Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Kompakti massa, jossa ei yksilötä voi huomata. Jotain semmoista, jota silmä kyllä pintapuolisesti havaitsee, mutta jota ei sen koommin pane mieleen. Tiedättekö miltä tuntui minusta kun yhdessä liitelemme valssin sävelien mukaan? Tuntui kun olisimme kahden kesken koko maailmassa, ei muita ollenkaan.
Ja enkelin ruumis kävi alastomaksi ja kirkas valo verhosi hänet kokonaan, niin ettei silmä kärsinyt katsoa häneen; ja hän lausui korkeammalla äänellä, ikään kuin hänen äänensä olisi tullut taivaasta eikä hänestä. Ja enkeli sanoi: Minä sain tietää, ettei yksikään ihminen elä omalla huolehtimisellaan, vaan rakkaudesta.
Se sielu mainehikas, josta puhun, lihaansa palas, siinä hetken oli ja uskoi Häneen, joka voi hänt' auttaa. Ja uskoen hän tuleen moiseen syttyi rakkauden toden, että riemun tämän hän ansaitsi, kun toisen kerran kuoli. Kautt' armon, joka lähtehestä läikkyy syvästä niin, ett'ei sen alku-aaltoon viel' ole koskaan luodun silmä nähnyt,
Katso, niinkuin pilvi kaartaa taivaan kannen kirkkahan, hältä murhe mielen saartaa, tuntee kaipuun katkeran, vaipuu aatos, äsken lieto, silmä sumuun kyyneltyy, tuima pyrkii ilmi tieto, syvä niinkuin rinnan syy: »Kesät kulkee, talvet vaihtuu. syksyt seuraa toisiaan, kerran viime hanget haihtuu, astut itse alle maan. Kukkii pääsi päällä kunnas, kulkee ihmisheimo uus.
Elli antautui siihen niinkuin soutaja, joka kokkaan selälleen heittäytyen antautuu verkalleen vuotavaan virtaan, joka viepi ja viepi ohi niittyisten lempeitten rantojen, eikä silmä näe muuta kuin korkean kaartuvan taivaan. Olihan hän tätä tällaista elämää joskus kuvitellut mahdolliseksi, oli silloin tällöin loihtinut toiveensa toteutuneiksikin.
Joka päivä täytyy minun ajatella tätä, kun vain silmä sattuu Eeroon tai Hilkkaan. Hilkkaan, tiedusteli Toini hämmästyneenä. Niin, nähkääs, hän oli sen kaikkein ensimmäisen lapsi. Kaikkein ensimmäisen? Minä en ensinkään ymmärrä. Rouva Hägg nousi kiivaasti, pyyhkäisi pois kyynelten jäljet kasvoiltaan ja hypisteli hellästi Hilkan vuoteen ruusunpunaisia, pieniä nauhakkeita.
Tytöt kulkivat yhä kauemmaksi ja vihdoin he tulivat ... ei, tuota ei voi kukaan uskoa ... he tulivat suureen vadelmapensastoon. Täällä oli ennen ollut kulovalkea ja nyt oli kasvanut vadelmapensas toisensa viereen, niin pitkältä kuin silmä kantoi.
Kuin kuva, vakaana, hän vastaan otti Sen suudelman, ei rävähtänyt silmä, Vaan hohteen kauniin, majesteetillisen, Kuin pyhä-ehtoon purpurainen tuli, Me poskillensa ilmestyvän näimme. Se polttaa sielua. PAULI. Jos polttoa Et koe sammuttaa, vaan kiihoitat Sen yhä kuumemmaks, niin Jumala Sua armahtakoon, suojelkoon sun aivos.
Kyllä siitä nyt ehkä tosi tulee, mitä on kauan tuumittu, sanoi Rajalainen hiljaisesti. Ihaillen katselivat Antero ja Lauri tuota tyyntä miestä, jonka kasvot eivät värähtäneetkään, jonka silmä ei sallinut liekehtiä sen innostuksen tulen, mikä hänen sisässään varmaankin hehkui. Ja heillekin tuli pakottava halu tehdä jotain, paiskata jotain pöytään asiansa edestä.
Sen ikkuna oli aivan lähellä maanpintaa ja vähäpätöiseltä se näytti, mutta puhtaat, joskin yksinkertaiset kartiinit todistivat, että siellä asui huolellinen nainen. Jos astui huoneesen, tapasi silmä pelkkää puhtautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät