Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
MEFISTOFELES. Ell'emme erhety, me kuultihin Täält' äsken köörilaulun oivan. Tämmöisen holvin alla varmaankin Ma luulen laulun mahtavasti soivan. FROSCH. Olette lauluniekka vai? MEFISTOFELES. Kyll' ompi halu suur', vaan mistä voimat sai? ALTMAYER, Yks' laulu laskekaa! SlEBEL. Yks' ihka uusi! MEFISTOFELES. Ma niitä lasken teille vaikka kuusi.
Mun puroon pannut kaulaa myöten oli ja vetäen mua takanaan hän kulki veen päällä köykäisnä kuin sukkulainen. Kun liki päässyt olin rantaa pyhää, »Asperges me» niin suloisesti soivan ma kuulin, ettei kynä, aatos riitä. Sylinsä aukas Nainen kaunis, otti käsiinsä pääni ja sen painoi puroon niin syvälle, ett' täytyi vettä niellä.
"Ei!" virkkoi sairas, "molempien kuullen Mä rikokseni julki tunnustan." Hän kertoi kaikki. Välin hieman esti Pien' nyhkäys vaan soivan äänensä. Silmässä kyynel kiilsi suloisesti, Sydämen lähde alkoi selvitä. Lopuks hän lausui, ojentaen kättään: "Teilt', armahimpan', pyydän anteeksi"! Lotanpa sormeen, hänen tietämättään, Papilta sormus silloin suikahti!
"Amen, isä", sanoi seppä, "ja nyt sydämestäni sanon: jääkää hyvästi Jumalan siunaus teidän katoksellenne ja kaikille sen suojassa oleville! Kylläpä te saatte kuulla seppien marssin soivan kukon laulanta-aikana, ja takaanpa, että saan voiton itse herra Kukkokiekultakin."
Mutta kuinka taisi hän kuitenkin toisinaan istua hääsalissa, kuulla viulun soivan ja nähdä nuorison tanssivan: taisi iloita iloisten kanssa sellainen kristillisyys ei tuntunut mahtuvan vanhan väen uskonkaavoihin. Niin kyllä nuristiin, mutta ei kukaan apulaista suusta suuhun parjannut. Tarvitaanhan paljon ainakin tarvittiin niinä aikoina ennenkuin kansa pappiansa parjaa.
Tavalliseen aikaan kuulin, eteenpäin pyrkiessäni, kirkonkellojen soivan ja kohtasin ihmisiä, jotka menivät kirkkoon; ja minä sivusin kirkon tai pari, jossa seurakunta oli sisäpuolella ja laulun ääni tulvasi ulos auringon-paisteesen, sillä välin kuin suntio istui ja vilvoitteli eteishuoneen varjossa taikka seisoi marjakuusen alla ja käsi otsallansa tähysteli minua, kun astuin ohitse.
Ei hän nyt jaksanut ajatella. Hän soitti ovea ja hetken perästä hän kuuli Anna Hemmerin äänen, joka sanoi: "Tervetuloa, tohtori Hart." Anna Hemmer oli kuullessaan ovikellon soivan, mennyt avaamaan. Ja tuossa seisoi tohtori Hart niin väsyneen ja kalpean näköisenä, että syvä sääli täytti hänen mielensä. Poika raukka! Mikä hänenkin elämäänsä pimensi?
Minusta tuntuu kuin kuulisin sen täällä neuvoskunnassani soivan yhtä heleästi kuin St. Denis'n kirkonkellot! Uskaltaako joku todella väittää, ettei Ludvig muka ole virittänyt noita Flanderin melskeitä?»
En jaksanut itkeäkään koko iltaa ja lopulta herposin semmoiseen horrostilaan, jolloin ei osaa ajatella eikä iloita, ei surra eikä mitään. Korviini kuului ulkoa ihmisten liikettä ja puhetta, mutta en minä siihen mitään huomiota pannut. Sen vain erotin, että ulkona olevien joukossa oli Johannankin ääni, ja sitä minä koetin korvallani tarkata. Hänen äänensä tuntui soivan iloisesti ja helakasti.
Tuonne taakse tähtisarjain laumat orhein liekkiharjain häntä kilvan kiidättävät, otavaisen olkapäitse, kärjitse Kalevan miekan; kuulee hän kummat laulut soivan, luulee hän henkensä kaikki voivan. Näkee hän allaan maan kuni kuoleman kartanon harmaan: hautoja tallaa mies ikitoivon ja aattehen armaan. Henkensä helmeä etsivä ei tunne elon talvisäitä. Kuutamo kelmeä hälle on korkean auringon häitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät