyyden ikäänkuin hiipivän suonissansa ja leviävän koko ruumiisensa, hänen jäsenensä jäykistyivät ja hänestä tuntui kuin olisi kylmä tuuli puhaltanut hänen kasvoihinsa. «Kuolema se on!» arveli Saara; «yksinäinen ja kurja on kuolinvuoteeni; kuitenkin en ole ansainnut parempaa!» Hänen tajuntansa hämmentyi, mutta hänen sielunsa pohjassa taistelivat vielä elämän viimeiset, ehkä jaloimmat voimat, tuska ja rukous.
Muinoin vastusti hän suuttuneena ja pontevasti tällä ranskalaisella nimellä luulon, että Claudiusten saksalainen poroporvarillinen veri tykytti hänen suonissansa ja nyt heitti hän sen luulon ikäänkuin vanhan kuluneen vaatteen, huomatessaan todellakin olevansa Claudiuksen, halveksitun kauppiaan lihallinen veljentytär.
Hän huomasi hyvin, ettei haava ollut erittäin vaarallinen ja ettei tuo pieni suonen isku voinut häntä vahingoittaa virtasihan veri jo muutamia päiviä niin kuumana ja riehuvana hänen suonissansa, ikäänkuin olisi hän kovassa kuumeessa, tämä kaikki teki hänen sydämestänsä oikein synkäksi ja hajamieliseksi... Hänen täytyi hävetä itseänsä. Hän ansaitsi ystäviensä ankaraa pilkkaa ja ivaa.
Tuo, tuo on se vieras nainen ajatteli Henrik, vieras ja kuitenkin niin äärettömän tuttu nainen, jonka vieressä hän tahtoo seista ja suudella häntä, niinkuin Johannes ja Alina seisoivat ruokasalissa, ja suutelivat toisiansa, ja Alina piti kättään Johanneksen kaulan ympärillä. Henrikin sydän alkoi oudosti sykkiä ja veri syöksähti voimakkaasti hänen suonissansa.
Mutta tämä tarkastus jälleen rohkaisi hänen mielensä, niin että hän uljaasti lausui: "Kilvet ja kalvat kalskahtakoon, veikkonen kylläpä minussa olisi mies vaikka tusinaa tuommoisia Dwining'ejä vastaan. Mitäpä hän kykeneisi tekemään miehelle, jolla on vertä suonissansa?" "Hän voisi antaa hänelle tipan rohtoja", vastasi seppä kuivakiskoisesti.
Siellä nään mä näännyksissä pienen joukon nukkuvan, vaikk' on päivä ylähällä uinuu raukat untahan, kunnes uni jännervoimat ehtinyt on virkistää, kunnes lämpö "luojan silmän" valppahimmat herättää. Innoissansa jalkehille nää nyt huutain kavahtaa, jotta joukko torkkuvainen tuosta pystyyn havahtaa, hieroo unta silmistänsä, tuntee huomentuulosen, tuntee taaskin suonissansa vanhat nesteet nuoruuden.