Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Kaksimarkkainen tuli kouraan; puoli liikaa, mutta sama se, antoi mennä kerran. Poika kiitti, ja hämärässäkin tiedossaan ymmärsi Salmela arvonsa kohonneen tämän auliutensa kautta. Mielihyvällä hän kääntyi portista sisään, toiset olivat jo menneet edellä. Hevonen ajoi pois ja katu jäi tyhjäksi. Kartanon ikkunat olivat luukuilla peitetyt; ei näkynyt eikä kuulunut mitään sen enempää...
Tavan mukaan oli herroille sentään täälläkin laitettu sivuhuone, jossa naisten näkemättä saivat kallistaa lasia ja vetää savua. Ja molemmat olivat heille täällä niinkuin kaupungissakin välttämättömät jok'ainoan tanssin jälkeen. Paluumatka oli hauskinta kaikesta. Salmela oli väsymätön huolenpidossaan Hannan suhteen. Kyseli yhtenään, jos oli kylmä, suojeli ja holhoili häntä kuin pientä lasta juuri.
Mutta he kirjoittaisivat ahkeraan toisilleen, jokainoa viikko varmaan ja pitkän pitkiä kirjeitä. »Muistathan, Hannaseni, pikku sulo nuppuseni, että minulle ahkerasti kirjoitat», sanoi Salmela, kun he viimeisenä iltana taas kahden kävelivät ja rauhallista paikkaa etsiessään olivat nousseet ylös Trobergin kallioille, linnaa lähellä.
Matkustajia vähän silmäiltyään, kääntyi hän tarkastelemaan sillalla olijoita ja huomasi parven kaupungin nuoria neitosia siellä lähellä vähän matkaa hänestä. Hanna oli niiden mukana. Hän meni tervehtimään, ja puheli heidän kanssaan siksi kuin sekä ajurit että jalkaväki olivat hajonneet pois. Hekin lähtivät hiljalleen kulkemaan ylös, toiset edellä, Hanna ja Salmela jättääntyivät tahallaan jälkeen.
Seurauksena oli, että noin kymmenkunta jo ensimmäisen valssin ajalla antoi esittää itseään ja jokaisen kanssa hänen täytyi lähteä lattialle. Franseesi alkoi, ja Hanna seisoi rivissä herra Salmelan rinnalla. Ujoudesta ei hän ensimmältä uskaltanut katsoa ylös ollenkaan. Kun Salmela puhui, ei hän kuullut mitään, sillä musiikki pauhasi ja kaikki sohisivat ympärillä.
NEITI SALMELA. Heittäkää pois tuo naama. HILLERI. Minä vien naamani kokonaan pois. Hyvästi, neiti. NEITI SALMELA. Elkää menkö vielä, minä tahtoisin puhella muutaman sanan. HILLERI. Mutta minulla on niin tulisen kiire, sillä minä olen määrätty poliisikonstaapeliksi laivarantaan. Minun täytyy joutua. Hyvästi, neiti Salmela, hyvästi. Herra toimittaja on tuolla kamarissaan. Se olen minä.
NEITI SALMELA. Niinkuin muistat, oli minulla aikomus suorittaa ylioppilastutkinto. HURMERINTA. Siitähän meillä oli usein väittelyä. Minähän se sinulle puhuin järkeä ja koetin saada hurjan innostuksesi jäähdytetyksi ja turhanpäiväiset illusionisi poistetuksi. Ylioppilasneiti: narrimaisuutta, muotihulluutta! Otit puheestani vaarin. Ja viisaasti teit kun luovuit. NEITI SALMELA. Minun täytyi.
Kuule, hän tulee kohta hakemaan minua luistinradalle, niin silloin . Mutta herra jee! tässä minä vaan itsestäni rupatan pitihän meidän tuota kangastasi Missä on avain? Annappa tänne, niin VIIVI. Niin, katsotaan vaan. Edelliset. Palvelijatar. Salmela. PALVELIJATAR. Herra Salmela kysyy saisiko hän tavata neiti Selmaa. Hän on tervetullut. VIIVI. Minä menen tieheni. En ole niin puettu että
Olin lähteä juoksemaan, vaan samassa käännyit toiselle kadulle. Minä jäin siihen hirveässä tuskassa ja hädässä. HURMERINTA. Minkä vuoksi? NEITI SALMELA. Kuvailin, että he täällä sinut kiduttavat, polkevat jalkoihinsa ja repivät kuoliaaksi. Juoksin huoneeseeni ja itkin. Yht'äkkiä kauppaneuvoksen härkä Kas niin! NEITI SALMELA. Tavallinen härkä, ei muuta. Samanlainen kuin missä hyvänsä.
NEITI SALMELA. Otinkin sen enemmän näön vuoksi, oikeana asianani oli saada puhella vähän kanssasi. HURMERINTA. Se minulle mieleen. Mutta sinusta on tullut niin niukkasanainen, oikein tuskastuttavan niukkasanainen ja kummallinen. Minä en sinua totta puhuen ymmärrä. NEITI SALMELA. Ehkä ymmärrät, kun selitän sinulle. HURMERINTA. Minä odotan jännityksellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät