United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vai toisen apajalle sinä. Valokuva ja viidensadanmarkan raamit! Ristirouva! Tiedätkö, Hilleri, onko herra Hurmerinta kotona? HILLERI. Ei ole, äsken tuli minua vastaan, mihin lie mennyt. Eikä pormestarikaan ole kotona, ja pormestarinnalla on, tiedän minä, erittäin kiire, ja minulla on kiire. KANTTORI. Minusta tuntuu, että rouva Danell on täällä? HILLERI. Niin minustakin. Hyvää päivää, kanttori.
HURMERINTA. Rohkenen nöyrimmästi pyytää suosiollista lupaanne saada astua kynnyksenne yli tullakseni kotonanne esiinkantamaan kiitollisuuteni. ROUVA DANELL. Niin minun luo? Mutta vasta ylihuomenna klo 12. HURMERINTA. Lausun sydämelliset kiitokseni. ROUVA DANELL. Oletteko hyvä ja nostatte tuonne kadulle tuolin, että minun on helpompi laskeutua ikkunasta.
Vaan hän pyysi minua tarkastamaan jonkun hänen kirjoituksensa, runon, jonka hän aikoo lukea, vai oliko se joku puhe, jonka hän aikoo pitää, minä en saanut oikein selvää. PORMESTARINNA. Vai niin. Minä arvelin, että hän lainaa rahaa. Sillä tosin hänellä on rikas morsian, mutta niin itara, niin kitsas, niin itara ja kitsas, että Armas ei voi kuvitella! Kyllä Armas hänet tunteekin: rouva Danell!
Ei suinkaan hän ole vielä tullut kotia? PALVELIJA. On tullut. ROUVA DANELL. Ei sinun tarvitse pormestarinnalle sanoa, että minä olen täällä. Minulla on vain vähän asiaa herra Hur-Hur-Hurmerinnalle. Ei suinkaan hän ole kävelemässä? PALVELIJA. On parasta aikaa. ROUVA DANELL. No minä odotan häntä. Sinä saat mennä. PALVELIJA. Hyvä rouva, antakaa minulle viisi penniä.
HILLERI. Rouva Danell ei juo koskaan vettä, mutta jos on vähänkään pahoinvoipa, niin käskettää luokseen pastorin. HURMERINTA. Mitä te höpsyätte. Tulkaa auttamaan minua, että saadaan tuonne sohvaan. HILLERI. En minä uskalla, herra tirehtööri. Rouva Danell virkoaisi, kun minä kädellänikään vain koskettaisin, ja sitten voisi kauhusta kuolla. HURMERINTA. Menkää käskemään palvelusneiti tänne!
PALVELIJA. Enpä ole erottanut muuta kuin litranvetoisen lysolipullon. PORMESTARINNA. Minä tulen itse hommaamaan. Onko ruokatavarat jo kaikki laitettu? PALVELIJA. Millä aikaa? Ei suinkaan sitä joka paikkaan repeä samalla kertaa! Soitetaan eteisen ovikelloa. Se on rouva Danell, minä kuulen soitosta. Kuule, mene sinä eläkä laske tänne! PALVELIJA. Mitä minä sille sanon?
Ja minä otaksun, että tähän onneeni on vaikuttanut Härkä ammuu ikkunan alla. Ilkeä kauppaneuvoksen härkä! HURMERINTA. Rouva Danell! Te olette osoittanut minulle niin suurta ja jalomielistä luottamusta, että minä rohkenen pyytää teitä omakseni. ROUVA DANELL. Ei, ei, ei herra se olisi synti. Sillä minun suruvuoteni loppuu vasta huomenna kello 12. Mutta saamme me jo olla Armas ja Josefine.
Ei enää mustissa! Rouva Danell! Kun ensimäinen ihminen kulki paratiisin lemuavissa lehdoissa, yksin, ilman kumppania, ilman toveria, jolle olisi voinut ilmaista ihastuksensa ihastuksen, jota tunnemme katsellessamme luontoa, niin humisevassa metsässä kuin rannalla tyynen lammin, jonka pinnalle laskeva aurinko kultaisen sillan luo.
Te Hilleri olisitte eilen minua pettänyt! HILLERI. Millä tavoin, rouva Danell? ROUVA DANELL. Te tahdoitte kuusi penniä ostaaksenne joka pojallenne pennin korpun. HILLERI. Niin pyysin, rouva Danell. ROUVA DANELL. Eikös se kuudes poika ole aivan vasta syntynyt? HILLERI. Eilen, rouva Danell. ROUVA DANELL. Mutta niin pienet lapset eivät syö korppua! HILLERI. Eivätkö? ROUVA DANELL. Eivät syö!
KANTTORI. Keskiviikko. Minä tulen siis huomenna kello 12. Herra Hurmerintako? Minä olen luullut, että te rakastatte minua. ROUVA DANELL. Hyvä kanttori, kyllä minä rakastan teitäkin. Te olette kaunis. Mutta herra Hurmerinta on minä en tiedä mitä hänessä on, josta minä pidän niin hirveästi. KANTTORI. Hyvästi, rouva Danell. Hyvästi. Me emme enää näe toisiamme. ROUVA DANELL. Minne te matkustatte?