Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Huikasi näet silmiäni se komeus ja prameus. Kädet ristissä ja suu auki seisoin, eikä hengen hiventäkään päässyt rinnastani. Siinähän vaan oukailin kuin Tiilikaisen hevonen taivaan merkkiä. Outoa oli kaikki, katsoipa ylös tahi alas. Ylhäällä taivaan ja maan välillä oli rautalankoja vierekkäin tuhkatiheässä aina monen sylen laajuudelta. Korkeimmilla katoilla ne olivat kiini suurissa heinähaasioissa.
Totuttuamme näin alituisesti näyttelemään ja pukemaan itseämme jos jonkinlaisiksi, pälkähti päähämme hullunkurinen tuuma. Falkman ja minä huvittelimme usein pukeutumalla palvelusneitsyeitten pukuihin, pannen heidän kappansa päällemme ja shalihuivinsa päähämme, ja tällaisissa pukimissa me sitten lähdimme iltasin johonkin venäläiseen ruokamyymälään, joita siihen aikaan oli kaupungissa tuhkatiheässä. Siellä niijasimme me kunnioittavasti myymäpöydän takana seisoville puotipalvelijoille, sanoimme terveisiä milloin kenraalinrouva Gripenstjertiltä milloin vapaaherratar Lejonborgilta ja kysyimme heidän puolestaan, olisiko myymälässä oikein hyviä luumuja tällä kertaa. Ja tietysti niitä löytyi, kun maistiaisia pyydettiin. Totisen näköisinä maistoimme me niitä, mutta emme olleet olevinamme oikein tyytyväisiä siihen lajiin, jonka jälkeen pyysimme saada maistaa rusinoita ja manteleita, ja auliisti näitä kaikkia meille tarjottiinkin. Perinpohjin maistellessamme tarjottuja lajeja arvostelimme me tavaraa, kuitenkin usein vaatien jotakin vielä parempaa lajia. Erittäinkin ankarasti arvostelimme me viikunoita. Kun sitten lopuksi olimme kovasti tinkineet tavaran hinnasta liikoja pois ja sopineet lopullisesta maksuerästä, punnittiin kääröihin muutamia nauloja kutakin lajia, jonka jälkeen me poistuimme myymälästä, käskien lähettämään ostokset rouva vapaaherrattarelle, joka asui siellä tahi täällä, määrätyssä paikassa. Mutta sattuipa joskus niinkin, että kun me parhaillamme suut täpötäynnä viikunoita ja rusinoita maistelimme noita herkkuja, arvostellaksemme niiden kelpoisuutta, että silloin toinen puotikirjanpitäjistä nykäsi hiljaa toista kyljestä ja kuiskasi: »Minä en luulemas, jotta nämä neitsyeitä olemas; nämä olemas petkuttajia, olemas vain koulupoika-rakkareita.» Ja silloin saimme me jalat allemme jotakuinkin kiireesti.
Se oli vankkaa koivumetsää, joka kasvoi muutaman lahden yli nojautuneen kallion äkkijyrkällä ja louhisella rinteellä. Halkeamia ja sananjalkain peittämiä kuiluja oli siellä tuhkatiheässä. Rinteen keskustan yli kulki kompassineulan suuntaan tie tahi ratsaspolku, jonka päässä löysin lähteen ja istuuduin syömään Mr Henderlandin antamia voileipiä ja miettimään asemaani.
Mutta minä en tahdo kulkea samoja teitä kuin Rufinus, josta minun juuri piti sinulle kertoa, tai Fabritius Vejento. Sentähden ei kukaan tiedä mitään teoksistani, äläkä sinä myöskään kerro niistä." "Mutta sinä sanoit, ettet kirjoita runoja," huudahti Vinitius, selaillen teosta, "suorasanaisen joukossa on täällä tuhkatiheässä runoa."
Sellaista tyttöä ei ole toista meidän pitäjässä! Sellaisia tyttöjä ei ole tuhkatiheässä missään muullakaan. Kun ei vaan tuo tyttöparka sairastuisi. Kun ei vaan kuolisi. Se olisi hirmuista! Katsokaa, kuinka se suutelee Samun otsaa! Voi tuhatturkanen! Antaisin kyykäärmeen paikalla iskeä otsaani, jos vaan tuollainen tyttö rientäisi myrkkyä pois imemään! Niin minäkin!
Päivän Sana
Muut Etsivät