Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Kai pilkan nään, mi liehuu huulillas, Ja silmässäs nään uhman säihkettä, Nään ylpeyden, mi kaartaa poveas, Ja sentään kurja, kurja oot, kuin mä. Suus tuskaan vääntyy, kun jäät yksin vaan, Nuo silmäs salaa kaihtuu kyynelin, Vait uljas poves vertyy haavojaan, Niin, kulta, jäimme kurjiks kumpikin.
Illan kaino tähti, leppyinen Silmäs luo nyt maalle-nousullen! Lehdon linnut riemuitkaatte! Vihkivirttä laulaa saatte, Jolla kahden sielun usko Solmitaan. Vuorten taakse laskee päivä, Länteen sammuilee sen häivä, Naana, poskillaspa rusko Nousee vaan. Sittenpä retkemme päättyköhön! Täältä meit' aamutar löytäköhön! Naana, kullan kainalossa Koto, perhe unhottuu.
Noin joukko kaikki sivuitse kun kulkeneeksi saapi, jo loppuu rauha raukan tuon, jo rinta raukeaapi; ei vaikeroi hän, otsa vain se kättä vasten jää, sulosti suurin kyynelin nyt kylpee poskipää. »Mit' itket? Vielä tallella on toivo, huoles heitä, oi, kuule ääntä äitisi, ei suotta kyyneleitä; hän, jota äsken joukosta ei silmäs keksinyt, hän eloss' on, sua muisti hän, ja siksi elää nyt.
Näin hän lausui. Tyyni, niinkuin illan, Vanhuksen ol' muoto. Katseen loi hän Nuhtelijaan: "Nuorukainen tuima, Rauha! Uskos vankka on, mun mieleen' On ken uskoo. Vastaa sentään, voiko Nuori ruskee silmäs, tuomitessais, Nähdä läpi sy'änten, munaskuiden?
Siitä kukosta on meille paljon hausketta täällä sydänmaassa. Ja kissa sitten tuolla kuorman harjalla! Voi sinua Matti-poikaa! Siellähän keikut ja heilut ja katselet pussin lävestä ulos, naukuen aivan surkeasti. »Voi äijä-rukka, vanha sukka!» eihän ole sinulla enää juuri monta päivää täällä tassuteltavana. Silmäs käyvät jo kovin tummiksi ja karhealta kuuluu naukumises.
Ken suksenpohjaa silmäs tuota pikaa ja moitti jotain jalkavuuden vikaa, ken vielä paulojansa solmieli, ken somman kestävyyttä tunnusteli, ken jalkahihnan sitoi lujempaan, ken sujutteli muuten suksiaan, ken huoletonna uskoi kaikki silleen ja kuiskaeli naurain naapurilleen. Mut leikiss' oli mukana vain kieli, ja sydämessä oli juhlamieli ja lähestyvän hetken jännitys: nyt kunniasta oli kysymys.
Epaminondas kuollessaan Julisti päivää voiton Niin, Vergeland, Sa Norjanmaan Kultaisen aamukoiton Valossa läksit Tuonelaan, Työn tehtyäsi suuren; Sa johdit kansas sydämmeen Sivistyskukan juuren. Kukoistakoon nyt otsallas Laakeri kansan suoma Se sull' on ollut kehdostas, Jumalan neroluoma! Nyt tulta silmäs iskeköön, Ja ounastelkoon mieli Sydämess' oman kansasi Ja kaikukoon sen kieli!
Repivät kynsin rintojaan he, löivät ruumistaan kämmenillä huudoin hurjin; peläten painauduin ma Mestariini. »Medusa tänne, mies tuo kivettyköön!» he kaikki huusi alas katsoin, »lievän sai koston kerran ryntäys Teseuksen». »Sa käänny taapäin, silmäs peitä, sillä jos Gorgo näyttäytyy ja jos sen näet, on mahdoton sun paluumatkas silloin!»
Näin rukoilin; ja kaukaisuudestansa hän hymyili ja katsehen loi minuun, taas sitten kääntyi ikilähtehesen. Näin hurskas Vanhus: »Että päähän saakka sa täysin pääsisit tään tiesi siihen mun määrää pyhä rakkaus ja rukous tät' yrttitarhaa silmäs salli kiertää sen katselu on näkös teroittava kohoomaan korkeutehen jumal-säteen.
Mut koska unes hetket haihtuu, päätän puheeni, niinkuin hyvä räätälikin myös puvun leikkaa kankaan määrän mukaan. Silmämme suunnatkaamme Alku-Lempeen, niin että häneen katsoen sun silmäs, mikäli voi, sen tunkis kirkkautehen. Mut ettet siipes nostain lankeaisi alemma, luullen ylös yltäväsi, on ansaittava rukouksella armo;
Päivän Sana
Muut Etsivät