Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Itse ympäristökin: kummalliset, vanhat huonekalut, joilla tämäkin huone, jossa he teetä joivat, oli koristettu; haaveellisesti kuvatut jumalat ja jumalattaret, paimenet ja paimenettaret laumoineen, jotka muotokuvain verosta peittivät tämän huoneen seiniä; kukitettu teekannu Dresdenin posliinista, josta Roosa kaatoi tuoksuavaa juomaa kummallisen muotoisiin kuppeihin; haaranainen kynttiläjalka kiteislasista, jossa kolme sangen valoisaa kynttilää paloi kreivistä tuntui, kuin olisi hän jo lukemattomia kertoja syönyt tältä pöytäliinalta, johon Leonardo da Vincin "ehtoollinen" ja vuosiluku 1729 oli kudottu.
Mutta nuo kaikkein armollisimmat valitukset eivät varmastikaan vaikuttaneet mitään seikkailijaan, jos ne ollenkaan tulivat hänen korviinsa. Vielä oli Lengsfeldin linna tyhjänä, ja sitä ajatteli Roosa nyt. Olisikohan sielläkin yksinäistä noissa loistavissa huoneissa ja kuvasaleissa, joita hän ainoastaan kerran lapsena äitinsä ja muutamain muiden naisten seurassa muisti nähneensä?
Pian hän on huomannut muurahaiset ja poiminut pois pahimmat rauhanhäiritsijät. Kas niin, älä itke enää, Roosa Maija! sanoo hän. Kaikki tulee hyväksi taas. Nyt menemme sisään ja riisumme vaatteet päältäsi, niin saat kylpeä omassa pikkuisessa kylpyammeessasi. Nämä sanat kuullessaan tuntee tyttö olevansa turvassa.
Tänään heräili ja rallatteli hän lakkaamatta kappaleita mieleisimmistä lauluistaan, ja ken hänet tarkemmin tunsi, tiesi hänen nyt olevan erinomaisen hyvällä tuulella. Hänellä olikin syytä olla tyytyväinen. Roosa huomasi, että maailma oli varsin, varsin kaunis, ja tiesi jo edeltäpäin, että hänen tämänpäiväinen lukuhetkensä mielikkipaikalla oli vielä erittäin tuleva nautintorikkaaksi.
Vaikkapa sumupilvien takaa kuumottava valo olikin vähäinen, ei kuitenkaan ollut aivan pimeä ulkona luonnossa eikä ihmissydämissäkään. Niin arveli Roosa seisoessaan ikkunan edessä isäänsä odotellen, tarjotakseen hänelle kahvia, joka oli valmiina pöydällä sohvan edessä. Niin arveli vanha herrakin lopettaessaan pikkupeilin edessä pukeumistansa. Ehkä olikin hän liian mustaksi kaikki kuvitellut.
Sen ja omaisuuteni avulla olen minä vielä kerran piispana, luottakaa siihen. Kaikki riippuu vaan siitä, että te suostutte, neitiseni! Mutta varmaan, ettehän voi olla suostumatta! Eihän teillä ole mitään talonpojan poikaa vastaan, kun ette pidä häpeänä kantaa päiväpalkkalaisen lasta pitkin katuja. Eikö niin, neitiseni!" Roosa oli pastorin viimeisiä sanoja lausuessa noussut nopeasti.
Se on toisin sanoin lausuttuna sama katoavaisuuden laki, jonka alaiset kaikki ja me kaikki olemme. Valtakunnat hajoavat, kansat katoavat, ihmissuvut pyörivät kuin puron laineet. Kaikki muuttuu. Ja kuitenkin, Roosa, on tässä ajan ja ilmiöiden vaihettelevaisuudessa yksi pysäyskohta; ankkuri, joka ei petä, valo, joka ei sammu se on rakkaus, Roosa.
Vahti huusi kylässä tuntia, Roosa ei tiennyt, mikä aika nyt oli; hän näki ainoastaan kynttiläin jo melkein loppuun palaneen. Hänen piti mennä levolle miksi? hänellä ei ollut vähintäkään halua siihen. Huommennahan on taas päivä ja päivä, jona hän ei saakaan nähdä "häntä", joka, kuten hän nyt tunsi, oli hänestä kalliimpi kuin oma elämänsä; ja samoin ylihuommenna ja joka päivä!
Roosa oli vähällä puheta kyyneleihin, mutta hän ei uskaltanut näyttää niitä, sillä isä puheli huomattavasti tahallaan mitättömimmistä asioista teeskennellyllä, iloisella äänellä, mutta sen surullinen vapiseminen särki Roosan sydäntä.
Roosa karttoi kylän pääkatua, vaikka se tänään oli kyllin tyhjä, ja kulki vähän käytettyä syrjätietä. Keveästi ja nopeasti astui hän tavattoman kannettavansa kanssa, Hän ei kohdannut ketään, kunnes oli aivan hovin edessä. Mutta siinä seisoi joku jo ihan avaamaisillaan porttia, vaan kääntyi nyt tulijaan päin. Se oli pastori.
Päivän Sana
Muut Etsivät