Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
HAMLET. Tuost' ottelen niin kauan hänen kanssaan, Kuin räpyttää voin silmäluomiani. KUNINGATAR. Mist', armas poika? HAMLET. Opheliaa lemmin. Ei sadantuhannenkaan veljen lemmet Kaikk' yhteensä mun rakkauteni määrää Voi vastata. Mit' aiot hyväksensä Nyt tehdä? KUNINGAS. Hän on järjiltään, Laertes. KUNINGATAR. Heretkää, Herran tähden! HAMLET. Hitto olkoon! Mit' aiot tehdä? Sano! Itkeäkö?
Seinät siirtyi, katto kaatui, velho itse puuksi puutui. Tuost' on tullut outo oppi: Turhaan nousi Turjan Lappi. Ken on luotu tietäjäksi, jääköön yksin-jäytäjäksi. Ihmisille ihmistavat, jumalille tuulentuvat. N
Sanokaa, hyvä veli, herrallenne: mikäli selvän saitte minusta, en ole sitä maata. Itseäni mun viel' on katsottava vangiksi, ja ristiritarien tehtävänä on yksinomaan kaipaa käytellä, ei vakoilla. MUNKKI. Kas sitä minäkin! Ja tuost' en herraa juuri moitikaan. Vaan jäljellä on paras.
Mua Olympon onnesta vetää pois halu huolihin ihmislasten. Mun harppuni heljä helistä voi vain ihmisen rintaa vasten! On muuten mykkä Muusien suu ja tyhjä mun marmoripääni, jos ei sieltä ihmisen ikävä soi ja ihmisen tyttären ääni. Vala kultia Aurinko-Taattoni suur' yli karkelokenttäin maisten! Tuost' onnesta turhasta osani vien ja neidoista kuolevaisten!
Hän tarkoitti totta, ei tullut hän suotta; taas maannut hän maass' oli kymmenen vuotta, oli alkanut luuvalo vaivata poloa, siks liikettä vaati hän, seisaalla-oloa, näin lähtenyt tuost' oli toikkaroimaan hän luottaen kummitus-kauhunsa voimaan.
Päin Pietaria hän silmänsä luo: »Ota maasta rautakappale tuo.» Pyhä Pietari tuost' ei milläänkään, oli nähnyt unta käydessään, oli suurta ja syvää kuvitellut, oli mielessä maailman rakennellut, oli antanut ajatustensa viedä, eik' ajatukset rajoista tiedä. Oli liian pieni löytönen, ois valtikka tullut olla sen. Hän moisen vuoksko selkäänsä vaivais, palan rautaa maantieojasta kaivais?
Kuningas, hänen herransa, mua tuonoin Suvaitsi lyödä erheissään, mut tämä Tul' esiin, miellytteli ukon vihaa, Mun selin maahan paiskas, pilkkas, herjas, Ja työstään pöyhkeili kuin mikä urho; Ja saipa kuninkaalta kiitoksenkin, Kun päälle torjumattoman näin karkas. Ja kiihkeissään tuost' urhotyöstään, taas hän Mua tässä miekall' uhkas.
Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, Kun kohta puhkee ruusunsa, Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, Kun nyt jo kukkii ruusunsa. Tuost' iloitsevi nuorin tyttö, Kun toivoo naimavuottansa, Vaan tuost' on riemu vanhimmalla, Kun nyt jo löysi sulhonsa. Tyttö tanssi nurmikolla, Päässä kukkaseppeli; Poikajoukko vainiolla Vallatonna hyppeli.
Suuttui sulho nuori, hän murti suuta, mustaa haventaan, hän miekan vyötti, sotatielle suori ja tuli vihdoin tummaan Tuonelaan; ois siellä vieläi, ellei äiti-muori ois hoivaellut hänen haavojaan; tuost' uros uljastui, mies miestyi sorja, mut ollut enää ei hän naisen orja.»
Suopursuin keskelt' ennen aikaan Kun lakkamarjoja ma poimin, Pään pakoituksen pahan sain; Vaan siit' en liioin viisastunut Kun löysin, poimin aina vain. Taas maljan laidalt' ennen aikaan Kun riemua join vaahtoisata, Pään pakoituksen pahan sain; Vaan tuost' en liioin viisastunut Kun seura sattui, joinpa vain.
Päivän Sana
Muut Etsivät