Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
HILLERI vahtimestarin kalunoidussa puvussa, aisakello kädessä on tullut eteisestä ja pysähtynyt hetkiseksi, sitten varpaillaan hiipii ikkunaan ja avaten sen yrittää soittamaan kelloa kadulle. NEITI SALMELA säikähtäen juoksee eteiseen. Mitä te täällä teette? Mitä? Kuulutus.
Mutta sitä rauhallisemmin he saivat ajatuksia vaihtaa. Salmela enimmiten puhui, Hanna kuunteli. Ja yhä suuremmaksi hänen ihastuksensa kasvoi, sillä Salmela oli niin erinomaisen viisas hänen mielestään ja otti kaikki asiat niin ylevältä kannalta. Ennenkuin he Toivolaan tulivat, oli Hanna vakuutettu siitä, ettei Salmelan vertaista ollut koko heidän paikkakunnallaan.
Illallisen syötyä kirjoitti Hanna pitkän kirjeen Kallelle. Kertoi siinä rakkaudestaan, onnestaan ja heidän toivorikkaasta tulevaisuudestaan. Salmela oli valittanut ikävyyttään; ei tiennyt, kuinka tulisi toimeen kolme vuotta, jonka ajan kuluttua he vasta voisivat häitä pitää. Mutta Hannan mielestä tuo aika oli lyhyt. Hän ei vielä likimainkaan ollut valmis niin ankaran totiseen elämän muutokseen.
»Viivymme niin myöhään, ettei kukaan tule. Eikä täälläpäin paljo ihmisiä liikukaan.» Salmela puhui kuiskaavalla äänellä; hänen huulensa polttivat, hänen hengityksensä oli lyhyt ja tiuha. Silmät paloivat, Hanna ei uskaltanut niihin enää katsoa. Hän koetti välttää ja päästä noista hyväilyistäkin, jotka kävivät yhä rajummiksi.
Mutta on muitakin neuvoja, en tiedä vielä, mitä, vaan pane tavarasi kasaan ja muuta seurahuoneelle. HURMERINTA. Muuttaa kyllä pitää, se on tietty, kun on käsketty. Mutta tuskinpa ne voivat minua niin vain erottaa virasta? NEITI SALMELA. Mene kokoamaan vain tavaroitasi ja kiireellä. HURMERINTA. Pianhan ne ovat kootutkin, sillä en ole ehtinyt vielä isosti levitelläkään.
NEITI SALMELA. Salmela neiti. Ei. NAATUS menee saliin. HURMERINTA. Mutta onpa teistä, neiti Salmela, tullut juhlallinen! NEITI SALMELA. Juhlahan nyt onkin. HURMERINTA. Minkä vuoksi ette tanssi? Tanssittehan Helsingissä? NEITI SALMELA. Minä haen hävinnyttä nenäliinaani. HURMERINTA. Missä minä näinkään jonkun nenäliinan? Tuolla on sohvassa. Ehkä se on tämä? NEITI SALMELA. Kiitos.
Ja ihan ne olivat liikkuvinaan samalla lailla, vaikkeivät liikkuneetkaan, kun olivat vanhuuttaan vetelät ja löivät sääriin kiinni. Hanna ja Salmela olivat likellä tulliporttia, kun eräs nainen tuli heitä vastaan. Hanna tunsi hänet; se oli Miina. Huivi oli vedetty alas silmille, mutta saattoipa yhtä kaikki nähdä, että hän oli punainen aina otsaan saakka ja kiireesti hän astui.
NEITI SALMELA. Siellä minun tullessani faktori, vai mikä lie ollut, möi ikkunasta lehtiä ja huusi sitten, ettei ole enää ainoatakaan. HURMERINTA. Mutta ne nauravat vain, eikö niin? NEITI SALMELA. Nauravat, nauravat, nauravat. Armas!
NEITI SALMELA. Sinun kätesi haisevat rouva Danellille. Rouva Danell kävi äsken täällä, vaan en minä häntä edes kätellyt. Mutta onpa sinulla tarkka hajuaisti. NEITI SALMELA. Minä inhoan, minä sitä ihmistä inhoan! HURMERINTA. Hän on hullu? NEITI SALMELA. Ei. Vaan tunnoton saituri! Erehdys! Suuri erehdys! NEITI SALMELA. No kuulehan!
Kadulta, josta tähän asti on kuulunut silloin tällöin naurua, sittemmin kiistaa, kuuluu kovaäänistä riitaa. NEITI SALMELA. Minä jo ymmärrän! Minulle on kaikki selvillä! HURMERINTA. Kuulkaa tuota melua kadulla! NEITI SALMELA. Niin. Se on toista kuin ontot eläköönhuudot! HURMERINTA. Mutta tuohan on vihamielistä riitaa! NEITI SALMELA. Se on terveellistä! Näin juuri piti käydäkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät