Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Se on lieto Lemminkäinen sanan virkkoi, noin nimesi: "Ei ole teissä soittajata, tuokatte minulle soitto kahen polven pystyn päähän, kynnen kymmenen nenähän!" Saip' on kantelon käsille, soiton alle sormiensa; tuota käänti, tuota väänti, tuota sormin suoritteli, eikä soitto soitakkana, ei ilo iloakkana.
Saip' on siihen lemmen lehti, lemmen lehti, tammen terho, josta kasvoi kaunis taimi, yleni vihanta virpi; nousi maasta mansikkaisna, kasvoi kaksihaarukkaisna. Ojenteli oksiansa, levitteli lehviänsä. Latva täytti taivahalle, lehvät ilmoille levisi: piätti pilvet juoksemasta, hattarat hasertamasta, päivän peitti paistamasta, kuuhuen kumottamasta.
Kansan kohtalot kuvasi, taistokaudet, kurjuudet alinomaiset kunnes paistoi päivä hengen, armo-luojat antoivat ajan paremman. Rauha siitti siunausta, tarmo takoi, rakkaus teki tehoa, maa varttui, levisi leipä, Suomen hongat tulivat tueksi Suomen. Hoiti korpi heimoansa, Suomen kosket luomislaulua kohisi, saip' on pyörät pyörimähän, kauppa kasvoi, kirposi kipinät sähkön.
Kun tuli Kojon kotihin Kojon määlle korkialle, Otti miekan orren päästä, Saip' on naulalta sapelin, Kysyi mieltä miekaltansa, Sapeliltansa sanoja: "Syötkö liikoja lihoja, Juotko verta joutavata?" Miekka mietti syöäksensä, Sanoi juovansa sapeli.
»Hyi!» jo piikain kielet kilkkaa, »tarinaa ei taida Jyrki, taikka taas hän herja pilkkaa: poishan tyttö parka pyrki, kauan huuti talvi-yössä: huurtehessa kutri kiilsi, puukko kirkas Hurtan vyössä, kassan kauniin poikki viilsi. Huomenelta sulho tuli, korjan kartanolta löysi, kassa kyyneleistä suli, tuli tuosta tuima köysi, saip' on sulhon jousen jänne; löip' on koston hetki kerta.
Se oli ukko rautakoura, rauankarva katsannolta; päässä paatinen kypärä, jaloissa kiviset kengät, veitsi kultainen käessä, varsi vasken-kirjavainen. Saip' on siitä iskijänsä, tapasipa tappajansa, Suomen sonni sortajansa, maan kamala kaatajansa. Heti kun näki eränsä, ruhtoi niskahan rutosti: sorti sonnin polvillensa, kylen maahan kyykähytti. Saiko paljo saalihiksi?
Jos nyt mulle miekan saisit sekä kalvan kaunihimman, joka joukolle pitäisi, saattaisi satalu'ulle!" Saip' on miekan mielehisen, kalvan kaikkien parahan, jolla kaatoi kaiken kansan, joukon Untamon hävitti. Tuvat poltteli poroksi, kypeniksi kyyetteli: kivet jätti kiukahista, pitkän pihlajan pihoista.
Siellä kaksin kanssa Pirkon asuu, kuulee tiuvut talvitiellä; tukka kasvaa, parta kasuu. Kovan myös on saanut koston Haerkepaeus, Hurtan appi, syypää koko kansan-noston: saip' on silmin nähdä pappi, kuinka vietiin Venäjälle Hovin valju vaimorukka kanssa lasten pienten; hälle jäi vaan musta muiston kukka.
Ja hän huutaa armahdusta mailta, soilta, metsän puilta: »Tulit, Tuonen lintu musta, mistä lienet, mailta muilta, puutuit puulle sydämeni, loihdit loitsut mielipuolen; silloin multa rauha meni, taipui tarmo alle huolen. Lauloit laulut, laadit pesän, viheltäissä tuulen vinhan, luulin saapuvaksi kesän, tuli tuiskut talven inhan; saip' on Hurtta tuomionsa, voittajansa Hurtan voima.
Päivän Sana
Muut Etsivät