United States or Christmas Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Täkyuistin on hauin pyydys, suurine koukkuineen ja raskaine painoineen, joita sen käyttäminen vaatii. Perhostaminen ei kuitenkaan tällä kertaa antanut suurta. Perho vaatii matalampaa vettä ja laimeampaa virtaa, ja nyt oli vettä ja virtaa tavallista enemmän. Kun kuitenkin välttämättä tahdoin saada suuren lähetettäväksi kotiin, päätin hypätä väliasteiden yli ja siirtyä perhoista suoraan salakkaan.
Sille palkasta tulisi, Tahtoisi jalan takaisen, Kun olis ollut saatavilla Silloin tullissa tykönä, Kun Rytsi ruualle rupesi, Iltaiselle ilkeälle. Haukkasi palasen päästä, Toukaiseepi toisen kerran, Jo sattui käpälä suuhun, Kynnet kielehen rupesit; Luuli hauin hampahiksi, Eli lahnan leukaluuksi, Eipä usko ensinkänä. Kunpa viiltää veitsellähän, Näkeepi olevan siinä Karvaisen katin sisällä.
Itse tuon sanoiksi kertoi: "Ei tuota enämpi olle hauin hampahan iloa, kalanluista luikutusta!" Astuessansa ahoa, saloviertä vierressänsä kuuli koivun itkeväksi, puun visan vetistäväksi. Jopa luoksi luontelihe, lähemmäksi laittelihe. Kysytteli, lausutteli: "Mit' itket, ihana koivu, puu vihanta, vierettelet, vyöhyt valkea, valitat? Ei sua sotahan vieä, ei tahota tappelohon."
Ja kun estettä tutkittiin, oliko kivi vaiko hako, huomattiin, että vene istuikin »hauin hartioilla». Ennenkuin etenemme, täytyy meidänkin nyt tutkia, mikä tämä »hauki» on.
Hauin päästä veisti sitten vanhus kanteleen ja tarjosi sitä ensin kumppaneilleen helistettäväksi. Soitti nuoret, soitti vanhat; Nuoret soitti, sormet notkui, Vanhat soitti, päät vapisi; Ei ilo ilolle noussut, Soitto soitolle ylennyt. Lemminkäinen pilkkaa tuota taitamatonta joukkoa: »Oi te pojat puol'älyiset, Tekin tyttäret typerät, Sekä muu katala kansa, Ei ole teissä soittajata!»
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Minä hauin halkoaisin, tohtisin käsiksi käyä, kun oisi isoni puukko, veitsi valtavanhempani." Vieri veitsi taivosesta, puukko pilvistä putosi, pää kulta, terä hopea, vieri vyölle Päivän poian. Niin pätevä Päivän poika tuon veitsen käsin tavoitti; sillä hauin halkaisevi, suu levän levittelevi.
Kuinka Väinämöinen tällä retkellä myös teki ensimmäisen kanteleen hauin leukaluusta ja soitollansa hurmasi koko luomakunnan, kerrotaan myös tuonnempana. Kerran kuu ja aurinko laskeutuivat alas puunoksalle kuuntelemaan Väinämöisen soittoa. Louhi, Pohjolan emäntä, otti ne siitä ja kätki Pohjolan Kivimäkeen. Pimeys tuli maailmaan.
Samoin sitten, koska Annikki sisar on hänet tuumista tekoon herättänyt ja koska Pohjolan neito on hänelle antanut neuvonsa, suorittaa hän vaaditut ansiotyöt yhtä suurella taitavuudella kuin myös kylmäverisellä pelottomuudella. Rohkeasti astuu hän kähisevien kyitten sekaan, rohkeasti lähtee Tuonen karhuin, susien ja hauin pyyntiin.
Ne varsin valehtelevat, tuiki tyhjeä panevat, jotka soittoa sanovat, arvelevat kanteletta Väinämöisen veistämäksi, jumalan kuvoamaksi, hauin suuren hartioista, veen koiran koukkuluista; soitto on suruista tehty, murehista muovaeltu: koppa päivistä kovista, emäpuu ikipoloista, kielet kiusoista kerätty, naulat muista vastuksista.
Tämä uusi ihminen on pienistä pienin ja kuitenkin hänen voimansa on suurista suurin. Hän on jumalan poika ja hänen isänsä häntä auttaa: Tällä taivaasta pudonneella puukolla hän hauin halkaisee, joka tulen on niellyt, ja tuli pääsee taas vapaaksi. Samaten Kristus, Pätöinen poika ihmisen rinnassa murtaa lopullisesti eläimellisyyden ja itsekkyyden kahleet ja vapauttaa jumalallisen järjen.