Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Miks' en mä suosis? häntä rakastan Viel' enemmän kuin omaa vaimoani. Ah! kamala pääs' sana huuliltani! Minulla vaimo? Sit' en tunnusta, En itselleni! täydyn, perhana. Mut muille en, en vaikka poltettais Mun sydämmeni sit' en tunnustais. Suus kiinni, sydän! Miks' en outona Voi täältä kotkan lailla kaapata Sen linnun, josta lihavamp' on paisti Vaan kenraalimme! jos sen korville Kajahtaa näistä.
Ja nytpä tänä viimeisenä hetkenä vast' André pääs' oikein selkeälle tajulle isästänsä eroamisesta, nyt tottakin tajuten, että hänen oli erittävä isästänsä tuhansien peninkulmain päähän, monien merten ja tuhanten tunturien taakse, niin, jopa jossakussa merkinnössä oli nyt kokonainen maailma heidän välillensä tuleva.
Virkkaen noin muut joukkojen päät hän päästi jo luotaan, jäivät vain pojat Atreun, jäi jumalainen Odysseus, Nestor, Idomeneus sekä Foiniks, sankarivanhus, lohduttain surevaista, mut ei sydän elpynyt ennen kuin uros hurmehisen, kitakiljuvan pääs sodan keskeen.
Sai ilta jo, taistelon keskeyttäin, Schwerin tuli taas: oli kestänyt hento, kuin kestää päin rajumerta paas; tuli leikistään, tykit leiriin toi, ja hänt' urhot harmajapäät ihannoi, hänet Drufva sylihin sulki, ja huikea hurraa soi. Nuor' urho! Noin nimes loistettaan jo varhain loi. Tie viittasi toivohon kirkkaimpaan, mitä nähdä voi! Mut ah, pian päättyvä tie oli tää!
Ylhään kohta Olympoon pääs, jumalain kotilinnaan, istui synkkänä mieli hän viereen Zeun Kronossynnyn, 869 näyttäen haavaa, jost' ulos uhkui kuoloton hurme, näin sanat siivekkäät valitellen hälle jo virkkoi: "Zeus isä, etköpä suutu jo moisist' ilkiötöistä? Aina on toisiltaan kipu karvahin kuolematonten kärsiminen, eduks ihmisien sotasille kun käyvät.
Ken syyllisempi on kuin se, ken suree oikeuden jumalaisen voittotöitä? Pääs nosta pystyyn, miesi nää min alla maa aukes eessä Teban kansan silmäin, ja kaikki huusivat: 'Sa minne syöksyt Amphiaraus? Miksi taiston jätät? Mut laannut ei hän vierimästä ennen kuin luona Minoksen, mi kaikki korjaa.
Hänhän on ilmankin mua saanut suuria aikaan, muurin on tehnyt, kaivannon liki muuria luonut laajan, valtahisen sekä iskenyt paaluja reunaan. Vaan ei silti hän voi uronsurman Hektorin voimaa vastustaa. Minä kons' olin viel' etupäässä akhaijein, loitota muurien luot' ei konsaan tohtinut Hektor, Skaian portilt' ei ohi tammen taistohon. Siinä hän mua vartosi kerta ja vaivoin pääs pakosalle.
Nyt vasta, kun pääs vihämiehen luo ja siinä jo iski ja löi, hän katsoi, kuinka ne joutui nuo hänen Vaasan-poikansa rakkaat, hyvin tokko ne rynnäköi. Ja siinä jos muut näki rinnallaan hän kaikki, se kelpas, se, kas silloin huusi hän riemuissaan: »Hurraa, sepä sukkela temppu, nyt ollaan herroina me.» Mut joukko jos käy ja hän harpaten tulen keskeen jo kerkeää: »Voi Herra, häpeä semmoinen!
Oli pyrkinyt alle lippujen heti sodan sanoman kuultuaan, pääs vaivalla vapaaehtoiseksi, kun tuhannet syyt ja keinot keksi iän puolesta viel' ei sotamies, vaikk' intoa kymmenellekin riitti. Mit' oli elää, nyt hän ties ja siitä hän kaikkia pyhiä kiitti. Niin yö yli Marnen laskeutui ja laaksossa sakeat usvat ui. Mutta korkealla yli maan piti tähdet hiljaista vahtiaan.
Yks sentään nurkkahan tuonne on hiipinyt hiljakseen, hän tuskin on tilkkoa juonut, enin istunut itsekseen: tuli maalta hän tuonoin vasta, ylioppilas nuori hän on, sukulaisena maisterin tänne pääs seurahan hienoston.
Päivän Sana
Muut Etsivät