Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Muistan sun, entinen itseni, tunnen sun, ah, hyvin vielä, kentillä lapsuutein poikasna käyvän sun nään, kulkevan koulun tiellä tai miettien istuvan illoin ikkunass' yksikses tähtiä seuraellen, kuinka ne syksyn pitkinä puhteina verkkahan syttyi. Aikana leikkienkin mietit jo murheita maan. Kammot tyhjyyden sa jo tunsit ja kuoleman mahdin, ihmistä tuntenut et.
Tyhjyyden opin vain minä tuntemahan elämässä, kuoleman kouluksi näin maailman ainoastaan. Kaipuutonna ma kuoleman purressa seurasin, kuinka maailma verkalleen sammui usvihin pois. Kuin vapaus minun sieluni täytti: jo käyty on koulu, sieluni, tarvis ei oppia sun enempää! Katseen käänsin ja näin minä kuoleman kalliorannat helmassa hiljaisen yön nousevan tähtiä päin.
Nämä sanat olivat hänen tietämättänsä tehneet syvän vaikutuksen häneen, syvemmän kuin mikään muu aina Yrjön kuolemasta asti. Sama lohduton tyhjyyden tunne, sama välinpitämättömyys kaikista, paitse omaa surua, joka vallitsi Erlandissa, oli myöskin painanut häntä. Monituisia kertoja hän oli itsekseen valittanut ettei hänellä enää ollut ketään lemmittävää, ei ketään, jonka eteen elää.
Mutta minun vallassani oli palauttaa hänen kuvansa semmoisina hetkinä. Ja niin minä sain aina rakkauteni takasin, milloin tahdoin. Nyt sitävastoin! Mitäpä sitä itseltäni salaisin! Kun olen alkanut ajatella, niin ajattelen loppuun. Nuo tyhjyyden hetket ovat ruvenneet yhä taajemmin seuraamaan toisiansa, ja minun vanha keinoni pettää säännöllisesti.
Ne täällä unhotit ammoin, Miss' äänetön yö on musta! Mut heräät jo tyhjyyden kauhuun: Taas halaat myrskyjen pauhuun! Sa tiesi suljetuks huomaat kammoin. VAIT, VIULUN S
Tuli sydämeen niin omituinen tyhjyyden ahdistus, ja ennenkuin tiesikään, valutti taas veden silmään, ja yhtenä sekavana meluna kävi liike salin lattialla. Elli oli tähän saakka seisonut keskellä ovea ja pitänyt tuolin selustasta kiinni. Nyt hän vetäytyi pihtipielen juureen, istuutui tuolille ja katseli sieltä yhä saliin.
On tyyntä kaikki, rauhan päivä loistaa valjulta laelta sinitaivasten miks sitten tuulispäänä tunne riehuis, kai syyt' on kerran kuolla myöskin sen? Niin ootkin tyyni taas, sä sydän raukka, ett' oikein pelkään saavas talven jään; tyhjyyden syvää rauhaako se lienee tai liekö tyyntä eellä myrskysään? NIIN HERKK
Muuta et tarkoitusta ja toivoa suonut sa heille: kuoleman toivon sa soit, tyhjyyden toivon sa soit. Et, avaruuksien valtias, tuumaakaan vapautta runsaudestasi sun luoduilles luovuttanut. Voimasi tunnen ja valtasi nään, sinä Yö lkisyöjä, mutta sun alttarillas en minä uhrata voi, eikä sun kylmää kunniatas minun huuleni laula. Kolmin kerroin ma sun, hengetön Yö, kiroan!
Ja ne lauloi laaksot, vuoret: "Ohoh, tuhma Päiväntähti, heität Maa-elon ihanan, täyden, herkän, heilimöivän, tähden Tyhjyyden ilojen, mitatonten mielten vuoksi; Ajan vaihdat armas-helman, Hetken kiitävän, heleän, ijäisyyksien sylihin, vuodetonten vuotehesen! Tiedä, tiedä, tähti tuhma, sylit on jäiset Järjetärten, kyljet kylmemmät sitäkin
Mutta ajan ollen ne laimenivat, vaalenivat, aatteet irtautuivat yhteydestään, mieli harhaili kaukana autuuden asioista, eikä uskosta tuntunut olevan kuin katkelmia jäljellä, joita ei saanut omin voimin toisiinsa liitetyiksi. Silloin tuli hänelle hätä ja kammottava tyhjyyden tunne, hänen täytyi saada sisältöä sielulleen, ja silloin hän lähti.
Päivän Sana
Muut Etsivät