Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. toukokuuta 2025
Tomu tuiskuu, kasakoita alkaa näkyä. Luoti lausuu: "Käänny tiestä, muu ei autakaan; veikko, heit' on viisi miestä, meitä kaksi vaan." Stool hän nauroi katkerasti: "Oikein, jos sa viivyt nyt, vuotais veres, tähän asti vielä säästynyt. Mene, kell' on rinnassansa merkki kunnian, liian hyv' on käymään kanssa heitä vastahan."
Monta kuuta kurjaa siellä viimein viettäneeksi saa, parvehensa urhomiellä taas hän palajaa; vaan jo parven paras kohtaa monta vertoinaan, Luoti-veikollapa hohtaa merkki rinnassaan. Stool hän näkee ystävänsä onnen uuden, mainion; mitä tuntee mielessänsä, siitä vaiti on, sit' ei sanat, silmäykset silloin ilmaisseet. Nyt ol' yhdess' ystävykset päivän retkeilleet.
Siell' oli mies hän aikoinaan ol' ollut sotamiessä; nyt vänrikki ol' arvoltaan, mutt' onni takatiessä. Ties kuinka samaan talohon satuimme saamaan asunnon. Mies olin silloin taidokas, niin luulin, vaikka miksi, ma olin ylioppilas, mainittiin maisteriksi; makeat paivät »mensa» soi, Stool armoleipää atrioi.
Ma hänt' en nähnyt enää sittemmin, vaan sä, jos hänet kohtaat elon tiellä, niin terveisiä sano Stoolilta, ja urhotöiltä, Revonlahdelta." Näin kertoi Stool sinusta, urhokas, sä kunniamme kulta-aikain jäänne. Terveiset kätki ylioppilas, ja harmaapäänä vihdoin esittää ne, vuossataa puoli kun jo siitä on, kun eestä maas näin astuit taistohon.
Mull' oli »Gevlen-vaakunaa» ja piippu, merenvahaa; Stool poltti kotitupakkaa, jos puutetta ei pahaa; mut sammal vain, kun sattui niin, niveräpiippuun pistettiin. Oi kulta-aika, autuas kuin lento leikin sulon, kun nuor' on, ylioppilas ja huoli ei toimeentulon, kun viel' ei paina murhe muu, kuin että viiksetön on suu!
Keskenänsä heillä vielä kilpa kesti muinainen, toinen oli sotatiellä toisen vertainen. Kummallenkin sama rata kulki kunniaan, Luoti kun saa kunniata, Stoolkin mainitaan. Jopa vihdoin vastaiseksi Stoolin onni kiekahtaa; Luoti hän jää terveheksi, Stool se haavan saa. Maata sairashuonehessa saa nyt tuskissaan, Luoti veikon otellessa olla jouten vaan.
Kylliks oli partioita käyty, aik' on kääntyä. Tomu tuiskuu, kasakoita, näkyy äkkiä. Luoti lausui: »Käänny, niitä viis on kaikkiaan. Kahden emme, veikko, riitä, suott' on vaara vaan!» Stool hän nauroi katkerasti: »Oikein! Tyhmää jäädä ois! Veres säästyi tähän asti, nyt se vuotaa vois. Yksinkin ma koittaa voinen. Mene! Tuon jo ties: liian hyv' on leikkiin moinen merkkirinta mies!»
Näsijärvi; Runeberg asui ylioppilaana, loppuvuodesta 1825, kotiopettajana kapteeni Enehjelmin perheessä Ritoniemen talossa Ruoveden kirkonkylässä, ihanassa paikassa Näsijärven seudulla. Siinä pitäjässä hän tutustui useaan soturivanhukseen. Ks. Stool. Oravaisten kirkko Etelä-Pohjanmaalla on meren rannalla melkein puolivälissä Vaasan ja Uus-Kaarlepyyn välimatkalla.
Monta kuuta kurjaa siellä näin kun oli viettänyt, sotahan ol' urhomiellä taas hän rientänyt; mut ei ollut joukossansa enää etevin: Luotipa jo rinnassansa kantoi mitalin. Stool hän näkee ystävänsä onnen uuden, mainion; mitä tuntee mielessänsä, siitä vaiti on, sit' ei sana, silmäykset silloin ilmaisseet. Nyt ol' yhdess' ystävykset päivän retkeilleet. Kylliksi on partioita käyty, aik' on kääntyä.
Päivän Sana
Muut Etsivät