Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Kahteen mereen erillensä virtaa järviemme veet, Mutta yks se sydän ompi, josta kaikk' on lähteneet; Kaksi kieltä murheitamme, riemujamme ilmoittaa, Mutta yks on Suomen kansa, yksi vaan on isänmaa. Yhdess' elo meille koitti, yksi hauta levon suo, Yhdet kunnon, kunnian muistot nimellemme loistons' luo, Yksi rakkaus jalo, pyhä rinnassamme leimuaa; Yhteistä on parhain kaikki, vähemp' erottaa ei saa.
Paisuu milloin kosken kuohunnaksi, Myrskyn mylvinnäksi raivostuupi, Milloin helkkyy hellin kaihonkielin, Kaihonkielin sekä toivonmielin, Kunnes sointuu yhteen luonnon soiton kanssa, Kunnes tuntee varmaan angen asemansa, Kunnes hiljaa, hiljaa luonnon kannelkaiku Rinnassamme sammuu, sammuu, sammuu.
Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täällä aina niin kuin päivän paiste syksyisellä säällä; pois, pois vihainen välildämme vaino, pois, pois salainen kateuskin kaino. Elon aamu autuas on nytkin alkavainen, riemun päivä ruskottaapi kaunis, koittavainen; pois, pois turmelus, hyvin hyvä käytä, pois, pois huokaus, toivoll' onni täytä.
Pois, pois karvaus, Vältä, veikko, huolet! Pois, pois valitus, Taita tuskan nuolet! Rakkaus on tuskan alla rinnassamme täällä Aina niinkuin päivänpaiste syksyisellä säällä. Pois, pois vihainen Väliltämme vaino! Pois, pois salainen Kateuskin kaino! Ilon aamu autuas on nytkin alkavainen, Riemun päivä ruskottaapi kaunis, koittavainen. Pois, pois turmelus, Hyvä hyvin käytä!
Kuinka sa yksin tohdit akhaijein laivojen keskeen tulla sen miehen luo, joka monta ja aimoa poikaa sulta jo surmasi? Rautainen sydän sulla on totta! Vaan tähän istuimelle nyt istu, ja viihtyä saakoot tuskat rinnassamme, jos painaakin suru suuri. Lainkaan hyödytä meit' ei hyytävä huoli ja murhe. Surkeudestapa vain ikivallat kehräsi vaiheet koitojen kuolollisten, vaan ilo huoleton heill' on.
Mä surukseni nyt tunnen, että luonto säätänyt ei tätä mieltä riemuin liukumaan yl' leikkiväisten päiväin aaltoilun ulappaa, aikain aavaa merta kohti. ALFONSO. Sua kaikki mieles miete, pyrkimys syvälle johtaa sinuun itseesi. On meidät ympäröinyt kohtalo niin monin syväntein; vaan kaikkein syvin on täällä rinnassamme siihen meidän niin onkin houkuttavaa syöksyä. Mä pyydän: irti riistäy itsestäsi!
Eikö totta, jatkoi vieras huolimatta kapteenista, eikö totta, herra majuri, olette varmaan itse kokenut, että samoin kuin myrskyisen päivän muuttuminen tähtikirkkaaksi yöksi asettaa meren aallot, samoin voivat säveleiden vaihtelut viihdyttää rauhattomuuden rinnassamme. Sentähden täytyy sydämmen purkautua laulussa. Sentähden täytyy minun nyt laulaa teille.
Loiskis pohjaan, pohjaan viini! Hän se elää, kuolla ties! Hänpä hiis sen hulivilin Töistä viitsii tehdä tilin Lempimään ol' aika mies! Olkoon puhdas lemmen maja Rinnassamme! Lempikäämme armasta ja Suomeamme! Hurraa! Lapsuuden kotiin tullessa.
Mitkä kaikki syyt siihen vaikuttanevatkin, yksi lienee myöskin maamme muoto, jonka ranta ikäänkuin kulussaan koukistuneena polvena astuu ulos ja pyrkii poispäin. Sentähdenkö tuntunee rinnassamme niin miellyttävä tyydytyksen tunne, kun asiamme vaativat meitä lähtemään länttä kohti ja sentähdenkö vuotanee niin luonnollisesti ja ikäänkuin itsestään siirtolaistulva tähän suuntaan?
Lakkikaupoissa jäivät seinät paikoilleen. Toivorikkaissa päissämme oli siis hohtavan valkoinen lakki, johon sen ihana myyjätär oli omin käsin kiinnittänyt lyyran. Myöhemmällä sen sitte Villensaunalla otimme päästämme pois, kun isänmaalliset tunteet riehuivat rinnassamme. Näitä tunteita virkistivät vaahtoharjaiset maljat.
Päivän Sana
Muut Etsivät