Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Ota hänet sitten! sanoi hän miehelleen se on parempi, kuin että saisimme hänen vielä itkemään. Ei, Celina toisti mies pidä sinä sentään tyttönen luonasi; sinä pidät hänen vielä parempana kuin minä. Päinvastoin, ystäväni, sinun kanssasi hänen tulee mennä. Ja väittely oli vähällä alkaa uudelleen. Viimeinkin ottaa isä Annan käsivarrelleen ja lapsen kosteat silmät kirkastuivat jälleen.
Silloin luostarin johtokunta muutti käytöksensä häntä kohtaan, sillä luostari oli vain maallinen laitos, joka ei ollenkaan huolinut avata porttejansa murheellisille ja kurjille. Sen huomattuaan alkoi tyttönen epäillä. Epäilys oli silloisen ajan tauti ja kovasti se tyttöön tarttuikin. Hänen kumppaninsa eivät uskoneet mitään ja hyvinpä niukka se oli hänen esimiestensäkin usko.
Oi kaunis tyttönen, Sa tummin' tukkines, Jok' astut akkunall', Jok' pysyt parvellas! Tokk' suotta seisot sa? Oi jospa tähden mun Jos salpaa siirtäisit, Kuink' autuas oisin ma! Kuink' luokses lentäisin! Ylpeälleen. Tuon näetkös pomeransin? Viel' riippuilee hän puussa; Vaan maaliskuu on mennyt, Ja uusii kukkii tulvaa.
Mari ja tyttönen jäivät kahden pikku tuvan asukkaiksi. Mari kehräsi ja tyttö karttasi talvikaudet, eikä heille tullut ikävä. Jaakko kävi heille väliin tarpeita laittamassa ja pyhänaikoina muutenkin vieraana, ja silloin oli täydellinen ilo pikku tuvassa.
Kun Irene oli päässyt pelostaan, niin hän usein omituisella sydäntä viekoittelevalla, hyväilevällä tavallaan pyysi vanhusta, jota kaikki muut temppelin asukkaat pitivät jurona ja ankarana, vielä kerran vääntämään hänen nähtensä kasvojaan, ja sen ukko tekikin silloin ja nauroi, kun tyttönen taasen pelästyi sekä juoksi pois sekä omaksi että hänen iloksensa.
Tuo typerä mielen ja ruumiin kömpelyyden tunne painoi häntä niin, ettei hän olisi osannut jatkaa keskustelua tämän lyhyen vastauksen jälkeen, jollei lapsi aina olisi ollut valmis puhumaan. Miten, kysyi tyttönen taas ja käänsi mielistellen pehmoista kättänsä hänen kädessään, miten aiot huvitella minua päivällisen perästä?
Tyttönen vietti pois ruoat, työnsi tuolinsa taemmaksi, siunasi kädet ristissä, pani jalkansa ristiin sinisen nutun alla, jonka vyössä tasku ja avainkimppu riippuivat, ja kerrotti itselleen koko tuon miehiä kiusoittavan tapauksen, sitä tarkkaan kuunnellen ja miettien; sillä hän näytti olevan talon omaa perettä, vieläpä saaneen siinä uljaan käytöksensä tähden jonkinlaisen päätösvallankin.
Hänen lapsellinen ilonsa siitä oli silloin myöskin Väinämöisen sydäntä syvästi liikuttanut. Se olikin ainoa lahja, minkä hän koskaan oli antanut hänelle. Tuo tyttönen ei ollut tahtonut häneltä koruja, lupauksia eikä lemmenvaloja. Hän ei ollut ylimalkaan tahtonut mitään, ainoastaan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Nyt tuokin ainoa pieni lemmenlupaus oli jo ruvennut Väinämöistä vaivaamaan...
Eikä Nikolo koskaan pannutkaan ristilukkia viuluhevolle, kun tyttönen hänen tykönänsä oli ja hengittämättä, hänen ihmeteltävää soittoansa kuunnellen, oli kamarin nurkkaseen painunut.
Hän palautti lampaat, jotka aikoivat lähteä hänen mukaansa, mutta jäivät nyt määkien katsomaan paimenensa jälkeen. Notkeana tällaiseen kulkuun tottunut tyttönen kiipeili ja hyppi jyrkkää rinnettä alaspäin tuon tuostakin tarttuen sitkeihin pensaisiin, näsiäisiin tai kanerviin, joskus hypellen kiveltä kivelle. Hänen hypellessään murtui rapautunut kivi ja palaset syöksyivät rinnettä alas.
Päivän Sana
Muut Etsivät