Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Kirkkotiellä kinkuttelin, Kirkon penkissä peräti Istuin huono huoletoinna, Istuimen itse rakensin, Kovin laitoin korkialle, Että poikaset poloiset, Nuoret miehet mieluhiset Siellä silmäisit minua, Ajan kaiken katselisit. Vaikka pappi paljon kielti, Kovin haasti hartahasti, Vaan ei malttanut Maria, H parka huoletoinna Luopua luvattomista, Lihan töistä törkiöistä.
Sillä ei itse viisas Salomoon taitanut saarnata niin terävä- ja monitutkaimellisesti ja niin kaikkitunkevaisesti kuin minä, sillä minä valkaisin viisauden ja kirkastin uskon ja puhdistin sanan kaikesta, niin että se on puhdas niinkuin kiiruna ja kolina ja nostin sen sanan korkialle kansalliseen kunniaansa, niin että se on niinkuin pystyyn nostettu ylpiän orhin häntä, johon koko Beliaalin pitää katsoman, koska orhi se koholla ylpiästi kedolla kirmaa.
Kun varpunen pois oli lentänyt, Läksi kissa häntä tavottamahan; Hän hyppäsi korkialle vuorelle, Ja sieltä hän putosi maahan; Senkaltaisellapa pauhinalla, Pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pauhinalla, Lopun tämä elämä saapi. Häälaulu. Koska piämmä häitä, Elkäm' unohtako näitä Hyppimiä, tanssimia, kun on vanhuuesta tapa!
Lumituisku ei lakannut pyryttämästä; se melkein häikäsi silmiä ja itse korppikin, tuo muutoin suoraan ja tyynesti lentävä lintu, tuskin taisi lentääkään, vaan liiteli laateli vaivalloisesti ja melkein kuin viskattuna välisti korkialle ilmaan, välisti alemmaksi laksoon. Lents käveli tunasi vastatuulta lumessa, ja vihdoin hän hengitti huokeammin. Tuolla näkyy huoneita!
Kun tuli Kojon kotihin Kojon määlle korkialle, Otti miekan orren päästä, Saip' on naulalta sapelin, Kysyi mieltä miekaltansa, Sapeliltansa sanoja: "Syötkö liikoja lihoja, Juotko verta joutavata?" Miekka mietti syöäksensä, Sanoi juovansa sapeli.
Siltä waiwatut tekewät hywin, jos he heittäwät iltasyönnin, juowat sen sijaan korttelin kylmää wettä, nukkuwat korkialle päänaluselle, ei seljälle, waan kyljellensä, ja kowemmissa tiloissa toimittawat erityisen walwojan, joka painajan tultua olisi walmis herättämään.
Juoksi korvet kontiona, Sutena salot samosi, Kohta kolmen yön perästä, Viikon päästä viimeistäki, Nousi suurelle mäelle, Korkialle kukkuralle, Huuti tuolta poikoansa: "Missä olet poikueni? Tule poikani kotihin!"
Itse kirjoitustapaki eli kuvausmuoto näissä ei lentele niin korkialle, kun muutamien muiden, esimerkiksi itäisten kansain runoelmissa. Välistä kyllä vähän sihenki laatuun, mutta ei tavallisesti. Se on jo mainittu lapsellinen luonnon ystävyys ja tuttavuus, joka enimmästi kirjoitustavanki muodostaa. Enempi kun ylisuuntaisuutta rakastetaan vertauksiin ja sanalaskuihin puettua muotoa.
Ken käski hänen siinä ijässä nuoria tyttöjä silmäilemään, semminkin ollen, kuten puolestansa vaimokin hänestä kertoen lausuu: "Sain miehen minäki viimmen, Tuli toivottu toveri; Oisi ukko, mi parahin, Vaan on vähän vanhanlainen, Iho ilkiän näköinen, Kasvot mennyt kaitaseksi Nahka noussut korkialle, Hampahat sitäi pahemmat Puolet aikojain puretan."
Päivän Sana
Muut Etsivät