Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
NEITI SALMELA. Ja silloin jotakin kuuluu! HURMERINTA. Niin se nyt kävi, Hilleri. Lyhyeen loppui ilo. HILLERI. Herra toimittaja ei tosiaan ole monta päivää ollut täällä. HURMERINTA. Mutta minä tuumiskelin tuolla itsekseni, että jos Hilleri tulisi johtokuntaan ja ilmoittaisi itse, että te olette kirjoittanut sen kirjoituksen. HILLERI. Kyllä, kyllä minä tulen, herra toimittaja.
Salmela aina saattoi Hannaa kotiin; portille saakka hän tuli, siinä vielä hiukkasen seisahtuivat puhelemaan, sitten kädenlyönnillä erosivat. Salmelan miehiselle itsetietoisuudelle Hannan ehdoton luottamus tuntui hyvältä. Semmoinen hauska tyttö, se Hanna hänen mielestään oli, ja viisas sitä paitse, ymmärsi häntä niin hyvin.
NEITI SALMELA. Meidät silloin esiteltiin. HURMERINTA. Minä todella en muista, että meitä sitä ennen olisi esitelty. NEITI SALMELA. Olisitteko muuten runoilija! HURMERINTA. Mutta silloin kiintyi koko mieleni ja kaikki ajatukseni teihin. NEITI SALMELA. Kolmas kerta toden sanoo! HURMERINTA. Minkä vuoksi olette niin ivallinen? Ettehän koskaan ennen ole ollut.
Hanna niitä pelkäsi, mutta Salmela asettui sille puolelle, valmiina keppineen turvaamaan häntä, vaikka koko sarvinen lauma yhtä haavaa olisi ryntäissyt päälle. Mutta lehmät eivät olleetkaan vihaisia, rauhallisesti vaan käänsivät päätään, katsoivat heihin suurilla vakavilla silmillään, leukojaan taukoamatta liikutellen.
Salmela oli täynnä riemuavaa onnea, sulki hänet syliinsä yhä uudelleen niin väkevillä käsivarsilla, että oli vähällä rutistaa hänet ja suuteli rajusti poskia, huulia, kaulaa. Hannalta putosi jo hattu maahan ja hiukset menivät epäjärjestykseen. Mutta hän oli onnellinen itse ja onnellisempi vielä Salmelan onnesta. Sitten he harjoittelivat sanomaan toisiaan sinuksi ja ristimänimeltä. »Kalle.»
HILLERI. Mutta oletteko valmis pettymykseen? Tiedättekö mitä on pettymys? NEITI SALMELA. Se on minulle tuttu. Olen sen koulun käynyt. Vähimmällä puuhalla ja vähimmällä pettymyksellä pääsette siten, että minä otan sen kirjoituksen syykseni. Hilleri! Luuletteko, että Hurmerinta on raukka? Vai ettekö ymmärrä, että se olisi kurja keino!
Aina ilmestyi esteitä, milloin oli toveria hänen luonaan, milloin taas johonkin meno. Mutta eipä Hanna näyttänyt sitä pahaksi panevan. Hän oli järkevä ja hyväluontoinen, oikein kelpo tyttö. Salmela taaskin kerran monesta aikaa suuteli hänen kuvaansa. Lukea hän aikoi ahkerasti tänä vuonna; mutta syyslukukausi kuitenkin meni, ilman että aikomuksesta sen valmiimpaa tuli.
Ja kun hän antoi minulle tämän shekin, niin rutistin sen arvottomana. NEITI SALMELA. Niin sitä voi tulla nolatuksi! HURMERINTA. Mitä tuohon markanjuttuun tulee, niin minä ajattelen, että mies, jolta hän hakee, voi olla joku ilkeä kiusankapine, jolle tuollainen kuri on omiaan. NEITI SALMELA. Minua hävettää!
Olipa hänellä ainetta rakkaudessaan, joka kasvoi suuremmaksi, mitä enemmän hän siihen kokosi kaikki ilonsa, toivonsa ynnä nykyisen ja tulevaisen onnensa. Salmela oli kyllä kiitollinen tuosta luottavaisesta ja uskollisesta rakkaudesta, joka antoi hänelle takeita siitä, että Hannasta tulisi hyvä vaimo, niinkuin hän oli ajatellutkin, nöyrä, hiljainen ja ystävällinen.
Ja kyynelet, jotka olivat pyrkineet esiin, valahtivat nyt alas poskille. Salmela koetti häntä lohduttaa. »Ei hän nähnyt, elä ole lapsellinen. Ja mitä sitten, jos näkikin, luuletkos, että hän semmoista minäkään pitää. Outo mies, ei hän tunne meitä eikä tiedä nimeämme. Mitä sinä suotta säikähdät, Hannaseni.» Hän aikoi uudelleen vetää Hannaa luokseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät