Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Lie rukkaset saanut hän, näin näytti hän miettivän. Tai tyhjä sen kukkaro on Kuka lieneekin onneton? Oi, tyttönen herttahin! Sun aatokses arvasin. Ja oikein sa arvasit, kun kurjaksi luulit mun. Raha, jonka löin pöydälle, mun viimeisein oli se. Mut silmäni kyynelet ne olleet ei viimeiset. Jäi jäljelle paljonkin, tuli uusia myöhemmin. Kaikk' onhan jo lopussa, yhä raukka rakastan ma.
Hän hoiteli kotoisen askareen, pani puuroon pavun ja kanelin hän survoi käsin toimellisin. Mut poika syrjästä katsoi vaan: Miten ruusut puhkeaa nopeaan! Jos tyttönen pieni sa olisit vain, sinä vieläkin istuisit polvellain mit' oon lukenut, sulle ma kertoisin!
Mä tunsin Verna Roosan, mä. Hän oli sievä tyttönen, Kuin lintu oksall' iloinen, Kuin kevätpäivä lempeä. Hän välist' ylväs, raivokas. Ja poikia hän toisinaan Kätehen pisti neulallaan; Mut muutoin hellä, laupias. Hän kerran juoksi hatutta, Ja käsineittä, kengittä, Ja sukitta ja siteittä, Tapaillen kevään perhoja.
Jos tyttönen kuinka kaunis se onkin, Saa silmät sen loistaa Ja säihkyä, noista Hän huolivi viis'. Kas, siinä on hiis', Kun sillä ei rahaa, Ja tuopas on pahaa, Ei lausu hän sanaa, Vaan tyttösen manaa Ain, trallalallaan j. n. e. Mut entäs jos isä häll' tyttären antaa! Nyt kaikkien nähden Vain rahojen tähden Tuo lempeä saa Kovin leimuavaa; Ja hemppunsa kanssa Hän hyppää ja tanssaa, Kun onni se nappi.
Ja sen he sitten tekivätkin omantunnon mukaisesti ja vaalivat sitä sellaisella rakkaudella, että tyttönen kaikkien ihmeeksi jäi eloon.
En osaa sanoa, kuinka minä ihmettelin, kuin äiti oli kuorinut hänen yltään kaikki nuo matkatakit toisen toisensa päältä, ja näkyville tuli pieni soma tyttönen, joka suurilla, harmailla silmillään katseli tyynesti ja mielevästi meitä, vieraita ihmisiä, hänen ympärillään.
Mut moni tyttönen lempeään tuhlasi minulle sydämestään. Nyt kun ma mestariks mainitaan, aina on nimeni kuuluvissa, kuin vanhaa Fritziä kaupitaan mua piipuissa, lautasissa. Mut pois hävis tyttöset kaikoten. Oi nuoruus! Tähti kultainen!
Meren aavaa kohti vain aikojen vuo siis on kantanut ruumiita lahoavia. Ne on liukuneet syliin iäisyyden. Mut vanha maa, joka pinnallaan on nähnyt häpeän ihmisyyden on tyynnä jatkanut kulkuaan ylt'ympäri isämme, auringon, jota kiertämään se luotu on. Siis herää jo kaunis tyttönen ja viini lasissa kuohukoon! On aika jo väistyä uudinten! Tämän kauniin yön ma ostanut oon.
Saa mielen se kummasti kaipaamaan, pään riutuen rinnalle painumaan. Sinä tyhjyyden henki, huokasitko? Sinä muiston enkeli, valititko? Oi vanha laulu, kuin nostatkaan kevätlempemme päivät haudastaan! Kukat entismuistojen tekevät terää, koko lapsuutemme sinussa herää. Rolla loi Mariehin katsellen, oli nukahtanut jo tyttönen. Niin pakeni kumpikin kohtaloaan, unen helmaan laps, mies kuolemaan.
Ennenkuin Heta-muori kumminkaan ennätti vastata, pyörähdytti tuo huomaamatta luokse päässyt tyttönen muoria ja veitikkamaisesti nauraen kuiskasi hänelle korvaan: "pappilan muori käski paistiaan pyöräyttämään!" "Se Hanna se on aina semmoinen villikko, että siitä pitää vielä rovastille kieliä", sanoi Heta-muori, mutta oli nähtävästi mielissään leikistä.
Päivän Sana
Muut Etsivät