Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Kyllin tunsi hän taas, ettei hänellä ollut voimia luonansa pitää eikä luotansa karkoittaa tätä liihoittelevaa, lentelevää, itkevää, hymyilevää Psykeä. Mutta sydämmensä sanoi myöskin, ettei kyyneliä, jotka Roosa nyt nopeasti pyyhki silmistään, vuodateta, jos ollaan onnellinen, täysin onnellinen.
Meeri oli ommellut kirjoitusmaton isälleen sekä työlaukun äidilleen; setä Langen piti saada kynänpyyhin, ja Roosa tädille hänen oli aikomus valmistaa munasäiliö, ja nyt täytyi joka vapaahetkenä olla ahkera, jotta kaikki tulisi aikanaan tehdyksi.
"Saa nähdä, rakas Roosa, kuinka meidän joululeivoksemme tänä vuonna ovat onnistuneet", virkkoi Hedda, laskiessaan lautasen pienelle pöydälle sisaren vuoteen viereen. "Ah, miten herkulliselta se näyttääkin ja kuinka hyvälle se tuoksahtaa", lausui Roosa hilpeästi. "Panit kaiketi taikinaan riittävästi sokeria ja manteleita, jotta lapset tuntevat ne vanhojen tätien leivoksiksi?"
Hän on vanhan Joosepin sokea vaimo, kuten tiedät. Hyvää iltaa, hyvää iltaa! Meeri avasi rohkeasti tuvan oven. Hyvää iltaa, pikku neiti, minä tunsin teidät oitis äänestänne. Sokea tuli empimättä suoraan heitä kohti. Täällä on joku vielä lisää, luulen minä! On, Helka serkkuni Helsingistä. No hyvänen aika, Roosa rouvan tytär!
Roosan sydän tykytti, ajatellessaan juuri nyt isänsä eteen menemistä. Omassa kammarissaan löysi hän Wengelmummon kätkyen vieressä istumassa. "On vähäsen maannut, pikku enkeli", sanoi hyväntahtoinen vanhus, "nyt joi maitoa ja tuossa makaa se jo taas. Ja tässä vieressä on jo myöskin kaikki järjestyksessä". "Mitä sinä sanot?" kysyi Roosa kummastuen.
Sanomaton tuska valtasi hänet. Hän koputti; mutta avasi oven vastausta odottamatta. Uunissa paloi kirkas tuli. Sen edessä seisoi isä kädet selän takana, nähtävästi ajatuksiinsa vaipuneena, sillä hän ei kuullut Roosan tuloa. Liekki kuten Roosa nyt näki, oli se palavista papereista valaisi kirkkaasti hänen kasvojaan ja vartaloaan.
Roosa ja kreivi seurasivat; mutta heillä ei näyttänyt kovin kiirettä olevan; sitäpaitsi tunsikin pastori hyvin puiston ja kasvihuoneet; kreivi taisi vallan hyvin jättää herra von Weissenbachin hänen johdatettavakseen. Tähän aikaan päivästä näytti Lengsfeld'in puisto kauneimmalta.
Mutta hän ei aikonut kohta lukea, vaan katsoi taas kaukaisuuteen jäykillä silmillä, jotka vihdoin kiintyivät vaaleanhohtavaa linnaa katselemaan, luultavasti sentähden, että se helpommin näkyi hänen lasittomiin silmiinsä. Muuten ei se häntä erittäin viehättänyt. Se oli jo vuosikausia, niin kauan kuin Roosa muisti, ollut asujaimitta.
Olipa se seikka miten hyvänsä, neiti Roosa itse kantoi tuota nimitystä sangen keveästi, muuten ei hänen astuntansa olisi voinut olla niin notkea, kun hän eräänä ihmeen kauniina syyskesän aamuna astui puiston pitkää varjokäytävää myöten lempipaikallensa, kuten tapansa oli tehdä kauniina päivinä, siellä hetkisen lukeaksensa, mietiskelläksensä ja unelmoidaksensa.
"Te tulette joka päivä kauniimmaksi, neiti Roosa", sanoi vanha leikkikäs lääkäri, ja samaa ajatteli kreivikin, vaikka hän ei sitä sanonut, ja samaa arveli isäkin, seuraten häntä aina katseillaan, mihin hyvänsä hän huoneessa liikkui. Vaan kaunein oli hän aina pitäessään "lastansa" sylissään.
Päivän Sana
Muut Etsivät