Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Hän oli erinomaisen viehättävä, Salmela vallan ihastui. Serkun oikeudella hän tarjosi hänelle käsivartensa. »Tuletko koko kevään olemaan Helsingissä, Elma?» »Tietysti. Entä sinä?» »Samoin.» »Matkustammeko sitten yhdessä kotiin?» »Ehkä.» He olivat tulleet ovelle.
Hän oli puolipyörryksissä, sisällinen outo, kummallinen häiriötila, sielun ja ruumiin voimakas kuohahtaminen vei häneltä sillä hetkellä tiedon ja tunnon. Hän heräsi vaan hiukan, kun Salmela painoi huulensa hänen huuliaan vasten, kohotti siinä silmäluomiaan ja tapasi miehisen, oudosti kiiltävän katseen ja pingoittuneet kasvot.
SALMELA. Niin, te sanoitte olevanne semmoisella hurjapäisellä seikkailutuulella ja että teitä huvittaisi kerran nähdä, mimmoiset ne ovat nuo paikat, joissa herrat niin hyvin viihtyvät ja joissa SELMA. Niin, mutta hyvät herrat, se olisi ollut teidän velvollisuutenne estää minua. Tehän kuulutte siihen viisaampaan sukupuoleen, ha ha ha!
»Muistan tok'», sanoi Hanna, »eipähän minulla muuta iloa tule olemaankaan». Salmela palkitsi häntä suuteluilla. »Mutta tiedätkö, armas, mitä sinulta vielä pyytäisin?» Hän pani toisen kätensä Hannan kaulan ympäri, nosti toisella hänen leukaansa ylös ja katsoi häntä syvälle silmiin. »Lupaatko täyttää?» »Jos vaan voin. Mitä se on?» »Elä käy varsin paljon seuroissa, eläkä tanssi.
Sen ohessa hän toisella silmällään tarkasti muita naisia ja koetti liikkeissään ja tavoissaan olla heidän mukaan. Yhden ainoan keran hän katsoi Salmelaa oikein silmästä silmään; hän oli pudottanut nenäliinansa lattiaan. Salmela nosti sen ylös ja siinä heidän katseensa tapasivat toisiaan. Mistä lienee tullut, että Hannan samassa juohtui mieleen Olgan sanat: »sopisitte juuri hyvin yhteen».
Olkaa nyt niin hyvä! En pääse kotiin sitten. Maljanne! Kyll'on hyvää tämmöinen avekki! SALMELA. Te maistatte niin vähän. Onko teillä kahvia? Ehkä saan tarjota ? SELMA. Kiitoksia, minulla on vielä. Mutta muista nyt Abbe, ei hiiskahdusta, ei pienintäkään viittausta kellenkään siitä että minä tällä tapaa olen antanut itseäni narrata, sillä ALBERT. Että sinä olet antanut itseäsi narrata!
HURMERINTA. Siitä hyvästä työstä minä olen ikuisesti oleva kiitollinen. HILLERI. Mutta se ei kuitenkaan riitä takaamaan minulle vahtimestarinvirkaani. Armas! Löysitkö sinä, Armas? Minä sinulle Eeva kirjoitan ja HILLERI. Ja se on oleva ensimäinen runo, jonka herra tirehtööri on kirjoittanut pankissa. Ja Hilleriä minä muistan. HILLERI. Ja herra pankkiiria minä säälin. NEITI SALMELA. Uh!
Ei hän tiennyt minkätähden, mutta ne tekivät hänet tuskallisen levottomaksi. »Kalle, lähdetään pois!» Hän pyysi niin kauniisti; oli itkemäisillään. Mutta Salmela ei siitä huolinut, eikä laskenut häntä irti. Kuului raskaita askeleita samassa ja metsästä läheltä tuli mies kulkien heidän ohitsensa. Hän oli ehtinyt nähdä heitä sylekkäin, Hanna oli siitä aivan varma.
Te ette saa sitä tietä kulkea! NEITI SALMELA. Mitä hupsuatte! Vai onko teissä miestä laittamaan tie auki? HILLERI. Sen teen, kun maltatte hiukan aikaa. Hiukan aikaa vain, hyvä neiti, niin pääsette kulkemaan kuin kuningatar.
Huvittaako teitä nähdä sattuman leikkiä? Herranen aika! Onko tämä unta vai totta? HILLERI. Elämä on unelma. NEITI SALMELA. Minun elämäni on pahaa unta, pahaa unta, pahaa unta. HILLERI. Kääntykää toiselle kylelle, oikealle kylellenne. Kuulkaa! No mitä?
Päivän Sana
Muut Etsivät