Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Sillä eihän hän ollut sen suurempi syntinen kuin muutkaan, ja mitäpä se siis hänelle enemmän kuin heillekään? Olipa hän tainnut olla vallan niinkuin höperryksissään silloin, kun antoi säikäyttää itsensä kaikkia syntejään anteeksi anomaan. Eikähän se ollut mikä tuomiokello, tavallinen kirkonkello vain. Liekö tuota ollenkaan koko tuomiokelloa, jonka sanovat lähdön edellä soivan jokaisen korvaan.
Huoneen ulkopuolella hän jo kuuli kantelon soivan.
Matti seisoi ja katseli lakuja ja antoi tuulen niitä heilutella. Mutta yht'äkkiä kuuli hän kirkonkellojen soivan, vaikka oli keskellä viikkoa eikä pyhä, ja kun katasti sakastin perään, niin sieltä täyttä laukkaa ajaa rovastin vaunut.
Nyt kuulin eriskummallisten äänten vienosti soivan, ja merituulet kantoivat ne loitolle ulos elävän luoksensa viehättävät äänet. Muutamia päiviä myöhemmin seisoin matalan valkosen talon edessä erään Bergenin kaupungin sivukadun varrella. Täällä sanottiin Holtin sisaren asuvan. Soitin oven kelloa.
On se vähän liian meluava kertomus tämä, alkoi isoäiti, luoden kertojaan tuollaisen paljon merkitsevän, lempeän katseen, jolla hän vielä vanhoillaankin voitti kaikkien sydämet. Liian meluava se on, kunnon serkkuseni, se täytyy minun sanoa; vielä tuntuu nytkin soivan korvissani tuo kanuunain pauke, josta ei ollut loppua tullakaan.
Kai ihmettelet sinä itsekses, miten paljo ma sentään kestin, miten kestin ma nauruas, pilkkaasi, sen ennen kuin erolla estin. Minä näin, miten silmäsi puhuivat: »Tuolla miehell' on kova pinta!» Siin' oikein sa arvasit armahain, kova onpi se köyhän rinta. Se mies, joka kuullut ei ijässään ole kultaisen naurun soivan, mitä huolii hän, vaikka hän huomaa sen hälle itselleen salamoivan.
Maan päälle jätin moisen muiston, että pahatkin kiittää sitä, vaan ei seuraa mun töitäni, joist' aikakirjat kertoo.» Kuin lämpöä vain yhtä hiilet monet uhoovat, yks vain ääni rakkauden kuvasta kuului monen soivan sielun. Ma virkoin: »Oi, te kukat aina kauniit ijäisen ilon, jotka tuntemahan mun saatte tuoksunne kuin yksi tuoksuis!
Mun puroon pannut kaulaa myöten oli ja vetäen mua takanaan hän kulki veen päällä köykäisnä kuin sukkulainen. Kun liki päässyt olin rantaa pyhää, »Asperges me» niin suloisesti soivan ma kuulin, ettei kynä, aatos riitä. Sylinsä aukas Nainen kaunis, otti käsiinsä pääni ja sen painoi puroon niin syvälle, ett' täytyi vettä niellä.
Taivaalle vesi pärskyy kuin helmikaste vain hohtoisan taivaankaaren helteellä heijastain, ja kuohut kehtohonsa ne käyvät laulaen, näin luulin kuunnellessa ma soivan sanat sen: Pois olo orjan, pois sidekahleet!
Päivän Sana
Muut Etsivät