Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Totuttuamme näin alituisesti näyttelemään ja pukemaan itseämme jos jonkinlaisiksi, pälkähti päähämme hullunkurinen tuuma. Falkman ja minä huvittelimme usein pukeutumalla palvelusneitsyeitten pukuihin, pannen heidän kappansa päällemme ja shalihuivinsa päähämme, ja tällaisissa pukimissa me sitten lähdimme iltasin johonkin venäläiseen ruokamyymälään, joita siihen aikaan oli kaupungissa tuhkatiheässä. Siellä niijasimme me kunnioittavasti myymäpöydän takana seisoville puotipalvelijoille, sanoimme terveisiä milloin kenraalinrouva Gripenstjertiltä milloin vapaaherratar Lejonborgilta ja kysyimme heidän puolestaan, olisiko myymälässä oikein hyviä luumuja tällä kertaa. Ja tietysti niitä löytyi, kun maistiaisia pyydettiin. Totisen näköisinä maistoimme me niitä, mutta emme olleet olevinamme oikein tyytyväisiä siihen lajiin, jonka jälkeen pyysimme saada maistaa rusinoita ja manteleita, ja auliisti näitä kaikkia meille tarjottiinkin. Perinpohjin maistellessamme tarjottuja lajeja arvostelimme me tavaraa, kuitenkin usein vaatien jotakin vielä parempaa lajia. Erittäinkin ankarasti arvostelimme me viikunoita. Kun sitten lopuksi olimme kovasti tinkineet tavaran hinnasta liikoja pois ja sopineet lopullisesta maksuerästä, punnittiin kääröihin muutamia nauloja kutakin lajia, jonka jälkeen me poistuimme myymälästä, käskien lähettämään ostokset rouva vapaaherrattarelle, joka asui siellä tahi täällä, määrätyssä paikassa. Mutta sattuipa joskus niinkin, että kun me parhaillamme suut täpötäynnä viikunoita ja rusinoita maistelimme noita herkkuja, arvostellaksemme niiden kelpoisuutta, että silloin toinen puotikirjanpitäjistä nykäsi hiljaa toista kyljestä ja kuiskasi: »Minä en luulemas, jotta nämä neitsyeitä olemas; nämä olemas petkuttajia, olemas vain koulupoika-rakkareita.» Ja silloin saimme me jalat allemme jotakuinkin kiireesti.
MARTHA. Onko kihloissa? MAIJU. Ei, ei, ei, hauskempaa. hauskempaa! Koettakaa arvata. ELISABETH. Hiljaa, hiljaa, pappa taitaa nukkua. No, mitä hän kirjoittaa? MAIJU. Tulevat molemmat sekä Hanna että Jussi jo tänä iltana. Ja Jussi tuo toverin mukanaan mamma arvaa, kenen. ELISABETH. Mistäpä minä MAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut hänelle Jussia myöten terveisiä.
Kapteeni Hopkins lainasi minulle veitsen ja kahvelin, lähettäen terveisiä Mr. Micawber'ille. Hänen vähäisessä huoneessaan oli yksi sangen likainen lady ja kaksi vaaleata tyttöä, hänen tyttärensä, joilla oli pörhötukkainen pää. Minä ajattelin, että oli parempi lainata Kapteeni Hopkins'in veitsi ja kahveli, kuin Kapteeni Hopkins'in kampa. Kapteeni itse oli ruokottomuuden viimeisellä portaalla.
Mutta nyt, muori hyvä, minun täytyy rientää kirkkoon; jääkää hyvästi ja muistakaa sanani sekä viekää kotoväelle paljon terveisiä!" "Kiitoksia", vastasi muori; ja ollen vähän nopalla nokin, sanoi hän nyt: "Luulin minä täältä saavani apua, mutta turhaa, näen mä, se olikin".
Hän tahtoi sentähden heidät uskoa Hänen huomaansa, jos niin olisi, ettei tältä vuoteelta enää nousisi, ja pyysi sanomaan rakkaita terveisiä kaikille tuttaville ja ystäville. Kun kirje oli luettu osaksi ulkomuistista, minkä Antero näki siitä, että isäntä lehteä kääntäessään luki keskeyttämättä edelleen käänsi isäntä sen huolellisesti kokoon ja pisti takaisin raamatun taskuun.
Turva murahteli tuon tuostakin unissaan, ja seinäkello käydä naksutteli tasaista: tik, tak, tik, tak. Muuten oli kaikki hiljaista huoneessa. Silloin kuului etehisestä askelia. Aune laski »Valvojan» kädestään ja kiiruhti katsomaan. »Te», äännähti hän hämmästyneenä. »Terveisiä Kaarlolta», vastasi Erkki ja ojensi hymyillen kätensä Aunelle. »Onko Kaarlo sairastunut?» »Ei, ei suinkaan.
Oli hän vakaa, jyrkeämielinen ja törmäsanainen ukko; tuli pian tuittupääksi, katsellen elämää omalta kannaltansa. Hänpä nyt syyssunnuntain iltahetkenä käyskeli veljeksiä vastaan ahteisella tiellä. JUHANI. Terve, sinä vanha! TIMO. Terve, taatto, terve! JUHANI. Seis, kunnioitettava äijäkarru! KOLISTIMEN UKKO. Häh? JUHANI. Terveisiä metsämaailmalta. UKKO. Mitä tahdot?
Käy edell', imettäjä, Vie terveisiä neidolles, ja käske Ett' talon väen jouduttaa hän lepoon, Jot' ilmankin jo raskas suru kaipaa: Romeo tulee kohta. IMETT
HURMERINTA. Ei, vaan neiti Salmelalle. HILLERI. Kyllä, jos ei se kovin mutkallinen asia ole. HURMERINTA. Sanotte neiti Salmelalle minulta terveisiä, että minun pitäisi saada tavata häntä heti. HILLERI. Kyllä minä sellaisen asian voin toimittaa. HURMERINTA. Te voitte ottaa samalla sen paketinkin. HILLERI. Mitä minä tästä sanon? HURMERINTA. Jätätte vain hänelle.
Enhän minä tuollaisia enään keksi, mutta rakas olet minulle kuitenkin, oma pikku nupukkani! Sano terveisiä sisarelleni ja langolleni sekä siskoillesi. Jumala kanssasi olkoon! Kiitoksia eno, kiitoksia kaikki! Sitten lähdettiin vielä rautatielle saattamaan. Pian oli Solmia muitten toverien joukossa junalla, joka viheltäen lähti poispäin. Vuodet vierivät eteenpäin.
Päivän Sana
Muut Etsivät