Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Pian silloin taivaan rantaan katositte. Mun silmäni, päin pohjoist' yhä, revon Tulia luulivat jo näkevänsä. Ne kodin muisteloina säihkyivät. VALPURI. Ne Valpurisi tunteit' oli, Aksel!
Me olemme luodut hyvää tekemään, ja mitä voimme paremmalla syyllä sanoa omaksemme kuin ystäviemme rikkauksia? Oi, mikä kallisarvoinen lohdutus, että on niin monta, jotka saattavat, niinkuin veljekset, vallita toinen toisensa omaisuutta! Oi, iloa, joka kuolee pois jo ennen kuin syntyikään! Silmäni eivät voi kyyneliään pidättää, näen ma; unohduttaakseni niiden heikkouden, juon terveydeksenne.
Minullekin oli yli voimieni. En jaksanut mielestäni sinua rakastaa niin kuin olisin tahtonut. Minä hekumoitsin hyväilyistäsi ja suudelmistasi painaen silmäni umpeen ja kuvittelin sinua niin onnettomaksi, niin rumaksi, ettei kukaan muu sinua voisi rakastaa kuin minä. Ja minä tunsin ääretöntä onnea.
GLOSTER. Plantagenet. ANNA. Se nimi hällä. GLOSTER. Niin sama nimi, paremman vaan lainen. ANNA. Miss' on hän? GLOSTER. Tässä. Miksi minuun syljet? ANNA. Oo, ett' ois surman myrkkyä se sulle? GLOSTER. Noin ihanassa milloin asui myrkky? ANNA. Niin, vihatumpaan milloin osui myrkky? Pois, konna! Silmäni sa sokaiset. GLOSTER. Sun silmäs, armas, soaissut on minun.
Loin silmäni templihin, loin kotipuoleen ja alkavan orjuuden unhotin huoleen; vain lieskan ma näin, min temppeli loi, ja kahlehet, joita ma kostaa en voi. Ain illoinhan tuonne se rinteille heittyi säde viimeinen vielä, kun päivä jo peittyi; ma vuorilla seisoin, mut huipuille päin kajo kiiti, ja viimein sen templissä näin.
Sanalla sanoen, minä annoin silmäni tarkata ympärilläni olevaa jokapäiväistä elämää, tullakseni pois mielikuvitukseni maailmasta, joka nuoruuden-muistojeni siivillä lenteli esiin ja leveni ympärilleni.
Niin on ... Kortmanin rouvan se on... Ei antanut äsken minun syliini lasta ... olin liian huono mielestään ... kyllä sen ymmärsin ... tiedätkös, Ville ... se minuun koski ... vihlaisi täällä povessani kuin veitsellä... Minä kun pienestä pitäen olen hänet tuntenut ... ja antaisin vaikka silmäni hänen edestään ... kun se oli niin herttainen ... jasso, Lopo ... sööta Lopo, sanoi ja suu hymyssä aina ... mutta nyt vei lapsen pois ... enkä saanut häntä itseänsäkään likelle tulla ... niin, minä itken, Ville ... minun täytyy itkeä, kun sitä ajattelen... Kun-kun-kun-aja-aja-ajattelen.
Uskalsin vielä kysyä tuskin kuuluvasti: Saanko täällä jälleen nähdä hänet? Kyllä. Etkö muista, että hän sen lupasi sinulle, silloin kun heräsit hänen suudelmaansa. Siihen olin minä herännyt siis! Suljin silmäni kuin silloin ja jälleen kävi autuas väristys läpi olentoni.
Pakeneeko vastakin, kun nostan silmäni taivasta kohden, kaikki, mitä siellä on puhdasta ja pyhää, niitten kasvojen muotoon, joitten muistaminen on minulle kuoleman synti? Kuitenkin minä olen pelastanut hänen henkensä! Jos kohta minä syntieni kautta saatin kirouksen omaisilleni, eikö minun kuuliaisuuteni ollut otollinen?
Loistavan linnan Ylpeä herra, Kylmä sydämmesi on Kuni kallio, kylmä! Impi. Toki tahtonsa Tämä onpi ehkä Jumalan. Sentähden kuin kaste taivahan Lempeenä vuotaa Silmäni kyynel. Mutta itkenpä ain Että kultani heitän! Nuorukainen. Huomenna jo siis Pyhänpiian kaapu iloton Peittää elämäni auringon. Kapina vimman Lempeni linnas Täällä hurjasti lyö, Ja mun toivoni kuolee! Impi.
Päivän Sana
Muut Etsivät