Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Ja selvinä alkavat piirtyä kuvat, värikylläisinä ja luomistuoreina, liittyen toinen toisehen pitkän hopeisen ketjun lailla. Lämpimästi, kaikin vaistoin, suo mun elää aikani. Enhän tahdo tutkistella mitä tuosta seurasi. Tämä päivä kallihimpi mulle on kuin huominen. Yksi täyteläinen hetki! Huomen vaikka kontaten. Tyhmät neitseet, oli heillä öljy kallehin lampuissaan.
Murheusi Barbariccia muiden kera, lähetti neljä avuks heille, keksit kädessä, rantaan toisehen, ja kaikki hajausi paikoillensa pitkin törmää hädässä oleville ojentamaan jo pahoin palaneille haarukoitaan. Jätimme heidät tuohon toimehensa. Kolmaskolmatta laulu Vait, yksin, vailla saattoseuraa, toinen toisensa askelia astuttihin me nyt kuin minoriitti-munkit käyvät.
Kauniisti on Kalevala myös tätä lasten pyhää velvollisuutta kuvannut häärunoissa, morsiamelle annetussa viimeisessä neuvossa: »Kuules vielä, kun sanelen, Kerran toisen kertoelen! Kun menet talosta tästä, Tulet toisehen talohon, Emoa elä unoha! Emopa sinun elätti, Imetti ihanat rinnat Ihanasta itsestänsä; Monet yöt unetta vietti, Monet atriat unohti, Tuuvitellessa sinua, Vaaliessa pienoistansa».
Mikäs meiän neitosien, Mikäpäs tytön minunki; Kun tunnen tuten eleä, Sekä kasvan kaunihisti, Kulkevi sana kylälle, Tieto toisehen talohon, Naivat sulhot naapurihin, Ottavat omille maille, Oman pellon pientarelle, Ison ikkunain näylle.
Näin kutonut viikon, kaksi Ja kolmekin kohta on. "Jo herkeä tyttö raukka, Käy lapseni lepohon. Sun uskoton kulta petti, Jo huomenna häät on sen Ja alttarin luona pappi Hänet vihkivi toisehen." Jo lankevi illan varjot Ja himmeä ehtii yö. Kaikk' käyvät jo leposalle, Vaan neitoa estää työ. Hän loppuhun kankaan saapi, Sen puista jo irroittaa; Läp' yön puvun neuloo siitä. Sen aamuhun valmiiks saa.
Lähestyä jälleen tohti mikä kuului yhtehen. Kääntyi tunne toistaan kohti, kääntyi katse toisehen. Kaikki, mikä eros kerran, yhtyi halki aavan, yön. Meille siirtyi voima Herran, siirtyi ihme luomistyön. Aamun siivet, kautta vaivain luokses toivat, armas, mun, sinetöi yö tähtitaivain pyhän liiton solmitun. Riemuinemme, suruinemme oomme lapsia me maan.
Tuli hiiri hipsutellen, Katin poika kapsutellen, Kaatoi kiulun kimmin kammin, Kulta kipposen kumohon. Minä lyöä luskuttelin, Katti orsille kavahti, Orret kaikki lattialle, Pitkin siltoa pärehet; Kuului remu Riikolahan, Tomu toisehen talohon, Pömy suuri Pöksölähän. Prokko tiellä propatinna. Läkkän tästä Läkkölähän, Proitin tästä Prokkolahan!
Tuoll' yksin kalliolla On honka pohjolan, Sit' unettaa, ja talvi Sen peittää vaippahan. Se palmust' uneksuupi, Jok' yksin etelään On osununna vuoren Paahteiseen seinämään. Loi lempensä poika neitoon; Tää mieltyvi toisehen; Tuo toinen lempivi toista Ja viepi sen vihillen. Nyt kiusalla neito miehen Nai sen, joka kohtaamaan Vain ensinnä osuvi. Tästä Taas poika on pahoillaan.
Tuikkivat tähdet, Marjatan tähdet, kannella korkean taivaan, astuivat aatteet, maailman-aatteet, elämän ankaran vaivaan, heittivät pitkän, säihkyvän säteen idästä läntehen hamaan, painoivat käden toisehen käteen, käskivät kiiruhtamaan. Viikot ne vieri, vuodet ne kieri, ihmiset aikojen mukaan; taas kesä tuli, taas lumi suli, kuullut heistä ei kukaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät