United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja lähestyi silloin surma metsoille, teereille ja pyille, jäniksille, oraville ja jynkkämielisille mäyrille, niinmyös Ilvesjärven sorsille ja kaloille. Silloin kiivaan Killin ja Kiiskin haukkinasta ja pyssyjen jyskeestä kajahtelivat mäet ja äärettömät kuusiset salot.
Rankaisevata kostoa huutavat meille salot, joita olemme häväisseet. Kauneuttaan vaatii meiltä muhkea metsä, jonka saastainen viinansauhu on sokaissut. Raikasta vettänsä anoo meiltä korven kirkas lähde, jonka olemme myrkyttäneet. Oi te vaskivartiset petäjät ja sorjat hopeakoivut, jotka pannun alla paloitte, ken herättää teitä viinatulen kidasta! Reetta.
Kun isäntä ei näyttänyt hänen puhettansa täysin tajunneen, jatkoi siltavouti: "neljästä sadasta ne Huuhkavaaran salot nyt menevät, vaikka kyllä Möhköläinen niistä olisi parikymmentä tuhatta antanut ja se olisi ollut käteistä kovaa rahaa "
Ja maailma saa nähdä, mit' aikaan into saa, Ja kuinka pieni maakin voi suurta suorittaa, Ja kuinka köyhä kansa myös ponnistuksillaan Voi yöstä luoda päiviin ja soista suuren maan. Niin kauvas siis kun välkkyy siniset Suomen veet Ja Suomen salot siintää ja Suomen harjanteet, Niin kauvas ihanteiden nyt lippu liehukoon, Ja kootkoon nuoret kaikki se valon taisteloon!
Siit' alkoi salot silota, metsät mielin kasvaella, lehti puuhun, ruoho maahan, linnut puuhun laulamahan, rastahat iloitsemahan, käki päällä kukkumahan. Kasvoi maahan marjanvarret, kukat kultaiset keolle; ruohot kasvoi kaikenlaiset, monenmuotoiset sikesi. Ohra on yksin nousematta, touko kallis kasvamatta. Siitä vanha Väinämöinen astuvi, ajattelevi rannalla selän sinisen, ve'en vankan vieremillä.
Poimin päivän, poimin toisen; päivälläpä kolmannella en tiennyt kotihin tietä: tiehyt metsähän veteli, ura saatteli salolle. "Siinä istuin jotta itkin. Itkin päivän jotta toisen; päivänäpä kolmantena nousin suurelle mäelle, korkealle kukkulalle. Tuossa huusin, hoilaelin. Salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat: 'Elä huua, hullu tyttö, elä, mieletöin, melua!
Ja niinkuin kevätpäivä noustuansa Maan kaiken täyttää siunauksellaan Ja salot, salmet laskee kahleistansa Ja kukkaseppeleillä kiehtoo maan, Niin valtiaankin rakkaus, mahti kansat Pimeestä päästi, laukoi orjain ansat. Nyt miljonat, jotk' ennen iestä kantoi, Vapaina nosti päänsä painuneen. Ja vapaus se ihmis-arvon antoi Kuin kevät elonmerkin kukkaseen.
Kuut kiviä kuumettihin, kesät vettä keitettihin, salot puita poltettihin, kaivot vettä kannettihin: jo salot saristui puista, veet väheni lähtehistä olosia pantaessa, kaljoja kyhättäessä Pohjan pitkiksi pioiksi, hyvän joukon juomingiksi. Savu saarella palavi, tuli niemen tutkaimella.
Niin tuli Nevan joelle, Laatokan lahen perälle, Siirtyi siitäki etemmä, Pääsi vielä päiväyksen; Näki maat, metsät ihanat, Saavutti sataiset järvet, Salot, saarimaat tuhannet. Loi silmänsä loitommalle, Etäämmälle ennähytti, Keksi vuoret, keksi vaarat, Keksi kukkulat komeat, Lehot, laaksot lempehimmät.
Tuo Ontrei, pajarin orja, tais laulaa ja kannelta kaiuttaa. Hän rakasti Karjalan kukkaa. Salot laajat soi, koska lauloi hän. Mut Karjalan kansa rukka suri sorrossa isännän ilkeän. Kuka kansan kohlitun kostaa? Oli Ontrei mies sotakelpo tuo. Hän Karjalan laululla nostaa! Iloks impensä vain hän lauluja luo.