Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Riikka oli valmis, keräsi hameen ja esiliinan toiseen käteensä ja laski toisen kätensä Juhanin olkapäälle, korjattuaan huiviaan. Ja niin sitä mentiin. Riikka pyörähteli nopeasti ja ruumistaan sirosti keinutellen ja Juhani löi tahtia sekä käsillään että jaloillaan. »Hei, pelimanni, nopeampi ja reilumpi tahti!»
Rakas Herra Jumala, anna minulle pieni veli! Riikka oli joka sunnuntai kuullut isän ja äidin lukevan Jumalan sanaa. Hän tiesi, että Jumala on hyvä, että Hän mielellään antaa, jos Häneltä pyytää jotain hyvää, ja että Hän asuu taivaassa.
Eikö Anna Liisakaan? JOHANNES. Anna Liisa? Miksi juuri Anna Liisa? MIKKO. Hän jos sattuisi tietämään. RIIKKA. Mitä? Tiedätkö sinä, ketä Mikko on ajatellut? Etkä ole siitä minulle hiiskunut sanaakaan. MIKKO. Mitäs Anna Liisa minulle vastaa? RIIKKA. Niin, antaapas kuulla. ANNA LIISA. Tietäähän Mikko itsekin. Ilman vaan kujeilee. MIKKO. Sano suoraan. Elä kiertele.
Kengät olivat niin pehmoiset; tikut ja kivet eivät ollenkaan tuntuneet. Kengät laahasivat hiukan, koska olivat liian suuret, mutta ei se haitannut sitä, joka oli tottunut käymään avojaloin. Kuitenkin oli jotain hyvin kummallista noissa uusissa kengissä. Sillä kaikkialla missä Riikka kulki, tuntui hänestä, kuin olisi joku huutanut hänen jälkeensä.
RIIKKA. Vietetäänkö ne sitten kuinka suurellisesti? KORTESUO. No niin suurellisesti kuin ikinä vaan osataan. RIIKKA. Niinkö kuuliaisetkin? KORTESUO. Kuuliaiset ensin ja sitten häät. Kun meiltä Anna Liisa viedään, niin se tapahtuu kunnialla. Tiedä, Johannes, se tyttö on ollut minun silmäteräni pienestä pitäen. JOHANNES. Sen uskon. Eikähän tuo kumma olekaan. KORTESUO. Ei ole, ei.
LIINA. Minä tulen mukana herkkumyymälään asti, jossa teen pieniä ostoksia illaksi, puen vaan kapan ylleni, tulkaa täti. OORTTA. Entä silkkihame? RIIKKA. Tst! Minä ostan sen ja lähetän Kaarlolle laskun, niin saa hän sen koreesti maksaa. No hyvästi, hyvästi niin kauaksi, kyllä minä kohta palajan. Minä menen auttamaan Katria niinkauaksi kuin Liina tulee.
RIIKKA. Herra Jumala elä sitä epäile! KORTESUO. Tule tänne, lapseni, tänne! Elä ole siellä maassa. Ei se ole sinun paikkasi. Et sinä ole semmoisia tehnyt. Meidän, vanhempiesi silmien alla sinä olet elänyt. Tule tänne, tule! Elä pelkää noita. Minä ajan heidät pois. Valehtelijat, roistot, ulos! Tuolla ovi, ulos molemmat! ANNA LIISA. Isä, isä antakaa heidän olla. Ei he ole valehdelleet.
KORTESUO. Ei totta tosiaan luulisi noita molempia sisariksi. Semmoinen ero heillä on. PIRKKO. Nyt se alkaa taas. RIIKKA. Seis! Mihinkä matka? PIRKKO. Hevosia menen viemään hakaan. RIIKKA. Se on renkien tehtävä. Ota sinä sukanneule käteesi. PIRKKO. Minäpä lupasin äsken Matille. RIIKKA. Lupasit! Juuri kuin Matti olisi sinua pyytänyt. PIRKKO. Kyllä minä sitten tulen.
Riikka näki niiden tanssivan aalloilla, kunnes virranpyörre ne nielasi. Voivatkohan kalat uida niissä, ajatteli Riikka. Mutta hänellä oli itku kurkussa. Ei hän koskaan maailmassa saisi enää niin kauniita kenkiä.
Sitten hän jäi seisomaan eräälle talon luona olevalle kukkulalle ja näkyi hyvin vilkkaasti osoittelevan jotakin muukalaisille. Enolla ei ole nyt aikaa meitä kuulla, sanoi Riikka Nyt hän on taas päässyt puhumaan mieliaineestaan, siitä uudesta museosta, jonka hän aikoo rakentaa tuonne kukkulalle, ja silloin hän unohtaa kaiken muun.
Päivän Sana
Muut Etsivät