Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Niin paljon pahuutta ei hän ollut tiennyt aavistaakaan maailmassa löytyvän. Vihdoin tointui hän ja oli juuri menossa ruunansa luo, kun kuuli pvovastin kysyvän: "Kyytipoika! Mistä sinä olet? kuka on isäsi?" Heikki oli kohta kun provastin näki tuntenut erinomaista kunnioitusta häntä kohtaan.
Kävi hän sitte kammariin, Puki siellä parahimmat vaatteet. Meni hän sitte tallihin, Siell' oli valkia ruuna. Otti hän kultaisen satulan, Hopiaisten solkien kanssa. Satuloitsi valkian ruunansa, Sitoi ne hopiaiset solet. Läksi hän sitte ajamaan, Ajoi seitsemän peninkuormaa, Yhtenä kauniina kesäisenä yönä, Kun moni makiasti nukkuu. Tuli hän viheriähän lehtohon, Kuuli kun lintuset lauloi.
Muutamana talvisena aamuna paukkui pakkanen kovasti Niemelän pirtin nurkissa ja ukko Paavo huomasi tarpeelliseksi mennä puiroosensa polttopuun hakuun. Varhain lähti hän liikkeelle, valjasti vanhan ruunansa kiverä-sepisen puu-reen eteen ja istahti tyynesti siihen, varaten jaloillaan ketaraa vastaan.
Siitä läksi, ei totellut. Otti ruunansa omansa, jonka turpa tulta iski, säkeniä säärivarret; valjasti tulisen ruunan korjan kultaisen etehen. Itse istuvi rekehen, kohennaikse korjahansa, iski virkkua vitsalla, heitti helmiruoskasella. Läksi virkku vieremähän, hevonen helettämähän. Ajoa suhuttelevi. Ajoi päivän, ajoi toisen, ajoi kohta kolmannenki.
Toisenkin kerran oli hän Antrean kadulta Albertin kadulle poikennut ja yhtä monta kertaa, luulen ma, Aleksanterin teatterin nurkassa hetkeksi ruunansa seisauttanut. Ainakin näin minä sen jok'ikinen aamu siihen pysähtyvän. Eikä tarvinnut ukon kaukaista siinä odotellakkaan, ennen kuin jo ilmestyi muutaman nurkan takaa pieni, sievä tyttönen kantaen vihreäksi maalattua pärekoppaa käsivarrellaan.
Hetken kiertelivät he ympäri peltoa, mutta koska päivä idässä siintämään rupesi, kiirehtivät he taasen kallioluoliinsa takaisin. Kiireesti ratsastajakin kirkkoa kohden tiensä jatkoi, koska havaitsi hän maljan sulaamiseen käyvän. Kuin tuulissa ja pilvissä hän eteenpäin ratsasti, ja koska ehti hän kirkon viimein, niin uljas ruunansa, vahdosta valkoinen, kaatui koskaan enään nousematta.
Jos nyt tuisku nousee, niin silloin ei pääse lähtemään, ajatteli Pekka ja hätäisesti hyppäsi ylös, kuin kuu oli lännen korvalle kiertänyt. Pekka apatti ruunansa, suki sitä ja apatti ja suki sukimasta päästyäänkin. Puhdisteli mäkivöitä, suitsia, päitsiä, laittoi rekeä ja kopperehti toimessa.
Vaan ne kai kulkevat omia teitään, ne eivät tule häntä häiritsemään. Varovaisuuden vuoksi pistää hän kuitenkin sammal tukon ruunansa kelloon taas liikkeelle lähtiessään. Eikä hän saa oikeata rauhaa mieleensä vielä kotiin tultuaankaan.
Ja Joukahainen päättää lähteä »voitteloille» Väinämöisen kanssa huolimatta vanhempainsa kielloista ja varotuksista. Hän valjastaa tulisen ruunansa kultaisen korjan eteen, istuu rekeen ja ajaa Väinölän ahoille. Väinämöinen on niinikään ajelemassa, ja kolmantena päivänä Joukahainen ajaa vastatusten Väinämöisen kanssa, niin että aisa tarttuu aisaan ja länget länkiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät