United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kävi hän sitte kammariin, Puki siellä parahimmat vaatteet. Meni hän sitte tallihin, Siell' oli valkia ruuna. Otti hän kultaisen satulan, Hopiaisten solkien kanssa. Satuloitsi valkian ruunansa, Sitoi ne hopiaiset solet. Läksi hän sitte ajamaan, Ajoi seitsemän peninkuormaa, Yhtenä kauniina kesäisenä yönä, Kun moni makiasti nukkuu. Tuli hän viheriähän lehtohon, Kuuli kun lintuset lauloi.
Noi teit tallihin tilansa, Luoksi luontokappaliten, Aasien asuinsialle. Syntypäivä päälle käypi. Syntyi soimessa Jumala, Herra pahnoilla parahin! Toiset silkissä sinisnä, Punaisena purpurassa, Kulta kiiltävä käsissä, Sormissa kivet koreat! Herra heinillä suloinen, Kapaloissa kaunis Luoja. Isä istui taivahassa,
Ottaisin ison orosen, Kultaisilla suitsosilla, Päitsillä hopeisilla, Veisin tuon ison orosen, Tallihin tasalakehen, Paksumpahan partahasen, Suurimpahan renkahasen, Silkkikattehen sitoisin, Verkaloimen laitteleisin, Kaurat kantaisin etehen, Leivänkannan kanteleisin, Simaleivän syötäväksi, Olutputsin juotavaksi; Laatisin kylyn utuisen, Hienoisilla halkosilla, Pienillä pilostehilla, Suuren korvon vettä saisin, Heraisesta hettehestä, Sulkkuvastan hauteleisin.
Kun tulet apen kotihin, Ainoan anopin luoksi; Itseäsi syötetähän, Syötetähän, juotetahan, Heposesi riisutahan, Tallihin talutetahan, Syötetähän, juotetahan, Kauravakka kannetahan. Kun neittä pahoin pitelet, Niin pahaksi tunnetahan.
Von Essen, se vanhus sorja, tuli hehkuva rinnassaan, lumipäinen, kookas, norja, hän kimmosi kiukuissaan. "Pois", huusi hän, "lurjus, pian, pois tallihin käy takasin, ja myötäsi, ratsun sijaan, heti ruoska sa tuo tukevin." Tuo Matti on mies, joka tuonaan oli luoteja kestellyt, kuninkaalt' oli saanut muonan, vaikk' Essenin leivässä nyt.
Siellä vartoo kultaseni, Sinä pääset tallihin. Toivo. Kun ihmislapsi on murheissaan, Ja sydän huolivi tuskissaan, Kun mailman myrskyt ne raivoaa, Oi, mistä hoivan hän saa? Pois unet haihtuvi kultaiset, Kut lasna mull' oil niin herttaiset. Nyt elon viimat ne viiltelee, Ja riemut pois rientelee. Yks enkel vainen on rinnassani, Jon Luojan armosta luoksein sain, Se syömmen laulaavi lepohon.
Tuli veikko vierahaksi, Siskoni käviämeksi; Vein mä veikkoni hevosen Tallihin tasalakehen, Kannon kauroja etehen. Syötin sitte vierahia Kahella kananmunalla, Kaheksalla kakkaralla, Yheksällä voipytyllä, Kymmenellä kyrsäsellä. Katoi veikkoni hevonen Tallista tasalaesta.
Yksin ja hyljättynä hän pakeni metsään, »huonehesen hongikkohon, tallihin Tapiomäelle», ja rukoili Jumalaa avukseen: Ah, kuinka hän pienokaistansa rakasti, surun ja murheen lasta. Unohdettu oli neitseellisyyden ylpeys, äidin puhtaaksi nöyryydeksi se oli muuttunut: Lapsi oli siis ristittävä. Ja nyt astuu Väinämöinen näyttämölle. MARJATAN POIKA JA V
Isommassakin syyssä jos oisin, Ei valhetta sittenkään.» »Kasakan näin tuossa ma tiellä, Hän kerskasi virkustaan. Sitä kärsiskö mies? Mitä vielä! Heti läksin mä kilpaamaan.» Von Essen, se vanhus sorja, Tuli hehkuva rinnassaan, Lumipäinen, kookas, norja, Hän kimmosi kiukuissaan. »Pois», huusi hän, »lurjus, pian, Pois tallihin käy takasin, Ja myötäsi, ratsun sijaan, Heti ruoska sa tuo tukevin.»
Ottaisin veikon orosen, Sulkkuisilla suitsosilla, Vaskisilla päitsösillä, Veisin veikkoni orosen, Tallihin tasalakehen, Paksumpahan partahasen, Suurimpahan renkahasen, Silkkikattehen sitoisin, Verkaloimen laitteleisin, Kaurat kantaisin etehen, Leivänkannan lennättäisin, Simaleivän syötäväksi, Olutputsin juotavaksi; Laatisin kylyn utuisen, Hienoisilla halkosilla, Pienillä pilostehilla, Suuren korvon vettä saisin, Heraisesta hettehestä, Sulkkuvastan hauteleisin.