Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Ja se pieni oikein sievä korinen hopealangasta, jonka te minulle silloin annoitte joululahjaksi, se on minulla vieläkin ja minä säilytän sitä huolellisesti rakkaana muistina". Kyyneleitä kiilui riemusta hurmaantuneen nuorukaisen silmissä, mutta ainoastaan huokauksen tavoin tunkeusivat hänen rinnastansa sanat: "oi Roosa hyvä hyvä Roosa!"
Rouva Lange jaksoi harvoin itse mennä kirkkoon, mutta hänen miehensä meni säännöllisesti "kahdentoista" jumalanpalvelukseen, ja tavallisesti oli joku nuorista hänen mukanaan. Muut istuivat Roosa tädin luona, jolloin Helka tai Meeri luki ääneensä saarnan; Helka varsinkin oli tottunut olemaan ääneen-lukiana, sillä niin pitkälle kuin hän muisti, oli äidillä aina ollut arka kurkku.
Vihdoin kohotti hän päänsä, aukasi sylinsä, ikäänkuin olisi hän tahtonut sulkea rakastetun sydämmellensä, ja lauloi kirkkaalla, miellyttävällä äänellä seuraavan laulun: Jos koti kallis Taas sinut nään, Ei jättämään Sydämmein sua sallis. Oi Roosa, jalo ruusunen, Minulle itses näytä Keskellä ruusujen Ja lemmen kukkien Sulolla mieles täytä. Sydän, tahdotko ratketa? Kestä tuskassa, riemussa!
Roosa huomasi sen sitä paremmin, kun hän varsin hyvin tiesi, että hän itse, jos hänellä olisi ollut varoja käytettävinä, olisi ehkä ylellisesti koreillut kauneilla ja komeilla vaatteilla; ainakin sanoi hän raskaan atlassivaatteen kohinassa olevan runollisuutta, musiikkia, jota kyllä, kuten muutakin runollisuutta ja musiikkia, eivät kaikki ymmärrä eivätkä kuulekaan.
Koht' ovi aukes naristen, Ja joulupukki astui tuosta, Mokoma suurisarvinen, Ja kookas, harmaaturkkinen, Taa äidin Roosa aikoi juosta. Hän kysyi niinkuin torvella Het' äreällä äänellänsä: Onk' olleet lapset siivoja? No niin ja näin, vaan vihdoinpa Hän mumis jotain mielissänsä. Hän meni, palas jällehen, Ja Roosaltakin loppui pelko.
Roosa kutsui häntä viitaten luoksensa ja kuiskasi korissa olevan häntä varten leipää ja lihaa ja vähän rahaa paperissa muita puuttuvia tarpeita ostaaksensa. Mies nyykäytti päätään ja istuutui nurkkaan syömään. Tuo raaka mies ei kolissut, ei heitellyt mitään, tuskin kuultiin hänen liikkumistansa. Roosa nousi ja otti hattunsa. Mies nousi samoin. Roosa pani kätensä hänen käsivarrellensa.
"Ei, ei", sanoi Roosa, "en minä ole säikähtänyt, en kuitenkaan tiedä, kuinka te juuri nyt olette tulleet tänne; mutta minusta on mieluista, sangen mieluista nähdä teidät; minulla on teille niin paljon sanottavaa. Te olette, teidän on täytynyt tuomita minua aivan väärin, " "Samoinkuin te minua", sanoi kreivi.
Hän katseli ryhdikkään nuorukaisen muotokuvaa, nuorukaisen, joka siinä kuoppa poskessaan ja lakki vallattomasti niskaan työnnettynä, rohkein silmin katseli maailmaa. "Mauno oli köyhä, minä olin silloin rikas, hyvinkin rikas", jatkoi Roosa. "Minun isäni ajoi hänet pois, ja meidän lyhyt unelmamme onnesta oli teille tietämättömille hävinnyt.
Oi turhuuksien turhuutta! parannettavaa ei meissä luonnon herroissa ole mitään, sillä me olemme täydelliset; kunhan vaan meidän kanssamme työskennellään; moititaanko meitä tai kiitetään, se on ihan yhdentekevä. Mene, herra kreivi! sinä olet, kuten kaikki muutkin; sinä rakastat vaan itseäsi!" "Ja niinkö sanot sinä, sinä Roosa?" sanoi kreivi tarttuen Roosan käteen.
Kun hän silloin suruisesti häntä katseli ja huoaten kuiskasi: "ah hyvä Roosa, jospa vaan taas saisin puhella teidän kanssanne, jospa te taas olisitte niin ystävällinen kuin Reinholdin täällä vielä ollessa!" silloin käänsi hän ujosti katseensa maahan ja kuiskasi: "olisiko teillä sitte mitä sanottavaa minulle, hyvä Fredrik?"
Päivän Sana
Muut Etsivät