United States or Isle of Man ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Joukahainen päättää lähteä »voitteloille» Väinämöisen kanssa huolimatta vanhempainsa kielloista ja varotuksista. Hän valjastaa tulisen ruunansa kultaisen korjan eteen, istuu rekeen ja ajaa Väinölän ahoille. Väinämöinen on niinikään ajelemassa, ja kolmantena päivänä Joukahainen ajaa vastatusten Väinämöisen kanssa, niin että aisa tarttuu aisaan ja länget länkiin.
»Tuopi tyhjeä valetta, Korjan täyden luottehia!» Turhaan koettaa vielä äiti varoittaa, osoitellen sepän emännän muka vaivaloista elämää: »Ohoh lasta lampahutta! Menet seppo Ilmarille, Vaahti-otsalle varaksi, Sepon hurstin huuhtojaksi, Sepon pään pesettimeksi!»
Pyyhyet vihertelivät Vesaisilla vempelillä, Oravat samoelivat Aisoilla vaahterisilla, Tetryet kukertelivat Korjan kirjavan kokalla, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa. Kannot hyppi kankahalla, Mäellä pelmusi petäjät, Kivet rannalla rakosi, Someret siottelihen, Tanssia taluttaessa, Ilokasta tuotaessa.
Toi orasen Tuonelasta, vääntiän Manan majoilta. Siitä vanha Väinämöinen laulavi salon sinisen, salohon tasaisen tammen sekä pihlajan pätevän; ne kohenti korjaksensa, painalti jalaksiksensa, niistä katsoi kaplaksia sekä väänti vempeleitä: sai korjan kohennetuksi, re'en uuen laaituksi. Pisti varsan valjahisin, ruskean re'en etehen, itse istuihe rekehen, laskettihe laitiohon.
Antoi tyttärensä pappi, mieheen vihattuhun vihki, vapis valkoparta appi, nääntymäss' on nainen nihki; Simo Hurtta koppoi korjan, hevon neuvoi helmivyöllä, toi kuin oisi tuonut orjan Hoviin vaimon keski-yöllä.
Tuuti, tuuti tyttöäni, Tuuti onnea tytölle; Tule onni oppimahan, Sekä lykky löytämähän, Kirjavalla korjallasi, Ruskialla ruunallasi, Valkialla varsallasi, Tasakarva tammallasi, Orihilla olkisella, Herne'varrella hevolla! Kun et tulle oppimahan; Susi syököhön hevosen, Tauti miehen tappakohon, Tuli korjan polttaköhon! Tuuti, tuuti tyttöäni, Nukkumahan tyttöäni!
Siitä läksi, ei totellut. Otti ruunansa omansa, jonka turpa tulta iski, säkeniä säärivarret; valjasti tulisen ruunan korjan kultaisen etehen. Itse istuvi rekehen, kohennaikse korjahansa, iski virkkua vitsalla, heitti helmiruoskasella. Läksi virkku vieremähän, hevonen helettämähän. Ajoa suhuttelevi. Ajoi päivän, ajoi toisen, ajoi kohta kolmannenki.
Lauloi nuoren Joukahaisen: vesat lauloi vempelehen, pajupehkon länkilöihin, raiat rahkehen nenähän. Lauloi korjan kultalaian: lauloi lampihin haoiksi; lauloi ruoskan helmiletkun meren rantaruokosiksi; lauloi laukkipään hevosen kosken rannalle kiviksi.
»Hyi!» jo piikain kielet kilkkaa, »tarinaa ei taida Jyrki, taikka taas hän herja pilkkaa: poishan tyttö parka pyrki, kauan huuti talvi-yössä: huurtehessa kutri kiilsi, puukko kirkas Hurtan vyössä, kassan kauniin poikki viilsi. Huomenelta sulho tuli, korjan kartanolta löysi, kassa kyyneleistä suli, tuli tuosta tuima köysi, saip' on sulhon jousen jänne; löip' on koston hetki kerta.
"Ken se haahella tulevi, laskevi veno punaisin selän puolen Lemmenlahta, se on vanha Väinämöinen: tuopi laivalla eloa, aluksella aartehia. "Ken se korjalla ajavi, kirjavalla kiiättävi maapuolen Simasaloa, se on seppo Ilmarinen: tuopi tyhjeä valetta, korjan täyen luottehia.