Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
"Jo raskaaksi sinulle käypi työ; Ei kädessäsi kirves puuta syö". "Teit työtä nuorna; nyt jo vanha oot: Nyt vuorostansa nuoret raatakoot". Vakaasti vanhus silmäs puhujaa: "Ei tehtäväänsä kesken jättää saa". "Mä raadoin ennen käsin voimakkain; Nyt heikontunut lienen voimiltain". "Mut miksi työstä kesken luopuisin? Työalan määräs Luoja kullekin". "Ken jättäis työnsä Luojan säätämän?
Se siinä nähtiin: Kultakin sai suutelon. Kukan kohtalo. Näin ruusun, suvipäivän lapsosen, Kukassa loistavan ens' aikojaan, Punaisna poski, umpuss' uneillen Viattomuudestaan ja rauhastaan. "Oi kaunis kukka! silmäs auki luo! Oivalla elon lahja suloisin!" Näin lausui perho kultasiipi tuo, Mi liehi silmikoista toisihin.
Käy, katso, Roomas nää, mi yksin itkee nyt leskenä ja yötä päivää huutaa: 'Mun keisarini, miks et luonain ole? Käy, katso kansaas, sovussansa sorjaa! Ja jos ei liikkeelle sua sääli saane, sa tule mainettasi häpeämään! Lupa jos kysyä on mulla, Luoja, mi edestämme ristinpuulla kuolit, pois ootko kääntänyt vanhurskaat silmäs?
Sa siihen tyydy, maahan kantas iske, luo silmäs lumoon, jota pyörittävi ijäinen valta taajoin tähtitarhoin.» Kuin haukka ensin kynsiänsä katsoo ja sitten, kutsun kuullen, jännittyvi halusta saaliin, sitä houkuttavan; niin minä, yhtä innokkaana, nousin niin ylös kuin tuo kesti vuorisola, sikskunnes tie taas kiemurrella alkoi.
Puristuu nyrkkiin käsi hieno, hento, rypistyy otsa, silmä tulta lyö, välähtää tikari kuin tähdenlento, ja runon ruhtinaan jo saartaa yö. »Ah, armas, liian kauan sun jäi silmäs päivänlaskuhun, siks hyvin jouti sammumaan!» Näin Gruusiassa lauletaan.
Silloin uusin runoin Runeberg jo Tuli, loihti, nosti noidansauvan, Kajahutti taikakanneltansa. Katsos vaan ken uskonut ois tuota! Kotimaakin, vaikk' on köyhä, kylmä, Taideniekan taulull' on ihana; Suomen maat ja maisemat ja ilma, Suomen salmet, lahdet, lammit, laaksot Lumoovat nyt silmäs ihanteella. Mitäs on nuo miehet sekä naiset, Edessämme aivan eläväiset, Taiturin tään tauluihinsa luomat?
Hän, joka kyllin tunsi näiden silmien eloisan suuruuden ja loistavan tulen niiden avoimina ollessa, kirosi noita laskeutuneita silmäluomia; hän tiesi nyt, mitä ne merkitsivät. "Avaa silmäs!" jupisi hän hammasta purren. "Mitä haluttaa!" kysäsi lähellä seisova kavaljieri. "Minä otaksuin Teidän jotakin sanoneen." "En mitään", vastas André, vetäen hansikkaan käteensä.
Tajunnut jos sen rukoukset oisit, sa tietäisit jo Herran koston, jonka näkevä olet ennen kuolematas. Korkeuden kalpa lyö ei liian varhain, ei liian myöhään, vaikka niin ehk' uskoo, ken sitä vartoo toivoin taikka kauhuin. Mut käänny nyt myös puoleen näiden, olet näkevä heissä monet kuulut henget, jos, kuten sanon, silmäs sinne suuntaat.»
Nyt silmäs Kirkastuu kuin lähde tuossa, Täm' on, tiedät, uhrilähde. Pyhä on voima sen vedellä. Pyhä on tässä tuomilehto Tunnetko väkevän tuoksun? Tuometarten hengitystä. Tuolla pulska Pihlajatar Kukkansa suvelle säästi. Käypi niin keveä tuuli, Raitis, lämmin. Se sulosti Poskias sukostelevi. Näetkö kuvasi tuolla Lähtehessä? Siit' iloitse, Ett' olet verevä, nuori!
Niin päivyt hellästi silloin paistoi, Mun Herran' hyvyyttä, heijasti, Ja sielus hyvyyttä silmäs loisti Ja tuntos puhtautta tulkitsi. Ja sinijärvellä, muistanetko? Min rannall' oltihin, kangastus Niin kaunis nähtiin ja kangastukset Loi kauniit meillekin rakka'us. Sen muistan päivän, kun ensi kerran Sun, immyt armas, mä silmäs näin. Ja muistan, että siit' ai'ast' asti Et enää häipynyt mielestäin.
Päivän Sana
Muut Etsivät