Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 19. lokakuuta 2025


Väinämöinen istui perään ja Pani sulhot soutamahan, Neiet ilman istumahan; Sulhot souti, airot notkui, Eipä matka eistykänä. Vasta kun Ilmarinen istui soutamaan, niin Jopa juoksi puinen pursi, Pursi juoksi, matka joutui, Loitos kuului airon loiske, Kauas hankojen hamina.

Vaka vanha Väinämöinen laskea karehtelevi tuon on pitkän niemen päästä, kylän kurjan kuuluvilta. Laski laulellen vesiä, ilon lyöen lainehia. Neiet niemien nenissä katselevat, kuuntelevat: "Mi lienee ilo merellä, mikä laulu lainehilla, ilo entistä parempi, laulu muita laatuisampi?" Laski vanha Väinämöinen, laski päivän maavesiä, päivän toisen suovesiä, kolmannen kosen vesiä. Siinä lieto Lemminkäinen muisti muutaman sanansa korvalla tulisen kosken, pyhän virran pyörtehessä. Sanovi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: "Heitä, koski, kuohuminen, vesi vankka, vellominen! Kosken tyttö, kuohuneiti! Istuite kihokivelle, kihopaaelle paneite! Sylin aaltoja aseta, käsin kääri käppyröitä, kourin kuohuja kohenna, jottei riusko rinnoillemme eikä päällemme päräjä! "Akka aaltojen-alainen, vaimo kuohun-korvallinen! Nouse kourin kuohun päälle, yskin aallollen ylene kuohuja kokoamahan, vaahtipäitä vaalimahan, jottei syytöintä syseä, viatointa vierettele! "Kivet keskellä jokea, paaet kuohun kukkuralla otsansa alentakohon, päälakensa painakohon matkalta punaisen purren, tieltä tervaisen venehen! "Kun ei tuosta kyllin liene, Kivi-Kimmo, Kammon poika, väännä reikä vääntimellä, puhkaise purasimella keskelle kosen kiveä, pahan paaen palleahan, juosta purren puuttumatta, venehen vikaumatta! "Kun ei tuosta kyllin liene, veen isäntä, vuon alio, kivet saata sammaliksi, hauin vuoluksi venonen kuohuja kulettaessa, mäkipäitä mentäessä! "Neiti kosken-korvallinen, impi virran-vierellinen! Kehreäs utuinen lanka utuisesta kuontalosta! Veä lankasi ve'elle, sinerväsi lainehelle, jota pitkin purren juosta, tervarinnan teuotella, mennä miehen melkeänki, äkkiouonkin osata! "Melatar on, mielivaimo! Ota mieluisa melasi, jollapa piät pereä, noitivirrat viilettelet katehen koan e'etse, noian ikkunan alatse! "Kun ei tuosta kyllin liene, Ukko, taivahan jumala, piä miekalla pereä, tuijota tupettomalla, jotta juosta puisen purren, mennä mäntyisen venehen!" Itse vanha Väinämöinen laskea karehtelevi. Laski louhien lomitse noita kuohuja kovia; eikä puutu puinen pursi, vene tietäjän takellu.

Ne eivät olleet meikäläisiä, sanoi hän; näkihän sen siitäkin, että se laskee kaupunkiin päin. Ravakasti nyt, pojat! Vaikeata on sanoa, onko takanamme ystäviä vai vihollisia. Pursi pyyhälti voimakkain aironvedoin ulapalle. Vallasta, kunniasta ja historiallisesta nimestä muutaman kyynärän huippaus vain maanpakoon, häpeään ja unohdukseen, mutisi Drake.

Heti paikalla lakkasi hän laulamasta, mutta airot liikkuivat sitä nopeammin ja veneen kokka koskena vaahtosi. Keveästi kuin vesilintu kiiti tuo pienonen pursi salmen yli ja pian oli se laskenut maihin siihen paikkaan, missä nuori ritari seisoi.

Mitä se itkee, mitä se valittaapi? Se vaikeroipi ikävissään: »Laulettihin laitettaissa Saatavan sotivenettä, Tuovan täyteni eloa, Alustani aartehia; Ei ole sotahan saatu, Eloteillen ensinkänä». »Muut purret, pahemmatkin», jatkaa pursi vielä, »saavat yhä sotaa käydä.

Jotakin särkynytt' on katseessa, Ja puheesta viel' enemmän sen huomaa. Vaan miksi häntä aattelen? Hän eikö Tylyllä pilkan naurull' ystävyyttäin Hylännyt. Paras on kun hänt' ei huomaa. Kipunsa itserakkautt' on vain, Ja muiden kylmyys lääke tehokkain. Kuudes kohtaus. Myöhemmin SANANSAATTAJA. Se pursi, joka rauhalipull' äsken Päin linnaa riensi, nyt on lähell' aivan; Nyt muurin luo se laskee.

Virkki vanha Väinämöinen luoksi purren päästyänsä: "Mitä itket, puinen pursi, vene hankava, valitat? Itketkö puisuuttasi, hankavuuttasi haveksit?" Pursi puinen vastoavi, vene hankava sanovi: "Vesille venosen mieli tervaisiltaki teloilta, mieli neien miehelähän korkeastaki ko'ista. Sitä itken, pursi raukka, vene vaivainen, valitan: itken viejäistä vesille, laskijaista lainehille.

Jumalaut, eipä paljon muuta, minä luulen sen itkevän. Se sai sen rangaistuksen min ahmatit aina saa, vuoskautisen katumuksen kun vatsaa jomottaa. Ma ruorissani torkun. Itsekseen käy pursi. Purjeet riippuu yli veen. Mua kyllästyttää taivaan kirkkaus. Ma värisen. Ei tunnu tuulahdus. Niin, torkun minkä kylmältäni saan ja mietin mikä kumma kuhertaan tuon teiren panee öisin.

"Jos polet puhki uuen purren, Halki haapaisen venehen Tallat poikki puiset laiat, Katajaiset kaaret katkot; Puilla pursi paikatahan, Orasilla ommellahan, Teräksillä temmotahan, Katajilla kaaritahan." Polki puhki uuen purren, Halki haapaisen venehen, Talloi poikki puiset laiat, Katajaiset kaaret katkoi. Sillä päästi päänsä neito, Sillä itsensä ehätti, Venehestä vierahasta, Karjalaisen karpalosta.

Tummat hiukset liehuivat ilmassa ja sirorakenteisen soutajan nopeat ja voimakkaat liikkeet olivat silmää hivelevän kauniit. Molemmat olivat vaiti. Nuolennopeasti halkaisi keveä pursi sileätä vedenpintaa. Rusottavat iltapilvet ajelehtivat pienissä joukoissa taivaan laella, hiljainen tuuli toi hyvänhajuista tuoksua rannan mantelipensaista. Yltympärillä oli valoa, rauhaa ja sopusointua.

Päivän Sana

suostunkin

Muut Etsivät